torstai 21. marraskuuta 2013

suuri päivä

Pakkasaamu... yksi niistä yhden käden sormilla laskettavista, -3.8C tuntuu tosi kylmälle ja pukeudun kuin naparetkelle.  Koira siristelee silmiään auringonpaisteessa ja kaksikko (M ja K) kirjoittaa olohuoneessa salaista kirjettä kirjastonhoitajalle. Taustalla soi joululaulut ja elämä on just nyt täydellistä...  Meidän perheen muilla jäsenillä on aika tukeva mielipide näistä mun hyminöistä ja niitä ”oikeita” joululauluja kuunnellaan sit Kiitospäivän jälkeen. Nyt soikoon Sylviat ja Kaikki kauniit muistot ja kaikista paras ”Jo joutuu ilta”.




Aloitin joulun eilen, keitin itselleni glögin laittaessani ruokaa ja odotellessani L:llää kotiin. Tänään on ”the” day... eka etappi tulee ihan oikeesti valmiiksi ja valmistun ammattiin. Tuntuu hyvältä olla lomalla, keskittyä kiitospäivään ja jouluun, tavata ystäviä ja leipoa lasten kanssa. Tuntuu vaikeelta uskoa että tää on vielä muutama kuukausi sitten tuntunut musta jotenkin kiireiseltä. Joulukuun puolivälin kokeen pitäis olla läpihuutojuttu ja töitä voi alkaa hakemaan vasta tammikuun puolella kun kokeen tulos on kirjoissa ja kansissa myös osavaltiotasolla, ennen sitä voi keskittyä lähinnä ansioluettelon hiomiseen.

Eilen en jaksanut tehdä mitään, en edes puhua kenellekään... nukuin päiväunet poikien katsoessa telkkaria ja päikkäreiden voimin pysyin tolpillani yhdeksään.


Oon onnellinen että se tuli tehtyä, ylpeä itsestäni kun osasin, opin ja onnistuin. Katson taaksepäin kuluneita viikkoja ja joudun toteamaan että jos olisin tiennyt minkälaisesta mankelista pistän koko perheen läpi en missään tapauksessa olis lähtenyt tälle retkelle. Onneksi en tiennyt.





1 kommentti:

Kokeillaan miten tää kommentointi sujuu näin... Kerro mitä mietit. Jos et halua rekisteröityä, olet tervetullut laittamaan mulle sähköpostia tahdonasiat@gmail.com, tai kommentoimaan Facebookin kautta.