sunnuntai 3. marraskuuta 2013

ne tarttee mua

On se hyvä että koulu on melkein ohi tältä syksyltä kaikkien kolmen – tai oikeastaan kahden – lapsen oireillessa menetettyä aikaa mun kanssa. K varmistelee jo aamulla onko mulla koulupäivä vai ei ja M on selkeän ahdistunut, ärtynyt ja huonouninen. Kaikki kiukuttaa ja itkettää ja elämä on kaikin puolin kurjaa. Lopulta se illalla sängyssä paljasti mulle että sillä vaan on niin ikävä mua kun en koskaan ole kotona... vielä 17 päivää ja sit mä oon takaisin... takaisin siellä missä mua tarvitaan just nyt, äitinä näille kolmelle.

Eilinen kauppareissu päättyi M:n kyyneliin, tokaan kauppaan se kieltäytyi edes tulemasta. Päivällinen loppui itkuun ja vääryyteen, automatka oli pelkkää häiriköintiä ja jokaisessa välissä toistui sama lause; ”But mama, I just need you!” Kaupassa M halusi että sitä halataan ja puristetaan, se tarvitsi jatkuvaa palautetta kehonsa rajoista. Onneksi sen painepuku on jo tilattu. Yhteisestä päätöksestä todettiin että M:n lääkitystä on tarpeen nostaa toistaiseksi.

K kiukkuaa, potkii ja raivoaa. Kaupassa se vääntää ja riehuu kunnes oksentaa. Melatoniinista huolimatta nukahtaminen on vaikeeta ja aamulla se herää jo kauan ennen päivänkoittoa... sekin tarvitsee – mua.


L on puhki, mä oon puhki, Koirakin taitaa olla aika puhki... ainoa joka porskuttaa menemään on meidän tasaisen vakaa O, jolla on jonkinlainen syvältä sisimmästä kumpuava luotrtamus elämään ja siihen että sitä rakastetaan ja että siitä kyllä pidetään huolta.

M tekee matikanläksyjä lauantaiaamuna


tässä vaiheessa me todettiin L:n kanssa yhteen ääneen et nää tarvitsee oman tietokoneen
 - pikkunörtit, teknologian lapset



Batman haaveilee

se itkua tuottanut päivällinen; paahtopaistia, bataattia, omenaa ja sieniä

O oli ainoa joka selvitti omansa

ja sai jälkkäriksi Creme Bruleen, yhdessä liekitettynä


1 kommentti:

  1. totta kai ne tarvitsee, nehän on vielä pieniä!
    Hyvänen aika, jos meidän lapsukainen neljätoista-vee on sitä mieltä, että on ihan kamalaa kun äiti on poissa kotoa (vaikka se itse olisi harrastamassa tai nököttäisi visusti oven takana omassa komerossaan), niin mitä se äidin poissaolo merkitseekään tuollaiselle pienemmälle ihmiselle!

    Itselle tulee tietysti ristiriitainen olo: toisaalta tarvitsee ja nauttii siitä omasta tekemisestä, toisaalta...

    VastaaPoista

Kokeillaan miten tää kommentointi sujuu näin... Kerro mitä mietit. Jos et halua rekisteröityä, olet tervetullut laittamaan mulle sähköpostia tahdonasiat@gmail.com, tai kommentoimaan Facebookin kautta.