Siirry pääsisältöön

kaavakekauhu ja tasotestit



Pöydällä lojuu kasa kaavakkeita, kaikki taas tutusti kahteen kertaan. Kaikeksi onneksi mulla on melkein kaksi viikkoa aikaa täytellä niitä, ei niin ettei musta olis siihen mutta mä aina mietin niitä kysymyksiä ihan liikaa; ”Mikä on lapsesi oppimisprofiili?” – No tota, en tiedä. Pitäiskö mun tietää? ”Mihin aikaan päivästä lapsesi on tuottavimmillaan?” – Öööh... en tiedä. Mistä mä tiedän milloin se kokee olevansa tuottelias? 

Mulla on ollut koko elämän mittainen kaavakeahdistus eikä amerikkalainen kouluyhteisö ainakaan helpota asiaa. Mä oon oikeesti se tyyppi jonka on vaikeeta vastata kaavakkeen kysymykseen; ”Nimi” – Siis koko nimi, vai etunimi ja sukunimi? Laitetaanko lempinimet kans? Niin et nää monimutkaisemmat kysymykset on mulle jo miltei mahdottomuus. Edellisen kerran siellä K:n testeissä pari viikkoa sitten se psykologi kantoi ne mun täyttämät kaavakkeet mulle takaisin ja pyysi vähän laajempia vastauksia mun yksi- ja kaksisanaisten tilalle. Jos saisin valita istuisin vartin sen kaavaketta odottelevan tyypin kanssa ja vastaisin niihin kysymyksiin suullisesti, niin että voisin tarkentaa haluaako se mun nimen tai lapsen nimen kokonaisena vai osissa vai lempiniminä. Naurakaa vaan... mäkin nauran itselleni.

aulan seinämaalaus ja koulun maskotti "Wilder Wolf"


Eilen iltapäivällä meillä oli aika koululle tasotesteihin. K oli menossa omana iloisena itsenään, O:ta jännitti ja se piti mua tiukasti kiinni kädestä. Testaus oli samaan aikaan. Toinen pojista meni aulasta katsottuna vasemmalle ja toinen oikealle ja mä ravasin näitten kahden lokaation väliä. Ei niin että mua olis mihinkään tarvittu. Tän 20 minuuttisen vanhemmat odottaa ulkopuolella. Tarkkailemalla tilannetta lasioven lävitse ja kyselemällä kummaltakin pojalta jälkikäteen, ja vaihtaessani kolme sanaa kummankin opettajan kanssa jäi mulle kai kuienkin aika selkeä kuva siitä mitä siellä tehtiin.

sisarellista rakkautta
taustalla koulun kirjasto


Ensin ne istuutui pulpetin ääreen ja testas kirjainten ja numeroitten tunnistamista. K oli saanut eteensä lauseen joka piti lukea ja jannu oli ensin sanonut opettajalle ettei osaa lukea ja sen jälkeen lukenut lauseen. Akateemisen osuuden jälkeen testattiin kykyä seurata annettuja ohjeita; ”Vie tämä paperi vihreään laatikkoon ja ota keltaisesta hyllystä punainen kynä.” O pystyy seuraamaan ohjeita, K:lle se on vaikeampaa. K muistaa ohjeesta yleensä sen jälkimmäisen osuuden.

Yhdessä opettajan kanssa ne myös tutustuivat luokkahuoneeseen, vaikkei se testin luokkahuone ehkä olekaan se oikea tuleva luokkahuone, onhan aloittavia luokkia tänä syksynä viisi ja tasotestien ajatuksena on helpottaa luokkien muodostamista siten että kaikki viisi luokkaa ovat tasapainoisia. Tai siis meillä luokat tasapainotetaan, mutta joissakin kouluissa oppilaat jaetaan oppimistyylin tai tason mukaan siten että heikompien oppilaiden luokissa on jo heti alusta avustaja tai kaksi.

K:n testaajan kommentti oli että onhan se ainakin iloinen ja innokas. Iloa ja intoa ei K:lta koskaan ole puuttunut, se on tipahtanut onnellisuuspataan. O:n opettaja kehui miten monta ystävää poika oli luetellut, puutteet hienomotoriikassa ja akateemisessa osaamisessa tasapainottuivat jannun selkeällä sosiaalisuudella. Sosiaalisen lapsen kun on helpompaa aloittaa koulutiensä.

kaikki ei mahdu enää päärakennukseen ja osa vanhemmista oppilaista käy kouluaan parakeissa


Testien jälkeen me jäätiin koulunpihalle leikkimään.


Viikon päästä meille selviää lasten opettajat, tiistaina kello 16. Kahden viikon päästä on ensimmäinen koulupäivä. Sitä ennen on vielä tutustumispäivä ja kaikkien kolmen lapsen vanhempainillat. 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän