M odottaa joulua.
Tai odottaahan ne pojatkin, mutta niitten joulunodotus on jotenkin
siedettävämpää. M:n joulunodotus on raskasta. Se on äänekästä ja tarvitsevaa...
raivokastakin. Riidan saa aikaiseksi ihan mistä tahansa ja useimmitem se
riitely on neidin puolelta äänekästä ja fyysistä. Hetkittäin M saa
joulunodotuksensa tarttumaan tohon kaksikkoonkin ja siinä vaiheessa meno on
suorastaan päätöntä. Mä en usko että se odottaa lahjavuorta, tai siis tiedän ettei se niinkään odota saavansa lahjoja, se vaan odottaa..., joulupukkia, Tonttua, yllätyksiä, ja sen kyky hallita itseään joulunodotusarjessa jossa on mukana myös se ennalta-arvaamaton osoittautuu taas vähintäänklin surkeaksi. Samalla se on niin innoissaan ja mukana että sydäntä särkee.
Tilannetta ei ainakaan helpota nää lomapäivät ja se ettei
elämä ole muuten tavallista ja arkirutiineihin nojaavaa... eilen se jo sanoi et
se ei tykkää kun ei pääse kouluun. Odotan siis innolla kauhun vallassa joululomaa ja sitä seuraavaa
matkaa – ei koulua neljään viikkoon. Salaa toivon että se jotenkin sopeutuu
tähän joulunaikaan ja tilanne rauhottuu, edes vähän... edes ihan vähän.
Tällaisina meidän päivät on aika pitkiä - etenkin kun ne alkaa taas kuudelta –
ja vanhemman taival raskaanlainen.
Tunnelma on
enneminkin kuin Jeesuksen viimeisinä päivinä pääsiäisen alla, ei niinkään
suurta ilosanomaa odottava.
 |
| tänään se oli löytänyt suklaakakun jämät |
Kommentit
Lähetä kommentti