Siirry pääsisältöön

erinomaisen tavallinen


Mä taas ajattelin yöllä. En mitään isoja ajatuksia, sellaisia kaikenlaisia pieniä... mietin O:ta ja K:ta, miten ne on niin erilaisia keskenään – yö ja päivä tai aurinko ja kuu. Mietin miten M ja K on sellainen dynaaminen pari ja joskus olis hyvä taspainon nimissä olla vielä yksi lapsi, rauhallinen pari O:lle. O:lla on meidän perheessä tarkkailijan rooli, se seuraa noita kahta ja varmaan henkisesti pudistaa päätään ja miettii et ne on ihan pimeitä... mun villikot. On se O ruvennut irrottelemaankin, eilenkin juoksi kilpaa mun kanssa ja kiipesi veljensä perässä.

Mä hetken mietin jopa silloin yöllä, että olisin hakenut koneen ja kirjoittanut kaikki ne ajatukset – ne oli hyviä ajatuksia – tai edes kynän ja paperia ja tehnyt muistiinpanoja. En jaksanut nousta ja jossakin vaiheessa nukahdin uudestaan herätäkseni siihen että M:lla on pissahätä. Niinpä me mentiin vessaan... mieluummin menen aamuneljältä vessaan nelivuotiaan kanssa kuin vaihdan lakanoita, en valita.

Yöllä ajattelin ja mietin... en mä halua olla erinomainen, mä haluan olla ihan tavallinen ja niinpä me asutaan ihan tavallisessa talossa, tavallisella alueella, tavallisten ihmisten keskellä. Ei kartanoita, ei linnoja, keskimääräistä pienempi talo jopa, mutta kyllä 181m2 pitää mun mielestä tämän kokoiselle perheelle riittää ja riittääkin. Mä en aja hienolla ja kalliilla autolla, ajan maan eniten myydyllä autolla, autolla jota myydään enemmän kuin Toyota Corollaa tai Honda Civiciä. En panosta pukeutumiseen, en yritä olla raflaava, mä haluan olla tavallinen. En esitä varakkaampaa kuin mitä olen, en esitä älykkäämpää kuin mitä olen, mä haluan sairaanhoitajaksi, en tähtitieteilijäksi tai syöpätutkijaksi.  Jo lapsena mä halusin olla ihan vaan tavallinen, samanlainen kuin muut, sulautua massaan ja joukkoon, en sulautunut... Mun nimi ei ollut Pirjo tai Sirpa tai Piia tai Tiia tai Hanna, mun perhe ei ollut tavallinen, mikään ei ollut tavallista... mä haaveilin että mun äiti olis luokanopettaja tai sairaanhoitaja ja mun isä insinööri tai lääkäri tai... jotain ihan tavallista. Niinpä mä tässä blogissanikin haluan olla tavallinen, en raflaava, en erityisen hauska, en traaginen tai dramaattinen... tavallinen. Mun broidi kysyy miksi en kirjoita omasta isästäni vaan hänen isästään. Siksi koska on helpompaa kirjoittaa alkoholistista pikkurikollisesta kuin omasta faijastani joka ei mahdu tavallisuuden muotteihin mitenkään. En mä sitä häpeä, mä oon sen lapsi ja se on kuollutkin jo aikaa sitten. Joskus kun tulee tarvetta ”spice it up” ja kirjoittaa oikein raflaava tabloiditason juttu, kirjoitan mun faijasta. Nyt tyydyn toteamaan että se oli sosiopaatti ja rikollinen, mun mutsin ensimmäinen aviomies.

Kuudelta valitan. Jokainen aamu kun toi tyttö nousee ennen kuutta tai kuudelta mulla kuolee liian monta aivosolua. Miten se voikaan olla niin iloinen ja reipas ja täynnä energiaa kun mä haluisin vaan nukkua – edes ihan vähän, seitsemän olis jo ihan kohtuullista.

Kun päivä alkaa kuudelta, ehtii paljon ja nyt kun kello on seitsemän on mulla jo ruisleipä kohta paistettuna ja pullataikinakin kohoamassa... Ei mulla oo maanista kohtausta, mulla on suominaisten kahvikekkerit tänään ja pitäähän sitä nyt vähän yrittää – ihan pikkasen paukutella henkseleitä ja olla erinomainen.  ”Joo, me tultiin just M:n terapiasta, mutta ottakaapa tästä tuoretta pullaa ja vähän ruislimppua”.


Kommentit

  1. Missä toi Like-nappula on? Mut joo, like like. Onnea uudesta blogista! Ja miten mä koskaan jaksan alkaa veivata taikinaa ennen aamuseiskaa???

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niiiin, siis mulla ON yleiskone ja yks neljävee leipuri :)

      Poista
    2. Oon alkanut miettimään sellaisen hankkimista myös, ehkä jos saisi pullia useammin laitettua porukoille kuin sen pari kertaa vuodessa. Tykkään vaan laittaa taikinaa käsituntumalla, viimeisteletkö taikinat itse vai myös koneella?

      Täältä löytyy oiva apuri myös, mutta ainoastaan jos taikinassa on suklaata :)

      Poista
    3. Pullan teen kokonaan koneella, leivän käsin. Leipää leivotaan melkein päivittäin, pullaa ehkä kerran kuussa :)

      Poista
    4. Oioi. Mulla aina hyvänä aikomuksena, koska niinkuin muniakin, meillä menee hirveästi leipää. En ole oikein vieläkään tottunut ajatukseen että olemme kuuden hengen perhe! Ruokalasku näyttää sen nyt kun pikkupojilla on yhä suurempi ruokahalu.
      Reseptejä jakoon!

      Poista
  2. ^^Mä oon aina halunnut pinkin Kitchen Aidin. Ehkä sillä sujuis toi vaivaaminen:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sujuu sillä vaivaaminen, mun Kitchen Aid on vaaleansininen ja toiminut moitteetta jo kymmenen vuotta.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi