Siirry pääsisältöön

kokorataleikkaa



Taannoin totesin ettei näistä meidän kullannupuista ole kesälomamatkalle tänä kesänä, tai siis että se autossa istuminen olis liian hermojaraastavaa jokaiselle osapuolelle ja matkustaminen riidellen nyt ei vaan oo kivaa kenellekään. Niinpä matka peruutettiin. Vähän jäi kaivelemaan viini ja meidän vuoden aikana kertyneet pullot sinne kauas vuorten tuolle puolen. Niinpä mä perjantaiaamuna valelin tyttäreni öljyllä – luit oikein; Young Living Stress Away tuntuu helpottavan neidin oloa autossa – istutin sen autoon kirjaläjän ja tabletin kanssa, jätin jannut Fredden kanssa kotiin ja suuntasin auton keulan sinne kauas. Meidän eka, eikä varmasti vika äiti-tytär-roadtrip. Ekat kaks tuntia se pelas. Sit se luki mulle lastenloruja ja loppumatka me laulettiin yhdessä korkeelta ja kovaa...


Matka kulki ylitse vuorten autiomaahan ja vehreää jokilaaksoa pitkin miltei Oregoniin asti, käytännössä me mentiin osavaltion poikki kokorataleikkaa – diagonaalisesti. Ajomatkaa kahdelle päivälle kertyi noin 850km ja takajalkatilaan toistakymmentä pulloa viiniä, auton lavalle toistakymmentä kiloa persikoita suoraan tilalta. Tänään mä opettelen säilömään persikoita. Tässä kuvakertomus meidän matkalta. 

Taivaanrannassa näkyy jo tuleva sää... tiesin et piti olla tuulista mutten tullut ajatelleeksi että autiomaassa navakka tuuli tarkoittaa samalla pölymyrskyä. Tässä vaiheessa asuontovaunut oli jo kielletty kovan tuulen takia, myöhemmin koko tie suljettiin heikon näkyvyyden ja voimakkaan tuulen takia.

välikaffella Yakimassa

Ilmassa lentävä pöly tekee maisemasta kummallisen. Kaikki on vähän keltaista ja kukkulat ovat hienon pölyn takia näkymättömissä. Tien ylitse lentelee jatkuvasti sellaisia pensaankäkkäröitä,
niitä samoja joita on lännenelokuvissa ja Lucky Lukessa.

ekat viinit... täällä me todettiin että on GOTR viikonloppu ja liikkeellä todennäköisesti aika paljon jengiä

GOTR - Gentlemen of The Road
ilmassa lentävä pöly tekee taivaasta kummalisen, vähän violettiin vivahtavan

Oikeesti me ajetaan kanjonissa ja kummallakin puolella nousee korkeat kukkulat... niitä ei vain näy - koska pöly


tokat ja vikat viinit... täältä me haettiin laatikollinen talven aikana meille kerättyjä viinejä



ei pilviä vaan pölyä

Walla Wallan keskustassa katuihin oli maalattu viikonlopun tapahtuman logoja muutaman metrin välein



pöly sakenee ja näkyvyys heikkenee

voimakas tuuli ja ruohopalo on pelottava yhdistelmä

auton keula oli kerännyt osansa niistä lentelevistä pensaista


meidän hotelli oli ihan uusi, avattu muutama viikko takaperin




testaamassa uima-allasosastoa

M halus mennä syömään Texas Roadhouseen

meidän viereisessä pöydässä istuneilla pojilla oli stetsonit päässä... maalla on niin eksoottista meille kaupunkilaisille. 

aamiaiseksi me käytiin syömässä gluteeinittomia vegaani kuppikakkuja

toffeeta ja merisuolaa

kotimatkalla me pysähdyttiin ostamassa periskoita suoraan hedelmätarhalta...




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi