Siirry pääsisältöön

tervetuloa kouluun!

kaavakesulkeiset jatkuu


Eilisessä kaaoksessa koululla satuin törmäämään myös M:n vanhaan erityisopeen Rva Enkeliin.  Se kyseli kuulumisia ja totes että se mun meili reksille ja erityisopetustiimille oli paras ja ennen kaikkea hauskin pitkään aikaan ja kiteytti sen että kesä on ollut pitkä eikä aina ihan helppo.

vanhempainyhdistyksen tilaisuus


Kymmeneltä aloitettiin Vanhempainyhdistyksen jutuilla. Vanhempainyhdistyksenjäsenmaksu $21. Synttärikirjat kaikille kolmelle à $25. Koulun hengennostatus t-paidat $200/kolme lasta jätin väliin. Paksu kuorellinen kaavakkeita täytettäväksi, katsastus syksyn harrastusmahdollisuuksiin; karate, tyttöpartio, poikapartio, kuoro, taidekerho, draamakerho, kitarakerho, shakkiklubi... ja viimeisenä koulutarvikkeiden nouto.

lauma koulutarvikkeineen


Vähän ennen yhtätoista kokoonnuttiin aulaan odottamaan luokkahuoneisiin johtavien ovien aukeamista ja ovien auetessa ihmismassa työntyi kasseineen, kuorineen ja pahvilaatikkoineen koulun käytäville. Meidän kolmikon luokat on mukavasti hajautettuna ympäri rakennusta, joten kuljimme useasti myös vastavirtaan. Järjestys oli arvottu jo kotona turhan kiistelyn välttämiseksi.

odottamassa ovien aukeamista


Ensimmäisenä oli vuorossa K ja Ms Acres. K:n luokalla on 21 oppilasta. M:n oli aivan järjettömän vaikeaa pysytellä taka-alalla ja antaa K:n olla keskipisteenä. K etsi oman pulpettinsa ja löysi pulpetilta tehtävälistan; 1. tervehdi opettajaa 2. tervehdi uutta luokkatoveria ja esittele itsesi 3. harjoittele reitti bussilta luokan ovelle 4. etsi naulakot 5. etsi vessa ja pese kädet 5. etsi lounaslaatikoitten säilytyspaikka. 6. Vie koulutarvikkeesi niille tarkoitetulle pöydälle.

K ja Ms Acres

Mua vähän huolestuttaa se että kaikista kolmesta lapsesta just K:lla on pisin matka bussilta luokan ovelle. M on luvannut huolehtia sen oikeeseen paikkaan sillä jannuhan ehtii unohtamaan noin kaksisataa kertaa matkan aikana mihin se on menossa.

K harjoittelee matkaa bussipysäkiltä


Aulassa juttelin Rva Enkelin kanssa ja sanoin olevani vähän huolissani K:sta ja Rva enkeli kuiskas mun korvaan ettei tarvitse olla, Ms Acresilla kun on kuuden vuoden kokemus erityislapsista ja erityisluokan opettajana olemisesta. K:n luokka ei ole erityisluokka, mutta kivi vierähti sydämeltä mun tajutessa että sen opettajalla on sekä kokemusta erityislapsista että varmasti sydän kallellaan näitten erityisten suuntaan.



Koska M halus tavata oman opettajansa viimeisenä oli toisena vuorossa O ja Ms Bruner. O:n luokalla on 22 oppilasta. Ms Bruner on ehkä maailman mukavin opettaja ja totaalisen elementissään näitten pienten kanssa. Iloisesti hymyillen se kohtasi jokaisen oppilaan näiden silmien tasolla ja johdatti ne yksitellen vastaavaan tehtävään kuin K:nkin luokassa. Sivukorvalla kuuntelin miten Ms Bruner jutteli uudelle vanhemmalle ja lohdutti että lasten opettamisen lisäksi hänen työnsä on opettaa myös vanhemmille koulumaailman kiemuroita. Viimeisenä tehtävänä niillä oli purkaa koulutarvikkeensa niille osoitettuihin paikkoihin. Sillä aikaa kun O suoritti omaa listaansa K harjoitteli M.n kanssa sitä bussilta luokkaan kulkemista.

O ja Ms Bruner




Viimeisenä oli vuorossa M ja Mrs Doherty. M:n luokalla tais olla 28 oppilasta. M suoritti tehtävälistansa itsenäisesti ja huomautti mulle välillä että mun pitää ilmoittautua vapaaehtoiseksi. Kirjoitin nimeni samaan listaan kuin poikienkin luokissa. Lupauduin vetämään luontopolkuohjelmaa, koululaiset kun tekee retken lähimetsään kahdesti vuodessa. Tässä vaiheessa aamupäivää K oli jo revetä liitoksistaan ja onnistui pudottamaan kaksi taulua M:n luokkahuoneen seinältä.

M ja Mrs Doherty




Iltapäivällä ne sai päästellä höyryjä leikkipuistossa ystäviensä kanssa. Valitettavasti vaan K:n kohdalla höyryjen päästelemisestä ei ole mitään hyötyä sillä kierrokset vaan kasvaa juostessa. Illalla mun ollessa poikien vanhempainillassa K oli silpunnut yläkerran lattian täyteen paperia, purkanut yläkerran sohvan atomeiksi ja levittänyt meidän kaikkien viiden vuodevaatteet pitkin lattioita. Onneksi kouluun käydään tutustumassa vain kerran vuodessa. 

puistossa

Tunnisteet:

Kommentit

  1. Anna R27. elokuuta 2015 klo 15.43

    Näitä kuvia katsellessa huomasin, että monet vanhemmat näyttivät aasialaisilta. Siinä varmaan on opettajille haastetta opettaa täkäläisiä kuvioita ihmisille, jotka eivät ole syntyjään amerikkalaisia, olettaen että he ovat tulleet tänne työskentelemään parin viime vuosikymmenen aikana esim. it-alalle. Täällä meillä ei ole yhtä paljon aasialaisia kuin esim. Piilaaksossa, mutta olen kuullut paljon juttuja siitä, kuinka tosissaan he ottavat lastensa koulunkäynnin. Kyselevät jo erityislahjakkaiden luokista ennen kuin koulu on edes alkanut. Täälläkin kyllä huomaa, että vaikka alue olisi huono niin jos siellä on paljon aasialaisia niin koulun "arvosana" on silti hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muusa Liinpaa28. elokuuta 2015 klo 9.48

      Meillä on paljon intialaisia, kiinalaisia, japanilaisia ja korealaisia perheitä. Etenkin kiinalaisten vanhempien kanssa kielimuuri on usein ongelma äidin hoitaessa koulujuttuja käytännössä kielitaidottomana.

      Saatan olla aivan väärässä, mutta usein tuntuu siltä että intialaiset vanhemmat preppaa lapsiaan vielä paljon enemmän kuin korealaiset ja kiinalaiset. Intialainen äiti haluaa lapsensa saavan enemmän kuin muut, se kysyy vanhempainillassa onko opettaja varmasti pätevä ja miten se kuvittelee opettavansa akateemiset asiat riittävän hyvin ilman apulaisia ja...

      Poista
  2. Mami27. elokuuta 2015 klo 17.55

    Ihania kuvia, tulee paljon muistoja mieleen. Muistan nuo boxit niin hyvin, kuinka helppoa se oli saada valmiiksi pakattuina kaikki tarvittavat. Täällä tarvikkeita pitäisi ostaa, mutta valikoima on koulun vessan kopin kokoisessa huoneessa, tylsiä sinisiä vihkoja jne. Meidän lapset katsovat Youtubesta haikein mielin näiden vloggareiden esittelyä kaikista koulukamoista.

    Aasialaisista voin kertoa oman kokemukseni. Täällä ainakin hyvin monen korealaisten lapset lähtevät joka päivä pitkän koulupäivän päätteeksi vielä iltaopetukseen. Säälittää lapset, kun he kertovat meidän länkkäreiden lapsille kuinka väsyneitä he ovat iltaisin. Menee alkuyöhön, kun tekevät läksyjä molemmista kouluista. Lisäksi käyvät vielä lauantaisin ja osa sunnuntaisin korealaista koulua. Kesäloman olivat jossain matematiikan opetuksessa ja ei ollut lomaa. Meidän omat lapset sanovat, että kun opettaja kirjoittaa taululle yhtälöitä, niin hyvä kun viimeinen numero/kirjain on taululla, niin näiden aasialaisten käsi on jo pystyssä. Meidän lapset eivät ehdi siis edes nähdä koko yhtälöä, puhuttamattakaan miettiä siihen ratkaisua. En tiedä ovatko he lahjakkaita, mutta täällä ainakin se on raakaa ja säälimätöntä työn tulosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna R27. elokuuta 2015 klo 20.45

      Mielenkiintointa ja olen kuullut itse vähän vastaavia juttuja. Jotkut tutut ovat myös puhuneet, etteivät halua lapsiansa samoihin lukioihin näiden aasialaislapsien kanssa, koska he vievät kaikki (akateemiset) stipendit.

      Poista
    2. Muusa Liinpaa28. elokuuta 2015 klo 9.49

      Vastasin jo tohon Annan kommenttiin että kiinalaiset ei ainakaan vaikuta ihan yhtä agressiivisilta vanhemmilta kuin intialaiset, jotka preppaa ja vaatii ja todellakin jo viisivuotiaat käyvät koulun jälkeen tutorilla.

      Poista
  3. Anonyymi28. elokuuta 2015 klo 5.58

    Kiitos tästä jutusta! Oli todella mielenkiintoista lukea koulumaailmasta. Tutustumispäivä on kivanoloinen tapahtuma. Onko se pakollinen? t. ekaluokan ope

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muusa Liinpaa28. elokuuta 2015 klo 9.53

      Kivaa jos tykkäsit! Tutustumispäivä ei ole pakollinen, mutta siihen kannustetaan osallistumaan. M:n kanssa me ollaan ratkaistu nää siten että käydään tutustumassa uuteen luokkaan ja opettajaan jo ennen varsinaista tutustumispäivää ja näin se itse virallinen tutustumispäivä menee lähinnä tilannetta harjoitellessa.

      Mä oon tykännyt siitä että kouluun pääsee käymään jo ennen koulunalkamista. Se vähentää edes vähän jännitystä ensimmäisenä oikeana koulupäivänä.

      Poista
  4. Melina28. elokuuta 2015 klo 8.26

    Kuulostaa tutulta miten kierrokset kasvaa juostessa. Mitenköhän voisi ehkäistä, sillä tämä vie meidät usein epätoivon partaalle. Sitähän juuri kuvittelee päinvastoin, että reippailu rauhoittaisi ja veisi pois höyryjä…

    Hauska nähdä miten teillä toteutettiin kouluun tutustuminen. Meillä oli vähän epämuodollisempaa, käytiin kyllä luokissa ja tavattiin opettajat, mutta ei ollut samalla tavalla tehtäviä paitsi tarvikkeiden tuonti ja varmistettiin koulukuljetus. Vanhempainyhdistys toimittaa värväämisen vasta vanhempainillassa.
    Tutustumiskäynnin jälkeen tulimme vielä erikseen vanhempainvarttiin ja silloin oli kiva keskustella opettajan kanssa kahdestaan poikien kanssa ennen varsinaista koulun alkua. Eka keskustelu sujui hyvin mutta toisessa luokassa alkoi kierrokset heti nousta kun pojat saivat tutkia luokkaa meidän keskustellessa, aina sama kuvio ja onneksi ovat nyt tosiaan eri luokissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muusa Liinpaa28. elokuuta 2015 klo 9.57

      Mä kaipaisin mahdollisuutta puhua opettajan kanssa ennen koulun alkamista. Toisaalta ymmärrän että se veis ihan valtavasti aikaa opettajien valmisteluilta jos kaikki vanhemmat sais käydä juttelemassa jo ennakkoon, mutta kun nää meidän lapset on vaan jotenkin ehkä helpompi ottaa vastaan käyttöohjeitten kanssa ;)

      Mulle aina säännöllisesti joku suosittelee liikuntaa ja/tai reippailua ulkona rauhoittamaan meidän sähköjänistä, mutta tosiasiassa ylistimuloitunutta lasta se ei rauhoita vaan stimuloi vaan entistä enemmän.

      Halusin pojat eri luokkiin jo ihan senkin takia että ne on kaksi eri ihmistä ja myös niitten tarpeet on ihan erilaiset. O tarvitsee lämpöä ja rakkautta ja K taas järjestystä, rutiineja ja sellaista hellän jämäkkää ohjausta selkein säännöin.

      Poista
    2. Melina28. elokuuta 2015 klo 12.41

      Oli tosiaan kiva tavata opettajat ihan henkilökohtaisesti, vaikkei siinä ajassa mihinkään kovin syvälliseen kerkeä. Kindergarten-opettajilta meni tämä koko työvikko tähän pehmeään starttiin. Ma-ti oli ensin vanhempainvartit, ke-pe sitten aloituspäivät pienemmissä ryhmissä. Luokissa on 17 oppilasta, ja pojat olivat eilen omissa luokissaan noin 5 muun oppilaan kanssa. Maanantaina alkaa sitten normiarki.

      Järjestys, rutiinit ja hellän jämäkkä ohjaus on meilläkin a ja o, mutta epätoivo tulee kun tuntuu ettei helläkään jämäkkyys riitä.

      Poista
  5. Karlis28. elokuuta 2015 klo 11.10

    Uusi lukija ilmoittautuu. Muutama viikko meni, kun luin blogisi läpi. Kiitos upeasta elämänne kuvaamisesta. Olen saanut uutta perspektiiviä omaan vanhemmuuteeni ja työhöni, jossa kohtaan ajoittain erityislapsia ja heidän perheitä.
    Kaikkea hyvää alkavaan kouluvuoteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muusa Liinpaa28. elokuuta 2015 klo 15.41

      Aika huikeeta että oot lukenut kaiken! Olen otettu ja nostan hattua :) Tervetuloa mukaan!

      Poista
    2. Karlis28. elokuuta 2015 klo 23.33

      Kiitos! :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...
6 kommenttia
Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...
Lähetä kommentti
Lue lisää