Siirry pääsisältöön

ne tarttee mua

On se hyvä että koulu on melkein ohi tältä syksyltä kaikkien kolmen – tai oikeastaan kahden – lapsen oireillessa menetettyä aikaa mun kanssa. K varmistelee jo aamulla onko mulla koulupäivä vai ei ja M on selkeän ahdistunut, ärtynyt ja huonouninen. Kaikki kiukuttaa ja itkettää ja elämä on kaikin puolin kurjaa. Lopulta se illalla sängyssä paljasti mulle että sillä vaan on niin ikävä mua kun en koskaan ole kotona... vielä 17 päivää ja sit mä oon takaisin... takaisin siellä missä mua tarvitaan just nyt, äitinä näille kolmelle.

Eilinen kauppareissu päättyi M:n kyyneliin, tokaan kauppaan se kieltäytyi edes tulemasta. Päivällinen loppui itkuun ja vääryyteen, automatka oli pelkkää häiriköintiä ja jokaisessa välissä toistui sama lause; ”But mama, I just need you!” Kaupassa M halusi että sitä halataan ja puristetaan, se tarvitsi jatkuvaa palautetta kehonsa rajoista. Onneksi sen painepuku on jo tilattu. Yhteisestä päätöksestä todettiin että M:n lääkitystä on tarpeen nostaa toistaiseksi.

K kiukkuaa, potkii ja raivoaa. Kaupassa se vääntää ja riehuu kunnes oksentaa. Melatoniinista huolimatta nukahtaminen on vaikeeta ja aamulla se herää jo kauan ennen päivänkoittoa... sekin tarvitsee – mua.


L on puhki, mä oon puhki, Koirakin taitaa olla aika puhki... ainoa joka porskuttaa menemään on meidän tasaisen vakaa O, jolla on jonkinlainen syvältä sisimmästä kumpuava luotrtamus elämään ja siihen että sitä rakastetaan ja että siitä kyllä pidetään huolta.

M tekee matikanläksyjä lauantaiaamuna


tässä vaiheessa me todettiin L:n kanssa yhteen ääneen et nää tarvitsee oman tietokoneen
 - pikkunörtit, teknologian lapset



Batman haaveilee

se itkua tuottanut päivällinen; paahtopaistia, bataattia, omenaa ja sieniä

O oli ainoa joka selvitti omansa

ja sai jälkkäriksi Creme Bruleen, yhdessä liekitettynä


Kommentit

  1. totta kai ne tarvitsee, nehän on vielä pieniä!
    Hyvänen aika, jos meidän lapsukainen neljätoista-vee on sitä mieltä, että on ihan kamalaa kun äiti on poissa kotoa (vaikka se itse olisi harrastamassa tai nököttäisi visusti oven takana omassa komerossaan), niin mitä se äidin poissaolo merkitseekään tuollaiselle pienemmälle ihmiselle!

    Itselle tulee tietysti ristiriitainen olo: toisaalta tarvitsee ja nauttii siitä omasta tekemisestä, toisaalta...

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi