maanantai 17. elokuuta 2015

amatöörin hillotehdas

persikkahilloa

Pyykit kasvaa vuorena yläkerrassa, on ne sentään puhtaita. Kerran viikossa istun lattialla tunnin verran, lajittelen ja viikkaan. Ahkera kotiäiti sanoo että helpommin menis kun viikkais aina kun pesee. Likapyykkikori on useimmiten tyhjä. Lapset on vaateasiassa amerikkalaisia, vaatteita – oli ne sit yöpaitoja, kotiasuja tai kouluvaatteita – käytetään kerran ja sit ne laitetaan pesuun. Likapyykkikoriin ilmestyy jokaisena aamuna kolme pyjamaa ja illalla siellä on ainakin päivän kolme vaatekertaa, useimmiten kuusi kun sinne laitetaan ensin päivävaatteet ja sit vielä oloasukin. Vienosti olen yrittänyt ehdottaa että samassa yöpaidassa voi nukkua uyseammankin yön, heikolla menestyksellä.

Fredde hoitaa siivouksen ja autonpesut. Mulla on aina siisti ja puhdas koti. Eilen illallakin se kuuras mattoja juuriharjalla. Autotallissa ja pihalla on puhtaat autot, peseehän Fredde ne useamman kerran viikossa.

Keittiössä viihdyn. Leivon leipää, pullaa, piirakoita. Keitän, paistan ja haudutan. Hiiligrilli kuumenee useamman kerran viikossa ja tarvittaessa savustan pihalla myös kalan. Keittiö on omaa aluetta. Mä olen se hullu mutsi joka ei koskaan tarjonnut lapsilleen kaupan soseita. Tein soseet itse meidän sosekeittiössä ja pakastin isoja satseja. Kummitäti K kävi hakemassa multa soseita omilleen. Jos mun suhde keittiöön olis samanlainen kuin pyykinpesuun olisin varmasti osatanut soseeni valmiina.



Lauantaina törmäsin ystävän kannustamana hedelmätilalle. Tai eihän me mihinkään törmätty, me metsästettiin M:n kanssa persikoita. Kaksi ekaa tilaa oli kiinni, kolmas osoittautui sudeksi ja neljäs löytyi sattumalta siinä vaiheessa kun me oltiin jo luovutettu. Pieni kyltti pölyisen maantien varressa, kyltissä kaksi käsinpiirrettyä nuolta ja sana ”fruit”. Me seurattiin kylttiä, käännyttiin hiekkatielle ja löydettiin hedelmätila. Iso halli oli täynnä laatikoita ja kymmenkunta naista pakkasi laatikoihin päärynöitä hiljaisuuden vallitessa, seinällä olevassa kyltissä luki ”no ablas”. Jäin miettimään miksi työn tuottavuus kärsii jos töitä tehdessä juttelee. Se joka osasi englantia ojensi M:lle päärynän ja kysyi miten voi auttaa, nainen neuvoi meidän hallin toiselle puolelle ja siellä me seistiin kaksi kaupunkilaista hedelmätarhan pihalla kunnes Jim tuli myymään meille persikoita. $8/10kg. Ostin kaksi laatikkoa, yhden itselleni, toisen Stefanielle kiitokseksi. Kaupassa persikat maksaa tarjouksessa noin $4/kg.

Nyt päästään asiaan. Mitä tekee mun kaltainen ihminen kymmenellä kilolla persikoita? Fredde nosti laatikot pois lavalta ja kysyi multa varovasti et mitä mä olen ajatellut niistä tehdä. Vastasin pontevasti et pakastaa ja mieheni kysyi multa et tiedätkö sä rakas voiko persikoita edes pakastaa, ja minä vastasin taas vähintään yhtä ponnekkaasti että varmasti voi. Myydäänhän kaupassakin pakastettuja persikoita. Mun ainoat kokemukset säilömisestä on lapsuudesta, siitä kun mutsi osti torilta mansikoita ja sit niitä pakastettiin sormet punaisina. On mulla joku muistikuva mutsin yrityksestä tehdä pihlajanmarjahyytelöäkin. En siis varsinaisesti voi väittää olevani säilönnän ammattilainen, en edes harrastaja.

Persikat oli täydellisiä. Pyöreitä, sopivan pehmeitä ja jumalaisen makuisia. Sopivan kypsä ja jumalainen persikka vaan on mätä persikka nopeasti. O söi persikoita kaksin käsin. Mä googlasin persikoitten pakastamista ja söin persikoita. Sunnuntaina pysähdyin kirkosta tullessa kauppaan. Ostin pektiiniä ja sitruunaa. Koska persikkahillo on hyvää.



Pesin persikat hellävaraisesti lavuaarissa. Niitä oli pelottavan paljon. Jokaiseen hilloreseptiin tarvittiin 6-8 persikkaa, mulla oli kymmeniä persikoita. Kaivoin kaapista hillopurkkeja. Me käytetään niitä olutlaseina, joten hillopurkkeja mulla sentään oli omasta takaa. Leikkasin hedelmiä palasiksi, silppusin ja heitin kattilaan. Puristin päälle sitruunaa, lisäsin vähän omenamehua, kanelia ja muskottia. Fredde kysyi ohimennessään minkälaista siitä tulee, paksua vai ohutta hilloa ja mä totesin kädet tahmaisessa mehussa ettei aavistustakaan... toivottavasti syötävää. Lauma leikki ulkona ja joku pisti aina välissä päänsä sisään ovesta ja sanoi et keittiössä tuoksuu taivaalliselle. Lisäsin keitokseen pektiinin ja intiaanisokeria, ja kauhoin paksun kiehuvan seoksen purkkeihin. Kolme ja puoli litraa hilloa. Aika näyttää tuliko siitä käyttökelpoista. Toisella puolen keittiötä kuivuva persikkakeko näytti olevan entisellään.

Puristin sitruunoista mehua kulhoon ja kaadoin sekaan vettä oikeassa suhteessa; yksi osa sitruunamehua, neljä vettä. Lohkoin persikoita kuuteen ja heitin sitruunamehuun. Nostin lohkot mehusta uunipellille leivinpaperille ja kannoin pellilliset pakkaseen jäätymään. Pakastin kymmenen pussillista persikoita. Sen jälkeen leivoin persikkapiirakan. Lauma söi lounaaksi persikoita. Mä söin lounaaksi persikoita. Freddekin söi lounaaksi persikoita. Edelleen keittiössä on keko persikoita. Harkitsen keittäiskö niistä vielä persikkavoita. Ehkä me kuitenkin syödään ne vaan, ja muutaman vois kantaa naapureillekin.


Ensi vuonna saatan yrittää säilöä kurkkuja. 

hillon jälkeen, ennen pakastamista

1 kommentti:

  1. Suomessa on nyt kaikki metsät pullollaan mustikoita, eikä niitä voi olla keräämättä vaikka on jo pakastin täynnä. Että mustikastakin saa vaikka mitä... Lapsetkaan ei enää innostu kun kysyy mennäänkö metsään syömään mustikoita.

    VastaaPoista

Kokeillaan miten tää kommentointi sujuu näin... Kerro mitä mietit. Jos et halua rekisteröityä, olet tervetullut laittamaan mulle sähköpostia tahdonasiat@gmail.com, tai kommentoimaan Facebookin kautta.