Siirry pääsisältöön

elokuun viimeisenä



Viimeisenä kesälomapäivänä on valmistauduttu h-hetkeen. Siihen valmistaudutaan leikkimällä paljon, ja syömällä lounasta ravintolassa. H-hetkeen valmistaudutaan leikkimällä lelukaupassa ja hakemalla askarteluliikkeestä tarvikkeet rannekoruihin. Kotimatkalla me pysähdyttiin munkkikahvilaan munkeille.


Kotona täytän viimeisetkin kaavakkeet ja tuupin paperinivaskat oikeisiin reppuihin. Punon hamppunarusta neljä rannekorua, yhden jokaiselle meistä. Se kulkee koulussa mukana muistuttamassa siitä että äidillä on samanlainen, ja sen myötä äiti on vähän kuin mukana koulussa ensimmäisenä koulupäivänä. K:n takia mä ne tein. Siksi että K:ta jännittää huominen enemmän kuin on tarpeen. Josko tää edes vähän auttais... edes ihan vähän.



Iltapäivällä me mentiin lääkäriin puhumaan K:n vatsakivuista. Sillä on ollut vatsa kipeenä säännöllisen epäsäännöllisesti keväästä asti. Aluksi hoidin sitä ummetuksena, sen jälkeen siivosin siltä pois viimeisetkin maidot ja edelleen oli vatsa kipee. Loppupeleissä kotidiagnoosiksi on kesän aikana muodostunut refluksi ja refluksiksi sen totesi lääkärikin. Jännittävämmäksi lääkäriretki tuli siinä vaiheessa kun meidän lääkäri katsoi M:n kipsiä, kysyi tytöltä muutaman kysymyksen Sen jälkeen kysyi multa kauanko on vielä jäljellä ja mä vastasin että vastahan se laitettiin. Viimeiseksi lääkäri totes ykskantaan että kipsi olis syytä vaihtaa uuteen – pian. Kipsi on liian tiukka peukalon kohdalta. Apteekin happosalpaajajonossa soitin ortopedianklinikalle. Neiti saa uuden kipsin torstaina.


Reput on rivissä. Lounaslaatikot pinossa. Tunnelma on... no ehkä sitä parhaiten kuvailisi sanomalla että se on sähköinen. Saa nähdä koska nää on viimeinkin tainnutettu ja onko aurinko edes noussut siinä vaiheessa kun meillä syödään aamiaista. Syyskuun ensimmäisenä. 


Tunnisteet:

Kommentit

  1. Reetta1. syyskuuta 2015 klo 0.01

    Tsemppiä kovasti koulunalkuun koko kolmen koplalle!

    VastaaPoista
  2. Anonyymi1. syyskuuta 2015 klo 9.07

    Toivottavasti eka koulupäivä meni kivasti!
    Annika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muusa Liinpaa3. syyskuuta 2015 klo 7.41

      Eka päivä meni täysin yli odotusten ja koulu onnistui myymään itsensä kaksikolle.

      Poista
  3. Anonyymi1. syyskuuta 2015 klo 9.39

    Jännittäviä aikoja! Kiva kuulla miten on sujunut :)

    VastaaPoista
  4. Karlis1. syyskuuta 2015 klo 22.32

    Ihana idea nuo rannekorut!
    Toivottavasti koulu alkoi hyvin. K:lle tsemppiä refluksin kanssa. Täällä kohtalontoveri. Hyvä että saitte lääkkeet

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muusa Liinpaa3. syyskuuta 2015 klo 7.43

      Koulu alkoi ihan mahtavasti. Rannekoruihin taisin saada idean Pinterestistä ja toimivat paremmin kuin osasin edes odottaa. Tsemppiä sinnekin refluksin kanssa, se on tosi kurja vaiva.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...
6 kommenttia
Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...
Lähetä kommentti
Lue lisää