Siirry pääsisältöön

paras palkinto

Eka osuus pulkassa ja huomenna alkaa harjoittelu… Siihen meitä valmisteltiin seuraavasti: ”Älkää olettako, että teille ollaan ystävällisiä... todennäköistä on että harjoittelunohjaaja yrittää simputtaa teidät keskeyttämään. Pakatkaa eväät. Ette kuitenkaan pääse sairaalan ravintolaan/kahvioon syömään. Älkää olettako että saatte eväänne jääkaappiin.” Viimeinen neuvo oli: ”Siinä vaiheessa kun istutte liinavaatevarastossa itkemässä ja harkitsette keskeyttämistä, soittakaa mulle (siis meidän opelle) ja lupaan puhua teidät ympäri ja jatkamaan harjoittelua.”


Tästä on hyvä lähteä... pää kylmänä ja kuori kovana.

meissä taitaa olla tiettyä samankaltaisuutta...
kuka muu lukee jokaisen monisteen, tiedotteen,
paperin ja oppikirjastakin ne osat, joita ei tarvinnut lukea...
(kuvan löysin täältä)


matkalla kouluun

98/100 siitä eilisestä isosta tentistä - tämä ei ollut paras palkinto

loppuarvosana ennen harjoittelua... tämäkään ei kuitenkaan ollut mun paras palkinto

vaan tämä,  päivän paras palkinto... tulin ekaa kertaa kotiin ennen kuin pojat oli nukahtaneet, pistin pääni sisään poikien huoneen ovesta, K kapsahtaa mun kaulaan ja sanoo: "Mama, this is better than Santa!!!!" Voiko parempaa palautetta enää saada? Tää pesee moninkertaisesti päälle sadan pinnan olevat kouluarvosanat ja muistuttaa että onneksi saan ihan pian olla enemmän läsnä...




Tunnisteet:

Kommentit

  1. sanna8. marraskuuta 2013 klo 12.57

    Ihana äidin ihana poika <3 Nuuskamuikkunen sanoo, että "pitää lähteä, jotta voi tulla takaisin". Ja vaikkei nyt pitkälle lähtiskään, niin uskon, että kaikki nauttii enemmän, kun kukaan (edes äiti) ei ole itsestäänselvyys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muusa Liinpaa9. marraskuuta 2013 klo 9.44

      Niinhän se on, on ihana tunne etten enää ole ihan niin itsestäänselvä...

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...
6 kommenttia
Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...
Lähetä kommentti
Lue lisää