Siirry pääsisältöön

ajatuksia onnesta äitienpäivänä

On äitienpäivän aamu. Mä makaan sängyssä suljetun oven takana ja teeskentelen nukkuvaa. Oven toisella puolella Roistopoika vaatii päästä sisään. Ensin se tuuppii suljettua ovea tötteröllään ja lopulta kuulen miten se päättää kaivaa tiensä oven lävitse. Nousen ja käyn avaamassa sille oven. Palaan sänkyyn odottamaan.

Muistan taas kaikki ne vuodet kun olisin halunnut olla äiti. Muistan taas hetken ja samalla ajattelen kaikkia niitä naisia jotka kuukausi, viikko ja vuosi toisensa jölkeen joutuvat pettymään, nielemään kyyneleensä ja yrittämään taas uudestaan. Ajattelen taas hetken kaikkia niitä naisia, jotka elävät verikokeesta, ultrasta ja pistoksesta toiseen, niitä jotka hiljaa toivovat ja samalla pelkäävät ettei unelmasta, siitä suurimmasta tule koskaan totta. Omistan ajatuksen niille jotka joutuvat lopulta luopumaan haavestaan ja rakentamaan elämänsä ilman.

eilen ne leikki pihalla uikkareissaan

Kun meillä vihdoinkin oli lapsi. M oli 13 kuukauden ikäinen kun me oltiin Suomessa ja M:lle järjestettiin yksvuotissynttärit. Paikalle oli kutsuttu ystävät ja sukulaiset, läheltä ja kaukaa. Vanhempi sukulaistäti ihaili tyttöä ja tokaisi reippasti jotakin siihen suuntaan että kylläpä teillä kestikin kauan ymmärtää miten näitä tehdään. Se lause loukkaa edelleen, kaikkien näitten vuosien jälkeen. Puolihuolimattomasti lausuttu, täysin vailla aikomusta loukata. Samalta keväältä muistan ensimmäiswen äitienpäivän. Sen miten istuin epäuskoisena ravintolassa syömässä hienoa lounastani. Tuntui epätodelliselta kuulua joukkoon.



Äitienpäivän aamuna muistan jokaista äitiä joka on joutunut luopumaan. Muistan omaa pientä poikaani ja ajattelen kaikkia niitä muita äitejä jotka ovat joutuneet hyvästelemään lapsensa. Kenenkään ei pitäisi joutua tekemään niin, ja silti niin kovin moni joutuu.


Mietin omaa tietäni äitinä. Mietin miten toisenlainen se on ollut kuin joskus silloin, kauan sitten ajattelin sen olevan. Silti se on omalla tavallaan ollut niin paljon täydellisempi kuin ne pilvilinnat ja rakennelmat. Olen pelottavan onnellinen. Minulla on kaikki. Minulla on paljon enemmän kuin koskaan kuvittelinkaan saavani.

K:n ajatuksia


Makkarin ovi aukeaa. M sihisee veljilleen että hän haluaa olla mun kanssa kahdestaan. Pojat viisveisaa siskonsa sihinöistä ja seuraa perässä. K kantaa käsissään vaaleanpunaista paperipussia ja ojentaa sen mulle sänkyyn. Sit se muistaa et se oli unohtanut keittää mulle kahvia ja lähtee takaisin alakertaan. Ne kaksi muuta möyrii mun päällä ja toivottaa hyvää äitienpäivää. O kertoo et ne on ostaneet donitseja. Se sanoo et mä en saa syödä kaikkia, koska se haluua kans donitseja. Lopulta se sanoo et se jossa on valkoinen kuorrutus on sen, enkä mä saa ottaa sitä. M ilmoittaa ostaneensa mulle appelsiinmarmeladia.


otteita M:n äitienpäiväkirjasta

TOTTA!!!!!

bula - pulla

Me lähdetään alakertaan aamiaiselle. Tötteröpäinen Roisto menee edellä ja kolisuttaa tötteröään jokaiseen karmiin ja kulmaan. Lapset on kattaneet pöydän. Fredde on tehnyt mulle mimosan. Pöydällä on kasa lasten askartelemia kortteja ja paketteja. Äitienpäivän aamu on täydellinen. K sanoo et mä saan tänään valita mitä ne katsoo Netflixistä – koska äitienpäivä. 




Kommentit

  1. luin äitienpäivänä (tai oikeastaan jo lauantaina) ihan ton saman kirjan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli kategoriaa *ihan jees*; oli hyväntuulinen ja nopealukuinen. Vähän olisi ehkä kaivannut toimittamista, jotkut asiat pyörivät uudestaan ja uudestaan esiin ihan samanlaisina lauseina. ("Islannin keskilämpötila on 4 astetta").
      Pointsit hyväntuulisuudesta. En ole lukenut blogiaan, ainakaan säännöllisesti, niin en tiedä, oliko tuo kirja suoraa blogisitaattia.
      Entäs itse?

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi