Siirry pääsisältöön

satukirjojen sunnuntai

Ne on yläkerrassa menossa naimisiin. L odottaa et formula alkaa ja mä ajattelin ottaa toisen kupin kahvia ennen kuin hyppään suihkuun ja pakkaan lauman autoon kirkkoa ja pyhäkoulua varten. Koira hyppää syliin ja mä lähden entistä suuremmalla päättäväisyydellä etsimään niitä kynsileikkureita.

Eläinlääkäri soitti eilen iltapäivästä. Se olis halunnut ultrata sen selvittääkseen et onko kysymys syövästä vai ”irritable bowel disease” (mikä tää on suomeksi?). Mun kysymys oli et eikö me voitais olettaa et kyseessä on jälkimmäinen ja katsoa auttaako hoito... Jälkimmäinen vaihtari maksoi yhden lisäverikokeen, vähän lääkkeitä ja erityisruokavalion, säästettiin pari satalappusta.

Kuuntelen kun L ja pojat riehuu sohvassa ja mietin et miten tässä kävi näin... että meillä kahdella harakalla on kolme näin ihanaa lasta.  Mä tiedän et siirappi tursuu reunoista, mutta  mä vaan huomaan usein ihmetteleväni et miten just me saatiin tää ihana kolmikko. Sit on niitä hetkiä – eilen O:n nakatessa posliiniastiaston alas portaita kun oltiin kylässä – kun taas harkitsen myyväni nää. Toistaiseksi olen kuitenkin päättänyt pitää ne...

Me vietetään sellaista Sunnuntai-mainoksen sunnuntaita. Sellaista satukirjojen ja elokuvien sunnuntaita... ensin kirkkoon, sit kotiin rakentamaan lego lentokenttää, leipomaan pullaa... päivälliseksi lohta ja bataattia. Jätän kertomatta että K kaatoi O:n ja nyt O ei voi kävellä. En viitsi mainostaa että lauma muutenkin on aika riitaisassa mielentilassa eilisen myöhäisen nukkumaanmenon jäljiltä. Keskityn pullantuoksuiseen sunnuntaihin ja siihen legoilla rakentamiseen. En mainitse kuinka mä rakensin ja lapset riehui sillä aikaa yläkerrassa. Päätin jo aamulla että meillä on tänään ihana päivä – satukirjojen sunnuntai.

maistuisko kurpitsakorvapuusti?


Toi.huom. Eilisessä kirjoituksessa L soittaa anopilleen. Ei soita, soittaa mun anopille eli äidilleen. L ei ole puhunut anoppinsa kanssa puoleentoista vuoteen. Lisäksi L haluaa huomauttaa että K ei oo seko, se on K ja tarttee diagnoosin saadakseen ne terapiansa ja paikan erityisopetuksessa. 

Valokuvatkin on eiliseltä...


"free people" osaa somistaa...





Tunnisteet:

Kommentit

  1. Anonyymi18. marraskuuta 2013 klo 13.25

    Ehdinkin jo ihmetellä tuota anoppiasiaa kun oon sun kirjoituksista ymmärtäny tämän suhteen tosiaan vähän toisin. Kaikki siis kuten ennenkin. Terveisiä eteläisestä Suomesta. Syksy jatkuu ja päivät lyhenee vielä noin kuukauden ajan. Nyt tulee pimeä ennen neljää iltapäivällä täällä etelässä.

    VastaaPoista
  2. Anonyymi3. toukokuuta 2015 klo 13.15

    Luen sun blogia todella myöhässä enkä tiedä oletko jo saanut jo vastauksen tähän kysymykseen, mutta irritable bowel disease on suomeksi ärtyneen suolen oireyhtymä. :) Näin muuten haluan kiittää tästä blogista! Olen itse lapseton (vapaaehtoisesti, en tiedä miten sinä suhtaudut asiaan kun suhtautuminen on yleensä äärimmäisen tuomitsevaa ja negatiivista...), mutta tämä blogi avartaa kovasti "huonosti" käyttäytyvien lasten vanhempien maailmaa. Se vielä täytyy sanoa, että minulle elämäni suurin kunnianosoitus oli se kun teiniaikaisen poikaystäväni sisko (jolla on asperger, tosin Suomessakin siirrytään pikkuhiljaa autismikirjoon ja jätetään asperger sikseen) käveli onnellisena kanssani päivähoidosta kotiin ja jutteli kanssani, eikä kokenut asiaa ahdistavaksi. Hän laski minut perheenjäseneksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muusa Liinpaa4. toukokuuta 2015 klo 21.27

      Kiitos ja ihanaa kun luet! Jäin miettimään että miksi suhtautuminen vapaaehtoiseen lapsettomuuteen on tuomitsevaa ja/tai negatiivista? Miksi vapaavalintainen lapsettomuus ei olis hyväksyttävää, tai siis omaan korvaan se tuntuu kummalliselta.

      Mä en itsekään välitä erityisesti muitten lapsista - omat kullanmurut ja naapurin kakarat - mutta Freddellä on aina ollut vaikeeta tulla juttuun lasten kanssa. Se ei vaan tiedä mitä niille muitten lapsille pitää edes sanoa, tai miten niitten kanssa puhutaan.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...
6 kommenttia
Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...
Lähetä kommentti
Lue lisää