Eka osuus pulkassa ja huomenna alkaa harjoittelu… Siihen meitä valmisteltiin seuraavasti: ”Älkää olettako, että teille ollaan ystävällisiä... todennäköistä on että harjoittelunohjaaja yrittää simputtaa teidät keskeyttämään. Pakatkaa eväät. Ette kuitenkaan pääse sairaalan ravintolaan/kahvioon syömään. Älkää olettako että saatte eväänne jääkaappiin.” Viimeinen neuvo oli: ”Siinä vaiheessa kun istutte liinavaatevarastossa itkemässä ja harkitsette keskeyttämistä, soittakaa mulle (siis meidän opelle) ja lupaan puhua teidät ympäri ja jatkamaan harjoittelua.”
Tästä on hyvä lähteä... pää kylmänä ja kuori kovana.
 |
| meissä taitaa olla tiettyä samankaltaisuutta... kuka muu lukee jokaisen monisteen, tiedotteen, paperin ja oppikirjastakin ne osat, joita ei tarvinnut lukea... (kuvan löysin täältä) |
 |
| matkalla kouluun |
 |
| 98/100 siitä eilisestä isosta tentistä - tämä ei ollut paras palkinto |
 |
| loppuarvosana ennen harjoittelua... tämäkään ei kuitenkaan ollut mun paras palkinto |
 |
| vaan tämä, päivän paras palkinto... tulin ekaa kertaa kotiin ennen kuin pojat oli nukahtaneet, pistin pääni sisään poikien huoneen ovesta, K kapsahtaa mun kaulaan ja sanoo: "Mama, this is better than Santa!!!!" Voiko parempaa palautetta enää saada? Tää pesee moninkertaisesti päälle sadan pinnan olevat kouluarvosanat ja muistuttaa että onneksi saan ihan pian olla enemmän läsnä... |
Ihana äidin ihana poika <3 Nuuskamuikkunen sanoo, että "pitää lähteä, jotta voi tulla takaisin". Ja vaikkei nyt pitkälle lähtiskään, niin uskon, että kaikki nauttii enemmän, kun kukaan (edes äiti) ei ole itsestäänselvyys.
VastaaPoistaNiinhän se on, on ihana tunne etten enää ole ihan niin itsestäänselvä...
Poista