Siirry pääsisältöön

palaako?

Joshua Lewis - Komo News


Aina silloin tällöin täällä törmää keskusteluun kannabiksesta. Yleensä silloin puhutaan lukioajoista tai yliopistovuosien hurjista juhlista, ja jokainen kerta kun sanon etten ole koskaan polttanut ruohoa on vastaus aina sama; ”Oikeesti?!!!” – Joo, oikeesti. Meilläpäin kun juotiin pussikaljaa ja suovettä. Rivien välistä ymmärrän menettäneeni tärkeän kokemuksen ja riitin. Kasvoin porttiteorian aikana ja terveystiedon opettajan ja koulussa vierailleen poliisin pelottelemana uskon salaa edelleen että ensin ruohoa ja sit kovempaa kamaa. Uskon salaa, koska järki sanoo ettei se kai nyt ihan niin mene, ainakaan aina. Kokeilisinko jos joku tarjoais? Taidan olla niin hyvin peloteltu nössö että jättäisin väliin.

Joshua Lewis - Komo News


Kun amerikkalaisessa elokuvassa tai telkkarisarjassa pössytellään juhlissa nurkantakana, se on todellisuutta, paitsi ettei enää tartte pössytellä salaa, eikä nurkan takana. Paitsi jos on alaikäinen. Kannabiksen myynti ja kasvatus laillistettiin meidän osavaltiossa joulukuussa 2012. Vuonna 2014 avattiin kannabiskaupat ja nyt elokuussa 2015 meidän kodista 20km:n säteellä on yli sata liikettä jotka myy joko lääkemarihuanaa tai ihan vaan hupiruohoa. Silloin kun ekat kaupat avattiin loppui niistä ruoho päivässä, nykyään kysyntä ja tarjonta kohtaavat kai paremmin kun en oo aiheesta nähnyt uutisia. Edelleenkään en tunne yhtään ketään joka pössyttelis päivittäin, tai edes viikoittain, enkä oikeastaan edes ketään joka olis polttanut tai leiponutsuklaakakkua yliopistoaikojen jälkeen. En vaikka vois ja sais.

Joshua Lewis - Komo News



Kerran vuodessa järkätään hamppufestarit. Järkättiin ne ennen kannabiksen laillistamistakin ja poliisi katsoi parhaaksi katsoa toiseen suuntaan. Eihän siitä pienten määrien halussapidosta tai käyttämisestä ennekään saanut muuta kuin läpsäisyn sormille. Hamppufestarit on iso tapahtuma. En tosin ole itse koskaan osallistunut. Ohessa muutama kuva tän vuoden festareilta. Kaikki kuvat on Komo News:n sivuilta.

Joshua Lewis - Komo News

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

pikkuinen kullanmurunen, olet kamala

Partioliivin juhlakuntoon saattamiseen tarvitaan viiniä. Näillä läpysköillä kun on tarkka järjestys ja tarkat paikat liivinssä. Me telttaillaan. Tai oikeastaan minä ja kaksi lasta telttaillaan – olkkarin lattialla, koska kuka nyt tuolla karhujen ja kojoottien seassa nukkuis takapihalla – se kolmas lapsi ulostettiin käytöshäiriön takia teltasta joskus kymmenen pintaan, ja nukuttuaan ensin yläkerrassa faijansa kainalossa se pelaa nyt Minecraftia onnellisena omasta rauhasta. Kaksi telttailijaa nukkuu vielä. Tilanteen autenttisuuden lisäämiseksi alakerran ikkunat on apposen auki ja mä juon aamukahviani villapaidassa – ihan kuin oikealla leirillä. Tosin kahvi tulee keittimestä ja takapuolen alla on tuttu tuoli. Kohta ne mussukat kömpii ulos teltasta ja puolisen tuntia siitä on ihan mahdollista että kaipaan taas maanantaiaamua ja tyopaikan tasapainoista rauhaa. Mun mielikuvissa aamu on sellainen mukavan seesteinen, tehdään yhdessä ja meillä on kivaa... Käytäntö on osoittautunut olem...

kuin Harry Potterissa

- Kävitkö kotona viikonloppuna? - Kävin, tulin eilen illalla takaisin. - Miltä sodan runtelemassa Portlandissa näytti? - Oli pelottavaa! Naapurissa oli vuohijoogaa ja donitsi kauppaan oli törkeä jono.  Naurua, mutta naurun takana asuu myös huoli.  - Joko kuulit mitä ”SE” sanoi tänään? - En lue enää uutisia, tulen liian vihaiseksi… tai surulliseksi. - En minäkään. Tai, eilen luin ja itkin. Päätin taas olla lukematta. - Joko otit Covid rokotteen? - Joo. Otin. Ostin samalla Tylenolia (parasetamolia) tukeakseni omaa sisäistä autistiani.  Seurue remahtaa nauruun opettajainhuoneessa ja tunnelma kevenee taas. Keskustelu siirtyy vesisateeseen ja syksyyn ja kissoihin.  Minä luen edelleen uutisia, luen niitä useammasta lähteestä, täältä ja Euroopasta. Luen liberaaleja ja konservatiivisia uutisia. Usein pudistelen päätäni ja huokaan, mietin että miten oikeasti voi olla näin hullua tässä maassa. Virnistän kun rauhanpalkinto menee sivu suun. Tuuletan opettajakolleegoiden kanssa, ...

koulushoppailua amerikan malliin (osa 1)

Silloin joskus kauan aikaa sitten… siis oikeesti kauan aikaa sitten olin aloittelemassa abivuotta Helsingissä. Kukaan ei puhunut mistään muusta kuin kirjoituksista ja ehkä yliopistosta. Siinä opinahjossa jota minä kävin oli silloin 80-luvun loppupuolella olemassa tasan yksi yliopisto. Ihan jokainen meistä oli jatkamassa opintojaan Helsingin Yliopistossa, sitten kun sinne joskus pääsisi. Ainakin siltä se silloin tuntui. Todellisuudessa moni jatkoi lukiosta Helsingin Yliopistoon, muutama piti välivuoden tai kaksi. Joku luki ensin itsensä yo-merkonomiksi, muutama haki lastentarhanopettajaopistoon ja kai kaksi uskalsi lähteä pois Helsingistä. He lähtivät Mikkeliin opiskelemaan MBA-tutkintoa.  Tänä syksynä oma tyttäreni aloittaa täällä viimeistä vuottaan high schoolissa. Oikeasti hän opiskelee pian jo toista vuotta collegessa ja tulee valmistumaan lukiosta kädessään myös Associates Degree. Associate's Degree on Yhdysvalloissa tarjottava kaksivuotinen korkeakoulututkinto, jota suoritetaa...