Siirry pääsisältöön

koettelemuksia ja haaveita


On meidän M:aa tänään taas koeteltu... kaikki käytiin kyllä läpi sanallisesti aamulla ja kun ei erikseen kuvia kaipaillut en niitä sit laittanutkaan... poniratsastukseen, Ikeaan, koiranruokakauppaan ja kotiin. Mikä kaiken sitten kaatoi? No se kun me mentiin sieltä poniratsastuksesta eri reittiä sinne Ikeaan ja päätettiin vielä Ikeastakin ajaa pikkuteitä takaisin... se meidän M:n päivän kaatoi, ja lopulta uliseva ja raivoava ja suurta sielun- ja maailmantuskaa poteva lapsi kannettiin kirkuen ja potkien ja huutaen sänkyynsä. Siinä vaiheessa suurin tuska – se oli kyllä sitä tasoa suurta tuskaa että kokemattomampi olis saattanut säikähtää - tuli siitä tosiasiasta että hän joutui sänkyyn ennen poikia, mikä valtaisa vääryys! (On se, kun puhutaan nelivuotiaasta.)

No, siinä vaiheessa kun automatka alkoi kääntyä koettelemukseksi neidolle alkoivat myös meidän muiden koettelemukset ja kyllä meitä onkin koeteltu.  Olis kivaa jos – toivottavasti KUN – joskus tulis päivä kun en illalla tuntis jääneeni  jyrän-junan-rekan alle. Onneksi on viini, hyvä ystäväni viini.

Ja illalla saa taas vähäksi aikaa unohtaa olevansa kolmen lapsen äiti, haaveilla sisustuksesta ja ravintolaillallisista ja rauhallisista aamiaisista ja kirjoista ja kaikesta siitä mitä just nyt ei voi saada... viisitoista vuotta ehdittiin kuitenkin kahdestaan tehdä kaikkea kivaa ja muutaman vuoden päästä me voidaan taas sisustaa ja fine dine ja syödä rauhassa aamulla ja lukea ja kirjoittaa ja... lasten kanssa. On vaan päiviä jolloin nämä hassut vuodet tuntuvat vähän vähemmän hassuilta ja jo yksi päiväkin tuntuu pitkältä ajalta, niin pitkältä ettei edes uskalla ajatella vuosia.

Oli meillä kuitenkin kivaakin... myös tänään.

Poniratsastusta maatalouskaupan asiakastilaisuudessa... mehän ollaan melkein suurtilallisia kun meillä on kolme Kanasta. 

K ratsastaa, eikä ole ihan varma asiasta. O nautti, mutta siitä ei saatu hyvää kuvaa... 

Toimintaterapeutin unelmapuisto... epätasaisia tunneleita, erilaisia liukumäkiä, tikapuita, portaita, kiipeilyseiniä... 

Tältä näyttää tukka kun ei uskalla laskea ilman että roikkuu reunassa ;) 

Jätskiä "Ikeajassa"

Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...
6 kommenttia
Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...
Lähetä kommentti
Lue lisää