Seuraan
pienimuotoisen ahdistuksen vallassa ateriasuunnittelua blogeissa. Epäilemättä
se olis järkevää ja taloudellistakin, mut musta ei vaan ole siihen. Ajatus
tuntuu ahdistavalta, eikä tästä mun laumastakaan kyllä ole siihen. Vain yksi
asia toistuu meillä säännöllisesti, ja se on pizzaperjantai. Eikä sekään nyt oo
tärkeetä jos ei perjantaina tee mieli pizzaa, syödään jotakin muuta. Lauantaina
ostettiin muutama kilo jauhelihaa koska meillä on menossa jokavuotinen
ruokakulujen kurinpalautus ja siitä on helpointa suoriutua jauhelihan ja kanan
avulla. Tällä viikolla meillä on syöty:
Maanantaina -
jättirapupastaa
Tiistaina –
pieniä lihamurekkeita, ruskeaa pilahviriisiä, maissia ja omia tomaatteja
Keskiviikkona –
hampurilaisia kotigrillistä, väliin pihvi, juustoa, salaattia, tomaattia ja
avokadoviipaleita
Torstaina – niitä
samoja pieniä lihamurekkeita, sitä samaa riisiä ja salaattia, valituksen
säestämänä
Perjantaina
–sipulipekonipizzaa vihreillä chileillä
Lauantaina – teriyaki
kanaa ja halloumia grillissä, salaattia ja tomaattia
Sunnuntaista ei
vielä oo tietoo, eikä sen puoleen tulevasta viikosta saati sitä seuraavista.
Paitsi et Fredde sanoi haluavansa meksikolaista ja M haluaa
jauhelihakastiketta. Pienet lihamurekkeet tehdään muffinssipannulla ja ne on
sellaisia just passeleita, muutaman lihapullan kokoisia.
Ystävältä sain
kutsun jollekin aterianvalmistelukutsusysteemikutsuille. Ideana et illan aikana
on pakattu kahden viikon ruuat pakastevalmiina minigrippusseihin. Mä niin
tiedän et nää ruuat jäis meillä tekemään hidasta kuolemaa arkkupakastimen
uumeniin. Sitäpaitsi maidottomalle perheelle tässä olis muutenkin ollut turhaa
soveltamista.
Mun
ruuanlaittaminen on impulsiivista. Sen lisäksi että se varmaan ainakin jollakin
tasolla saattaa olla epätaloudellista, se vie ainakin enemmän aikaa ja vaivaa
kuin sen etukäteen suunnitellun ruokalaistan toteuttaminen tai valmiin
ateriapaketin kaivaminen pakastimesta. Me käydään kaupassa melkein päivittäin,
ja vaikka lihat ja pastat ja riisit onkin omasta takaa niin kaupasta haetaan
sit ne asiat jotka tekee ruuasta just sitä mitä syödään, vihanneksia, hedelmiä,
yrttejä... Olishan se järkevämpää syödä maanantaina ja keskiviikkona aina samaa
ja tiistaina ja torstaina toista samaa. Keittäminen rajoittuis maanantaille ja
tiistaille. Mut aina kun mä yritän tätä,
huomaan lopulta poistavani jääkaapista muumioituneita keskiviikko- ja
torstairuokia, koska kukaan ei halunnutkaan syödä niitä – en edes minä itse.
On mulla niitäkin
päiviä kuin hakkaan kuvainnollisesti päätä pöydänkulmaan ja mietin miksi
päivällistä pitää syödä jokainen päivä. Sellaisena päivänä en tiedä mitä
laittaisin, eikä Freddekään tiedä mitä se haluaa syödä. Sellaisena päivänä
keittäminen on tylsää. Sellaisena päivänä kaivan pakkasesta sen säkillisen
onnellisen kanan luomunugetteja, niitä joissa ei ole maitoa, eikä vehnää, eikä
sitä kanaa ole jauhettu sellaiseksi vaaleanpunaiseksi tahnaksi. Sellaisena
päivänä lauma syö eineksiä. Sellaisena päivänä niitten nuggettien lisukkeena on
tuoreita vihanneksia ja hedelmiä ja Fredde ja mä syödään jotain helppoa ja
nopeeta. Tai ehkä me mennään ravintolaan, koko perhe.
Mutta
periaatteessa mä tykkään laittaa ruokaa ja suuri osa siitä tykkäämisestä on
luovuutta ja impulsiivisuutta. Me syödään sitä mitä mä just tänään haluan
laittaa enkä mä tiedä haluanko mä tänään kaivaa pakastimesta aterian minigrippussiin
pakattuna, saati et katsoisin ruokalistasta mitä mun pitää keittää.
Fredde kulkee ohi ja katsoo listaa. Se ei halua tänään kanaa, ja hetken innoittamana se päättää siivota meidän pikkupakastimen. Sieltä löytyy muunmuassa pakastettuja ilmapalloja, kumihanskoja ja sukkia - koska lauma - muutama hitaasti menehtynyt määrittelemätön pussukka, melkein syötyjä jäätelöitä, koiranruokaa vaikkei meillä edes ole koiraa... löytyy sieltä ihan järkeviäkin asioita.
Kuulostaa tutulta 😀
VastaaPoista