Siirry pääsisältöön

roistopoika lääkärissä

Se on ollut meillä jo yli viikon, Roisto-poikanen. Viikossa se on oppinut sisäsiistiksi. Se on oppinut kulkemaan metsissä ja poluilla ilman talutinta. Se on oppinut istumaan. Se on oppinut rentoutumaan ja nautiskelemaan pehmeästä sohvasta. Iltaisin se hiipii vaivihkaa sänkyyn - kainaloon. Niin, ja se on oppinut haukkumaan. Ei se räksytä. Se haukkuu silleen komeesti ja kumeasti, enimmäkseen kun me katsotaan telkkaria. Se on ihana. Meidän Roistopoika.

mun koirankoulutusapujoukot metsässä


Moni on antanut ymmärtää että Roisto tuli liian pian. Että se tuli laastariksi Koiran kuolemaan. Ettei me ehditty surra tarpeeksi. Toiset tietää että paras lääke suruun on uusi koira. Ne toiset tietää kokemuksesta ettei se uusi vanhan tilalle tule, se tulee uudeksi, omaksi itsekseen. Suru on edelleen läsnä, se puristaa rintaa ja siitä puhutaan niin lasten kuin aikuistenkin kesken. Siitä minkälainen Koira oli, mitä se teki ja kuinka ihana ja ihanan erilainen se olikaan. Eilen K teki Koiralle jäähyväiskortin. Päivittäin me aikuiset mietitään miten ihanan erilainen meidän Roistopoika on Koiraan verrattuna, niin hyvässä kuin pahassakin.

Roistopoika lammella aamukuudelta


Me käytiin Roiston kanssa tänään eläinlääkärissä. Me puhuttiin huomisesta leikkauksesta. Se teki Roistolle lääkärintarkastuksen, kyseli jäbästä ja piti mulle luennon koirien raakaravinnon vaaroista. Olin yllättynyt. Luulin että tämän päivän eläinlääkärit olis jo heränneet jos ei suosimaan, niin ainakin ymmärtämään raakaruokaa. Teollinen kuivamuona kun on teollista kuivamuonaa. Eläinlääkärin mielestä me saadaan Roiston raakaruuasta koko perhe salmonella ja e-coli ja madot kaupan päällisiksi. Niin ja altistan pojan vielä vatsataudeillekin. Kuitenkin se on kasvattajalla syönyt miltei kaksi vuotta raakaruokaa hyvällä menestyksellä. Antakaahan tulla omia näkemyksiänne, puolesta ja vastaan?

Saihan se toki kourallisen rokotuksiakin - leptospiroosi, kennelyskä, parvo, penikkatauti - ja mun pyynnöstä vielä matokuurin. Lisäksi vielä estolääkitys sydänmatoihin, kirppuihin, punkkeihin ja yleisimpiin parasiitteihin. 



M halus mennä kauneushoitolaan. Lupasin et mennään, mut ei just nyt. Osoitin sohvalla köllivää rahareikää ja huomautin että jos neiti säästäis viiden ja puolen vuoden ajan kaikki viikkorahansa, se olis maksanut Roiston ja Roiston huomisen sterilisaation.

Silloin joskus – kun Koira oli samassa toimenpiteessä – Koira vietiin lääkäriin aamusta, ja haettiin kotiin parin tunnin kuluttua. Nykyään eläinlääketieteestäkin on tehty tiedettä. Tämänpäiväisessä tapaamisessa oli lääkärin mukana sairaanhoitaja. Koiran pitää olla ravinnotta iltayhdeksästä ja aamulla leikkauspotilaat tulevat eläinsairaalaan kukonlaulun aikaan. Sit meidän Roistolle tehdään verikokeet ja muut systeemit. Leikkauksen jälkeen se pääsee kotiin vasta illalla, sen jälkeen kun on nähty et jäbä pissii ja syö. Jotenkin tää muistuttaa ihan ihmisille tehtäviä päiväkirurgisia toimenpiteitä.


Huomenna iltasella haen kotiin tötteröpään. Koira pärjäs hyvin tötterön kanssa. Koiran edeltäjä masentui ja törmäili tahallaan kaikkeen mahdolliseen ja mahdottomaan... saa nähdä miten Roistopoika suhtautuu. Tänään se on hiljainen ja unelias. Neljä rokotetta tekee tehtävänsä.




Kommentit

  1. Enpä ole ennen kuullut, että raakaravinnosta saisi ihmiset (tai eläimet, sen puoleen) tauteja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se kuulosti munkin korvaan aikalailla hätävarjelun liioittelulta :) Syödäänhän me ihmisetkin raakoja asioita, myös läpipaistamatonta lihaa ja raakoja munia.

      Poista
  2. En ole selvittänyt, mutta kuvittelisin, että ihan samoista lihatehtaista tuo raakaravinto tulee kuin ihmisille tarkoitettu liharuokakin. Kuvittelisin että erona on vain se, että ihmisravintoa valvotaan tarkemmin, ja elukoille tarkoitettuun söösään työnnetään sekaan kaikki sellainen, jota ihmiset kaihtavat.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän