Siirry pääsisältöön

tutustumassa tuttuun

otan tänään uuden kuvan...


Kannatti laittaa reksille sähköposti jossa kerroin harkitsevani sisäoppilaitospaikan etsimistä mun lapselle jos me ei päästä tutustumaan M:n luokkahuoneeseen ennen virrallista kaoottista tutustumispäivää. Se ei ollut uhkaus se oli epätoivoisen äidin vitsi. Maanantaina mulle kolahti sähköpostiin viesti neidon erityisopelta, ja siinä toivotettiin meidät tervetulleiksi koululle tiistaiaamuna. M:n opettaja on se josta reksin kanssa keväällä puhuttiin ja luokkahuone on erityisopetuksen luokkahuoneitten kanssa samassa solussa. Arkkitehtuuriltaan lasten koulu muistuttaa tähteä tai mustekalaa. Keskellä on toimistot, juhla- ja jumppasalit ja ruokala ja sakaroissa luokkahuoneet.

Uusi ope ei ollut paikalla, mutta yhdessä M:n rakastaman erityisopen kanssa ne kiersi uutta luokkahuonetta ja selvitti mistä mitäkin löytyy ja missä odotetaan aamulla ja laitetaan takit ja laukut ja... M sai koskea ja kokeilla, katsoa ja tutustua. Tänään on helpompaa mennä takaisin keskelle väenpaljoutta.

Koulusta me ajettiin suoraan kirjastoon, kirjastosta lounaalle ja ruokakauppaan. Lounaalta kyläilemään Taideopelle ja Taideopelta kiireellä kotiin leikkimään hyvän ystävän kanssa. Lauman leikkiessä mä siemailin kylmää valkoviiniä ja vaihdoin kuulumisia hyvän ystävän kanssa. 

lauma palauttaa kirjastonkirjoja

Kun postilaatikosta ei edelleenkään löytynyt bussiaikataulua soitin koulukyytiyksikköön. Tutkimattomia ovat meidän koulukyytityyppien mielen polut. Iloisesti se täti puhelimessa ilmoitti että postikorttien pitäis olla perillä maanantaihin mennessä koulun alkaessa tiistaina. Sain kuitenkin tarvitsemani tiedot puhelimitse. Koulu kun haluaa tietää lasten bussireitin tänään.

Illalla tarkistin koulun sivulta poikien opettajat ja olin helpottunut nähdessäni että kumpikin sai sen opettajan, jonka kanssa ne teki niitä tasotestejä. On kivempaa aloittaa koulu edes vähän tutun open kanssa. Kumpikin poikien opeista on myös kokenut ja useamman vuoden meidän koulussa työskennellyt. O olis varmasti pärjännyt ihan hyvin sen uuden, vastavalmistuneen opettajan harjoittelukappaleenakin, mutta K tarvitsee kokeneempaa opettajaa enkä toisaalta haluis laittaa K:n kaltaista lasta vastavalmistuneen opettajan  hermoja raastamaan.


Kahden tunnin päästä me seistään koulussa keskellä kaaosta kun kuutisensataa oppilasta vanhempineen ja mahdollisesti myös sisaruksineen kerääntyy tutustumaan uuteen opettajaan ja luokkaan. Samalla kaivetaan kuvetta vanhempainyhdistyksen juttuihin. 





Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...
6 kommenttia
Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...
Lähetä kommentti
Lue lisää