Siirry pääsisältöön

75 päivää kesää

vikaa kertaa ekalla


Aamulla saatoin sen vikaa kertaa bussipysäkille ekaluokkalaisena. Seuraavalla kerralla saattelen sinne koko kolmikon, kaksi K-luokkalaista ja yhden tokaluokkalaisen. Siihen hetkeen on 75 päivää. 75 päivää kesää. 75 päivää viipyileviä aamuja, retkiä rannalle, puistoon ja niitä päiviä joina ei nyt vaan ole mitään tekemistä.

jätskillä

Puoliltapäivin poimin kyytiin itkevän lapsen. Muitten astellessa kesänviettoon riemukkaissa tunnelmissa, poimin kyytiini sen jota edessä aukeava epävarmuus pelottaa. Seitsemänvuotiaalle 75 päivää on ikuisuus. Syyskuun ensimmäinen on niin kaukana ettei sinne asti osaa edes ajatella. Istahdan kivelle ja poimin syliini lohduttoman lapsen, ne kaksi muuta kysyy voidaanko me jo mennä syömään sitä jäätelöä. Silitän pientä päätä. Lupaan kulkea rinnalla. Lupaan että muutaman päivän päästä on jo paremmin. Lupaan että me voidaan tehdä läksyjä jo heti huomenna, ja lupaan että me tehdään kesäänkin järjestys.

kesätöitä


Iltapäivällä mä pyydän jokaista kertomaan viisi asiaa, jotka ne haluaa tehdä kesän aikana. K:n listalla on 1. Idylwoodin hiekkaranta 2. Matka Meksikoon 3. Dinosaurusmuseo 4. Eläintarha ja viimeisenä 5. Pine Lake. Kohdat kaksi ja kolme saattavat olla vähän haasteellisia toteuttaa. O ei tahdo keksiä listalleen mitään, tai se haluaa olla kotona ja rakentaa legoilla, tai se haluaa leikkiä pihalla. Lopulta me kootaan sen listalle se sama hiekkaranta kuin K:llakin, pari leikkipuistoa, lasten museo ja lentokonemuseo. M:n kesän listalla on samat puistot kuin muillakin, lisäksi se haluaa mennä poikien kummien mökille. Sinne me ollaan menossa heinäkuun viimeisellä viikolla. Lisään listalle muutaman kohteen; uuden leikkipuiston Seattlessa, eläinpuiston, sen hiekkarannan josta ne aina puhuu muttei kuitenkaan muista mainita, päivävaelluksen ja elokuvat. Eiköhän me näistä saada aikaiseksi ihan kelvollinen kesä.

kesän ohjelma



M kaivaa repustaan todistuksen. Sieltä ei löydy ylläreitä. Paperista on helppoa olla ylpeä. Lukutaidossa ja kirjoittamisessa ne on eritelleet asiatekstin fiktiosta, yhteiskuntatieteitten listalle on ilmestynyt myös taloustiede. Tiedeaineisiin biologian rinnalle maantiede ja tietojenkäsittely. Matematiikassa se on saanut numerot geometriasta, algebrasta ja tilastotieteestä. Yhteensä arvosanoja todistuksessa on kolmekymmentä. 

yölukija

opettajan kauniit sanat

Kommentit

  1. Onko nuo "kesätyöt" jotain koulun määräämiä juttuja vai hankittu vain siksi, että lapset haluavat kesällä puuhailla koulutehtävien tapaisia juttuja?

    Kepa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole pakollisia ja mä tätä alkuun vastustinkin kun olin sitä mieltä et kyllä lomalla pitäis vaan lomailla.

      Erityisope ja toimintaterapeutti sit käänsivät mun pään tässä asiassa. Jos koulutaitoja tavallaan ylläpidetään kesälomalla kevyellä kädellä, on näillä meidän sosiaalisesti rajoitteisilla sit koulun taas alkaessa enemmän kapasiteettia keskittyä siihen heille olennaiseen eli sosiaalisiin suhteisiin, kun akateemista puolta ei tarvitse kertailla.

      Poista
  2. Moi, Pacific Science Centerissa on dinoja!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi