elämää kaikilla mausteilla

On päiviä jotka seuraavat toisiaan päivien ketjussa eikä niistä hyppää esiin mitään mainitsemisenarvoista. Ei niin että ne olis vailla tapahtumia, mutta tapahtumat mahtuu siihen keskimääräiseen, tavalliseksi arjeksi kutsuttuun. Tällaisina päivinä leikitään ja puistoillaan, tavataan ystäviä, syödään, juodaan ja leivotaan. Katsotaan vähän telkkaria, pelataan lautapeli. Lauma keksii, kokee ja tekee, mutta kukaan ei polta taloa, aiheuta suurempaa vesivahinkoa tai ketään ei tarvitse viedä sairaalaan. Tavallista elämää.

Eilen ei ollut tavallista. Eilisen olisi voinut jakaa useammallekin päivälle ja silti jokaisesta niistä päivistä olisi tullut tapahtumarikas tai erilainen siihen tavalliseen verrattuna. Ehkä olis pitänyt arvata siinä vaiheessa kun treffit naapurissa lykkääntyi tunnilla siksi että naapurinrouvan piti kiivetä pihakuusen latvaan hakemaan alas kissanpoikanen, amerikkalaiset pihakuuset ei ole pieniä. Urhea nainen kiipesi kissan perässä kymmenien metrejen korkeuteen paikassa johon paloauto ei pääse siksi että pieni kissanpentu on helppo ja maukas saalis kotkalle tai huuhkajalle.

Onni on omata ystäviä jotka eivät asu standardi omakotitalossa, standardi pihalla. Onni on omat ystäviä joilla on kymmeniä eekkereitä maata, hevosia, poneja, kissoja, kaneja, possuja, vuohia, koiria, lampaita... Onni on ystävän lasten ponit, sellaiset joilla kuka tahansa voi harjoitella ison eläimen kanssa olemista ja liikumista. Onni on sellaiset ystävät.

Onni on myös sellaiset ystävät jotka ottaa silmää räpäyttämättä kolmikon hoteisiinsa siksi aikaa kun me vanhemmat mennään keskustelemaan psykologin kanssa pellavapäästä. Sellainen ystävä jolla on jo itselläänkin kolme, mutta joka avosylin avaa ovensa meidän kolmelle. Ystävä joka antaa kuuden lapsen laskea pihalla liukumäkeä vesiletkun kanssa suoraan kahluualtaaseen niin että kolmikolla oli epäilemättä kesän parhaan aamupäivän lisäksi myös ylivoimaisesti viihteellisin iltapäivä.

Onni on tavata illalla ystäviä lähipubissa ja puhua elämästä, arjesta ja unelmista oluen ääressä. Ja kun puhelin soi ihan liian aikaisin ja kutsuu kotiin, onni on se ystävä joka kuiskaa että mene sä kun sun täytyy, mä hoidan sun laskun.

Onni on kaikki ne ystävät jotka tarjoavat apuaan vuorokauden ympäri, toivottavat sille kätensä murtaneelle sankarittarelle paranemisia, kysyvät tarvitsenko apua ja lupaavat ottaa pojat hoteisiinsa. Se ystävä joka soittaa puoliltaöin ja kysyy mitä on tapahtunut ja se joka laittaa tekstarin ja kaikki ne jotka elävät mukana sosiaalisen median puolella.

Onni on ystävät. Onni on oma ystävistä koottu turvaverkko, se joka ottaa vastaan kun putoaa. Se joka on aina valmis auttamaan, elämään mukana ja kuuntelemaan. Mihin sitä joutuisikaan ilman ystäviä.

Aamulla me ratsastettiin. Yöllä peittelin viereeni pienen tytön, joka hyppäsi sohvalle pinotulta tavarakasalta – äidin istuessa ystävien kanssa iltaa – lattialle ja päätyi suunnitelman vastaisesti veljen pään kautta käsi edellä lattiaan ja katkaisi kätensä. Ilta vierähti illallisen sijasta lastensairaalan päivystyksessä. Maanantaina lasta vaihdetaan kipsiin. Ehkä se nyt ymmärtää miksi mä en ole erityisen kannustava näissä hyppimisharjoituksissa. 

Onni on elämä kaikkine mausteineen.