Siirry pääsisältöön

loput aakkoset P - Ö

Poika. Ajattelin aina olevani enemmän pojan kuin tytön äiti. Se tuntui helpommalta, kai jo omasta taustastakin johtuen. Nyt poikia on kaksi, omia, ihania, keskenään erilaisia, omia yksilöitään. Eilen autossa mulla oli mielessä joku muukiin P-kirjaimella alkava tärkeä asia, tänään en enää muista mikä se oli... purkka, pihvi, puutarha, paini, puu...

Question. Meillä kysytään paljon – kaikenlaista... ”Mikä toi on?” – Hautausmaa. ”Mikä on hautausmaa?” – Se on paikka jossa muistellaan kuolleita. ”Ai, tiedätkö ketään joka on kuollut? T on, meidän veli... onko sun isä ja äiti kuolleet?” – Isä on kuollut ja isomummi ja...

Rakkaus, raivo, riemu... R on voimakas kirjain, voimakkaita sanoja. Raivo on hyvästä, sitä tarvitaan puhdistamaan ilmaa ja aikaansaamaan uutta. Ilman raivoa, moni asia jäisi syntymättä. Ruokakin alkaa R:llä. Mä oon hyvä rakastamaan ruualla, ja onko mitään ihanampaa kuin tuoreet raaka-aineet, pullo hyvää punkkua ja aikaa keskittyä laittamaan ruokaa.

Syntymä. Muistan jokaisen syntymän hetken. Muistan kaiken alleen hukuttavan onnen, muistan tyhjyyden ja muistan surun. Muistan hormonimyrskyn ja tunteen haavoittuvuudesta, avuttomuudesta ja hauraudesta, ei lapsen vaan minun. Sen pelottavan tunteen ettei minulla ole valtaa itseeni, en hallitse itseäni, en hallitse tilannetta.

Tulevaisuus, tahtotila... Haaveita ja unelmia on hyvä olla, niitä pitää olla, tai siis joku kai joskus jossakin sanoikin, että masentuneella ei ole unelmia ja haaveita. Elämä on kuitenkin opettanut että sillä on tapana muuttaa suuntaansa äkkiä ja arvaamatta, liikaa ei kannata suunnitella... tai mikäs siinä jos tykkää suunnittelusta ja varautuu myös siihen että suunnitelmilla on taipumus muuttua matkan varrella. Elämä on tahtotila. Mä koen jotenkin ahdistavan sen kun ihmiset – ihan hyväntahtoisesti ja rakkaudella – sanoo ettei ne ymmärrä miten me pärjätään. Mitä siihen vastataan? ”Pakkohan se on” – se viittaa mun mielessä siihen että tätä hommaa vedetään jotenkin jatkuvan tuskanhien vallassa. ”Tottakai pärjätään” – siinä taas on jotain omahyväistä, sanaton viittaus omaan erinomaisuuteen... Uesin tyydyn vastaamaan että kaikkeen tottuu ja elämä opettaa pärjäämään.

Uhma. Ei niinkään lasten vaan oma. Ehkä oma uhma ja se sisäinen prkle on aina ollut niin vahvca etten ole lastenkaan uhmia osannut sen kummemmin kokea. Lasten uhmaan oon osannut suhtautua aina asiaankuuluvalla huumorilla, osana elämää, kehitystä ja kasvua... Mitään ei synny ilman uhmaa.

Vimma. Moni varmaan sanois että meidän perhettä kuvaa tietynlainen mania. Me ollaan huonoja pysähtymään... kesäiltana istutaan kuistilla siemailemassa viiniä – ”rentoutumassa” – ja samalla kumpikin tekee listaa kaikesta siitä mitä siinä vois tehdä ja keskustelu etenee jotenkin näin; ”Pitäis tää kuistikin pestä ja maalata... olis hyvä sää tehdä se just nyt” – Mä haluisin siirtää noi pionit vähän vasemmalle ja tossa on noita rikkaruohojakin. ”Lähdetäänkö hakemaan vähän puuhaketta noitten puskien juurelle?” – Mä voisin samalla... Vähän kadehdin niitä jotka osaa vaan olla ja nauttia siitä olemisen sietämättömästä keveydestä.

Wine. Rakas harrastus viinit... Red Mountain, Horse Haven Hills, Indian Wells… ei viinejä vaan alueita josta tulee hyviä rypäleitä ja sen myötä ihania viinejä. En mä viineistä oikeesti mitään tiedä, tiedän mistä tykkään ja se riittää mulle. Tiedän että yhden alueen 2010 on parempi kuin 2011 – mun mielestä. Kaikki tässä vieressä, ajomatkan päässä...

Xenon. Kun yöstä tulee päivä. Syksyllä ja talvella on pimeetä täälläkin ja koska katuvaloja ei kauheesti nole on hyville ajovaloille käyttöä taajama-alueellakin.

Ystävyys. Ei siitä sen enempää.

Zoo. Eläintarha ja tää oma apinalauma. Kolme marakattia, vai oisko ne ehkä kuitenkin paviaaneja.

Å. Edustaa isänkieltä, iso osaa minuudessa. Siellä se on syvällä, mun kieli.

Äly. Äitiys. Ehkei se olekaan älyä vaan analyyttisyyttä ja tietynlaista kyvyttömyyttä heittäytyä tunteeseen. Äitiys on kuitenkin vahva tunnetila. Siinä tunteessa on jotakin pelottavaa, siinä voimassa jolla se hyökkää ylitse sillä hetkellä kun saattaa lapsen koulubussiin ja tajuaa näkevänsä sen vasta seuraavana aamuna... sillä tunteella on fyysinen voima.


Öljy. Oliiviöljy. Grapeseed oil, walnut oil, avocado oil… ympyrä sulkeutuu ja palaa ruokaan. Rakkudesta ja rakkaudesta ruokaan.





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän