kulttuurien välisistä eroista

Täällä kulttuurien, rotujen ja tapojen sulatusuunissa on hetkiä jolloin törmäyksiltä ei voida välttyä ja päädytään tilanteeseen jossa yhden ryhmän on vaan mahdotonta ymmärtää toista ja molemmat on sitä mieltä että se toinen on väärässä. Tälläkään kertaa keskusteluun ei varsinaisesti liity ihonväri vaan ennemminkin FOB ”Fresh off of the Boat” vastaan ne jotka ovat täällä joko syntyneet, eläneet pidempään tai muuttaneet samankaltaisesta kulttuurista ja/tai ympäristöstä.

Tässä kirjoituksessa puhun ihmisistä heidän kansallisuuksillaan, lähinnä koska se kertoo heidän todennäköisestä kulttuuritaustastaan tai ainakin antaa lukijalle mielikuvan siitä minkälaisesta maailmasta kyseinen henkilö on tänne metsän keskelle hypännyt. Tarkoitus ei siis ole yleistää tai lokeroida vaan lähinnä käyttää kansallisuutta kuvaavana elementtinä. Yhteistä näille ihmisille on se, että he ovat toisesta maasta, toisenlaisesta kulttuurista ja eivät ole asuneet täällä vielä kovin pitkään.

Diversiteetti ON rikkaus. Erilaiset kulttuurit ovat rikkaus, eikä ihmistä tule tuomita tapojensa tai ajattelumallinsa vuoksi. M:n luokalla on lapsia ympäri maailmaa... Brasiliasta, Intiasta, Kiinasta, Japanista, Suomesta, Kroatiasta, Englannista. Se on valtava rikkaus.

Nyt sit itse asiaan...

Me asutaan metsän keskellä. Lähellä kaupunkia, mutta keskellä luontoa. Tärkeimmät palvelut ovat kävelymatkanpäässä – hyvä ruokakauppa, muutama ravintola, Starbucks, kaksi päiväkotia, lastenlääkäriasema, hammaslääkäri, pesula, hieroja, kynsihoitola... Meidän ulko-ovelta on satakuntametriä ensimmäisen metsäreitin alkuun, metsä alkaa kuitenkin autotallin takaa. Koska me asutaan korvessa, eikä puistoalueella on siellä metsässä ne omat asukkaansa. On peuroja, oravia, kojootteja, karhuja, puumia, ilveksiä jne.

Alkusyksystä – ennen karhujen talviunille vetäytymistä – karhuja näkyi tavallista enemmän. Mesikämmenet etsivät ruokaa ja kävivät kaatamassa roskiksia a samassa tohinassa kaatoivat aidan tai kaksi, kävelivät tienlaitaa tai olivat nyt muuten vaan esillä. Tästä seurasi karhukeskustelu. FOBs vastaan muut. Intialaiset peräänkuuluttivat instanssia joka tulisi poistamaan karhut. Kiinalainen rouva ilmoitti perheen ryhtyneen kasvissyöjiksi, koska hän ei uskalla paistaa lihaa siinä pelossa että karhu haistaa sen ja pyrkii sisälle taloon. Intialaiset olivat yhtälailla pettyneitä sen virallisen instanssin vastatessa että ne karhut oli siellä ensin, eikä niitä katsota tarpeelliseksi poistaa, koska ne eivät aiheuta vaaraa kenellekään... Neuvo oli pitää roskikset autotallissa sisällä. Sama neuvo, mitä keskustelun amerikkalaiset, tai pidempään täällä asunneet yrittivät jo aiemmin tarjoilla. Kiinalainen ja intialainen olivat myös erimieltä sen virallisen instanssin kanssa siitä onko karhuista vaaraa vai ei.

Ilmat viilenivät, päivä lyheni ja karhut katosivat palatakseen maisemaan taas keväällä. Hetken aikaa siirryttiin ruotimaan koulubussille lapsiaan jättävien vanhempien tavasta pysähtyä liikenneympyrään, ylinopeuksia ja koirankakkaa.

Sitten... tuli ontuva kojootti. Kojootti joka ilmestyi iltaisin tarkkailemaan meitä ihmisiä helpon ruuan toivossa. Kipeällä jalalla on paha metsästää mitään kauheen nopeeta ja niinpä tämä yksilö siirtyi kaivamaan roskiksia ja polottelemaan ohikulkijoita. Nyt ryhmä jakautui kolmeen osaan. Niihin jotka halusivat parantaa ja pelastaa ontuvan eläinparan, niihin jotka neuvoivat jättämään eläimen rauhaan ja jatklaa rinnakkaiseloa luonnon kanssa ja sitten siihen kolmanteen ryhmään, niihin joiden mielestä kojootti oli selkeästi hyvin vaarallinen ja se oli syytä joko a) ottaa kiinni – ei aavistustakaan mitä sille sit olis tehty b) tappaa tai c) ilmoittaa asiasta taas sille viralliselle instanssille.

Vaihtoehdoista a) ja b) ilmoitettiin niitten edustajille, että villieläimen ottaminen kiinni on lainvastaista ja sellaisen tappamiseen tarvitaan metsästyslupa, jonka piiriin petoeläimet eivät kuulu ja ettei petoeläintä saa tappaa kuin omalla tontillaan.

Kiinalainen kysyi kuitenkin voisiko kojootin syödä. Japanilainen ilmoitti nettei uskalla enää ulkoilla siinä pelossa että kojootti syö hänen lapsensa. Brasilialainen oli huolissaan koiransa turvallisuudesta – ihan syystäkin ja intialainen halusi ottaa yhteyttä siihen viralliseen instanssiin, jonka tehtävä olisi tulla hakemaan kojootti pois. Intialaiseen yhtyivät ne joitten mielestä kojootti tarvitsi hoivaa. Virallinen instanssi kuitenkin jälleen kieltäytyi kunniasta ja neuvoi pitämään roskikset sisällä autotallissa ja pitämään meteliä ulkoillessa. Virallinen instanssi neuvoi myös pitämään lemmikkieläimet kytkettyinä ja kissat sisätiloissa... pieni koira tai kotikissa kun on kojootille helppo illallinen.

tämä kuva on poimittu meidän HOA:n naamissivuston keskustelusta

Kun tilanne rauhoittu, oletan että keskustelu palaa taas koulubusseihin, kaahaamiseen ja koirankakkaan... kunnes joku saa otettua valokuvan puumasta tai ilveksestä... ja intialainen haluaa taas ottaa yhteyttä viralliseen instanssiin.

Mun mielestä – ja aika monen muunkin – on mahtavaa saada elää näin läheisessä kosketuksessa luontoon ja silti lähellä kaikkea. Toivon että karhut, kojootit, ilvekset, puumat ja peurat eivät kyllästy meihin ihmisiin ja päätä muuttaa rauhallisempaan paikkaan – hullu suomalainen (kaupunkilainen).

Allaolevat kuvat ovat sen virallisen instanssin sivuilta.

mustakarhu

ilves

puuma

kojootti