sunnuntai 17. marraskuuta 2013

satukirjojen sunnuntai

Ne on yläkerrassa menossa naimisiin. L odottaa et formula alkaa ja mä ajattelin ottaa toisen kupin kahvia ennen kuin hyppään suihkuun ja pakkaan lauman autoon kirkkoa ja pyhäkoulua varten. Koira hyppää syliin ja mä lähden entistä suuremmalla päättäväisyydellä etsimään niitä kynsileikkureita.

Eläinlääkäri soitti eilen iltapäivästä. Se olis halunnut ultrata sen selvittääkseen et onko kysymys syövästä vai ”irritable bowel disease” (mikä tää on suomeksi?). Mun kysymys oli et eikö me voitais olettaa et kyseessä on jälkimmäinen ja katsoa auttaako hoito... Jälkimmäinen vaihtari maksoi yhden lisäverikokeen, vähän lääkkeitä ja erityisruokavalion, säästettiin pari satalappusta.

Kuuntelen kun L ja pojat riehuu sohvassa ja mietin et miten tässä kävi näin... että meillä kahdella harakalla on kolme näin ihanaa lasta.  Mä tiedän et siirappi tursuu reunoista, mutta  mä vaan huomaan usein ihmetteleväni et miten just me saatiin tää ihana kolmikko. Sit on niitä hetkiä – eilen O:n nakatessa posliiniastiaston alas portaita kun oltiin kylässä – kun taas harkitsen myyväni nää. Toistaiseksi olen kuitenkin päättänyt pitää ne...

Me vietetään sellaista Sunnuntai-mainoksen sunnuntaita. Sellaista satukirjojen ja elokuvien sunnuntaita... ensin kirkkoon, sit kotiin rakentamaan lego lentokenttää, leipomaan pullaa... päivälliseksi lohta ja bataattia. Jätän kertomatta että K kaatoi O:n ja nyt O ei voi kävellä. En viitsi mainostaa että lauma muutenkin on aika riitaisassa mielentilassa eilisen myöhäisen nukkumaanmenon jäljiltä. Keskityn pullantuoksuiseen sunnuntaihin ja siihen legoilla rakentamiseen. En mainitse kuinka mä rakensin ja lapset riehui sillä aikaa yläkerrassa. Päätin jo aamulla että meillä on tänään ihana päivä – satukirjojen sunnuntai.

maistuisko kurpitsakorvapuusti?


Toi.huom. Eilisessä kirjoituksessa L soittaa anopilleen. Ei soita, soittaa mun anopille eli äidilleen. L ei ole puhunut anoppinsa kanssa puoleentoista vuoteen. Lisäksi L haluaa huomauttaa että K ei oo seko, se on K ja tarttee diagnoosin saadakseen ne terapiansa ja paikan erityisopetuksessa. 

Valokuvatkin on eiliseltä...


"free people" osaa somistaa...





3 kommenttia:

  1. Ehdinkin jo ihmetellä tuota anoppiasiaa kun oon sun kirjoituksista ymmärtäny tämän suhteen tosiaan vähän toisin. Kaikki siis kuten ennenkin. Terveisiä eteläisestä Suomesta. Syksy jatkuu ja päivät lyhenee vielä noin kuukauden ajan. Nyt tulee pimeä ennen neljää iltapäivällä täällä etelässä.

    VastaaPoista
  2. Luen sun blogia todella myöhässä enkä tiedä oletko jo saanut jo vastauksen tähän kysymykseen, mutta irritable bowel disease on suomeksi ärtyneen suolen oireyhtymä. :) Näin muuten haluan kiittää tästä blogista! Olen itse lapseton (vapaaehtoisesti, en tiedä miten sinä suhtaudut asiaan kun suhtautuminen on yleensä äärimmäisen tuomitsevaa ja negatiivista...), mutta tämä blogi avartaa kovasti "huonosti" käyttäytyvien lasten vanhempien maailmaa. Se vielä täytyy sanoa, että minulle elämäni suurin kunnianosoitus oli se kun teiniaikaisen poikaystäväni sisko (jolla on asperger, tosin Suomessakin siirrytään pikkuhiljaa autismikirjoon ja jätetään asperger sikseen) käveli onnellisena kanssani päivähoidosta kotiin ja jutteli kanssani, eikä kokenut asiaa ahdistavaksi. Hän laski minut perheenjäseneksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja ihanaa kun luet! Jäin miettimään että miksi suhtautuminen vapaaehtoiseen lapsettomuuteen on tuomitsevaa ja/tai negatiivista? Miksi vapaavalintainen lapsettomuus ei olis hyväksyttävää, tai siis omaan korvaan se tuntuu kummalliselta.

      Mä en itsekään välitä erityisesti muitten lapsista - omat kullanmurut ja naapurin kakarat - mutta Freddellä on aina ollut vaikeeta tulla juttuun lasten kanssa. Se ei vaan tiedä mitä niille muitten lapsille pitää edes sanoa, tai miten niitten kanssa puhutaan.

      Poista

Kokeillaan miten tää kommentointi sujuu näin... Kerro mitä mietit. Jos et halua rekisteröityä, olet tervetullut laittamaan mulle sähköpostia tahdonasiat@gmail.com, tai kommentoimaan Facebookin kautta.