keskiviikko 5. elokuuta 2015

päiväkirralla

kuva täältä

Lastensairaalan Bellevuen päiväkirra on nähtävyys. Siis sellainen ihan oikea nähtävyys, jota tulee katsomaan niin lääkärit, arkkitehdit kuin kaikenmaailman yliopistotyypit ympäri maailmaa. Se on nähtävyys koska se on uusi, se on tehokas, se on potilaskeskeinen ja systeemin kyky käsitellä potilasmäärää - throughput - on huikea. Tänäänkin siellä oli joku retkikunta joka palloili aulassa samalla kun työnsin pellavapäisen poikani pyörätuolissa hissiin. Minä työnsin koska lapsi niin halusi. Saattaja jutteli mukavia meidän matkalla apteekin kautta parkkihalliin.

kuva


Koska kaikki päivystysleikkaukset on keskitetty pääkampukselle pitää päiväkirran aikataulut noin keskimäärin ainakin paikkansa. Meidän kohdalla niin että jannu kärrättiin leikkuriin puolisentuntia etuajassa. Päiväkirurgia rajataan tapauksiin jotka kyetään hoitamaan polikliinisesti eikä sairaalassa tarvitse yöpyä. Tällaisia leikkauksia ovat ainakin ne perustavalliset kita- ja nielurisaleikkaukset, korvien putkitukset, osa ortopedisista toimenpiteistä ja osa plastiikkakirurgisista toimenpiteistä. Mikäli on odotettavaa että potilas joutuu yöpymään sairaalassa varataan leikkausaika suosiolla Seattlen pääkampukselle.



Maanantaina meille kerrottiin että keskiviikkona pitää olla paikalla kello kahdeksalta. Herätin jannun puoliseiskalta ja pistin sen kylpyyn. Pesin pojan hiukset ja puin päälle puhtaan yöpaidan, onhan yöpaidassa mukavampaa tulla kotiin.

Pysäköin parkkihalliin varttia vaille kahdeksalta ja me otettiin hissi tokaan kerrokseen, päiväkirurgiselle osastolle. Ilmoittautumisen jälkeen, kun K oli saanut rannekkeensa ja mä olin antanut luvan toimenpiteeseen meidät ohjattiin leikkihuoneeseen odottamaan K:n tukihenkilöä.


7:50 Arielle tulee leikkitilaan, juttelee hetken mun kanssa ja käy sen jälkeen jututtamassa pellavapäistä poikaa joka pakkaa autoja nukkekotiin.



7:55 meidät haetaan esivalmistelutiloihin. Ariellella on K:lle iPad. Me pysähdytään vaa’alle ennen meidän omaan huoneeseen menoa.

Omassa huoneessa K sai rauhassa tutustua tilaan, kokeilla Ariellen kanssa maskiin hengittämistä, valita tuoksun maskiin ja pelata padillä sillä aikaa kun mä juttelin anestesiahoitajan, anestesiologin ja kirurgin kanssa. Kuin huomaamatta ne samalla mittas sen lämmön, kuunteli sydämen ja keuhkot. Anestesiahoitajalla on päässään batmanhattu, se oli lukenut esitiedoista että K tykkää batmanistä.

Arielle kysyy haluaako K vaihtaa sairaalavaatteet päälle ennen nukutusta vai odotetaanko kunnes poika nukkuu. K sanoi vaihtavansa ja koko joukkue poistui huoneesta siksi aikaa että me vaihdettiin K:lle se sairaalakaapu päälle samalla kun mä pesen jannun vielä kloroheksidiinipyyhkeillä. Kun me ollaan valmiit, avaan oven, ja anestesialääkäri ja anestesiahoitaja palaavat Ariellen kanssa huoneeseen.

K ja Arielle

Mä pidän K:n kädestä kiinni samalla kun se pelaa peliä ja mansikantuoksuinen maski laitetaan naamalle. Puolihuomaamattomasti se nukahtaa, mä moiskautan sille pusun poskelle ja kävelen ulos. Esivalmistelutilasta on suora yhteys leikkuriin, ja yhdellä leikkurilla on kaksi esivalmisteluhuonetta ja kaksi leikkuria jakaa keskenään kahdeksan heräämöpaikkaa. Leikkureita on neljä. Esivalmisteluhuoneita kahdeksan ja heräämöpaikkoja kuusitoista.

Leikkaussalitilojen ulkopuolella ilmoittaudun tiskille ja saan arvioiduksi ajaksi noin 60 minuuttia sivuhuomautuksella et kannattaa varmasti tulla odottelemaan yläkertaan vähän ennemmin. Vapaaehtoistyöntekijä näyttää mulle missä on se konsultointihuone johon lääkäri tulee.

8:35 istun aamukahvilla alakerran Starbucksissa, aikaa on vajaa tunti.




9:10 olen takaisin yläkerrassa ja istahdan konsultointihuoneen sohvalle. Kaivan käsilaukusta esiin neuleen ja soitan Freddelle. Ennen mua huolestutti vähemmän. Vuosi kirralla opetti mulle mitä kaikkea voi mennä pieleen ihan rutiinitoimenpiteissäkin.



9:20 lääkäri tulee huoneeseen suoraan leikkurista. Se kertoo et kaikki meni odotetusti ja antaa mulle yksityiskohtaiset jatkohoito-ohjeet samalla kun piirtää kuvia siitä mitä se oli just tehnyt. Paperissa jossa on ohjeet, on myös kirurgin suora kännykkänumero. Soittaa saa, ihan koska tahansa. Sen se sanoo ainakin kolmasti ja myös ympyröi sen puhelinnumeron. Jannu on kuulemma edelleen leikkurissa ja sen verran tukevassa unessa et menee hetki ennen kuin mut pyydetään heräämöön.



9:30 kävelen käytävää pitkin vessaan ja se tiskin vanhempi rouva huikkaa ettei vielä ole saanut puhelua heräämöstä.

9:40 mut tullaan hakemaan. Jannu on siirretty heräämöön ja se on edelleen tukevasti unessa sairaanhoitajan istuessa vieressä. Mulle siirretään nojatuoli sängyn viereen, hoitaja laskee sängynlaidan ja mä silittelen pojan tukkaa samalla kun hoitaja käy läpi vielä kertaalleen ne kotiutusohjeet. Sekin muistuttaa et päivällä voi soittaa klinikalle, mut lääkärille ihan koska tahansa. 



9:47 K herää. Se ponkaisee suoraan istumaan ja mä pidän siitä kaksin käsin kiinni. Se rauhoittuu kun tajuaa et mä olen siinä ja että sen tutu on siinä. Se vastaa hoitajan kysymyksiin, ei satu, ei ole pahaolo. Tiedän että se on rutiinisti saanut pahoinvointilääkkeen.

9:53 sillä on kädessä mehujää. Se syö mehujään ja siemailee hitaasti omenamehua. Sen jälken se saa pussillisen kanelikeksejä. Pojan olo kohenee silmissä ja se huokailee että sillä on ihan karmea nälkä mun toppuutellessa hidastamaan tahtia.



10:00 hoitaja ottaa siltä tipan pois kädestä ja irroittaa pulssioksimetrin sormesta. Vaivihkaa se poistaa siltä myös sydänkäyrätarrat ja me saadaan lupa vaihtaa vaatteet.

10:15 mä nostan pellavapäisen pojan pyörätuoliin, käärin sen lämmitettyyn huopaan ja työnnän pyörätuolin saattajan kanssa siihen aulaan joka on täynnä niitä pukumiehia, niitä jotka on ihastelemassa tätä loistavasti suunniteltua ja poikkeuksellisen hyvin toimivaa päiväkirurgista sairaalaa.


Toipilas saa määräyksen maata sohvassa ja katsoa telkkaria. Lääkäri sanoi että mitä vähemmän se liikkuu seuraavat kaksi päivää, sitä nopeammin se toipuu. Kävellä saa mutta hyppiä, juosta, kiipeillä ja riehua ei. Muutaman tunnin välein tarjoilen sille vuorotellen panadolia, ibuprofeiinia ja oksikodonia. Näillä mennään ekat kaksi päivää. Sen jälkeen lääkettä tarpeen mukaan. Päivälliseksi se haluaa jätskiä ja suklaavanukasta, sopii. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kokeillaan miten tää kommentointi sujuu näin... Kerro mitä mietit. Jos et halua rekisteröityä, olet tervetullut laittamaan mulle sähköpostia tahdonasiat@gmail.com, tai kommentoimaan Facebookin kautta.