torstai 28. elokuuta 2014

koulueväitä - osa I

Eilen sain viimeinkin otettua itseäni niskasta kiinni ja aloitettua sen koulueväitten valmistelemisen. Aiemmin olin tosin jo keittänyt riisit munariisipiirakoihin ja tehnyt lihakastikkeen lihapiirakkaan. Lisäksi tarvittiin kovaksi keitettyjä munia ja se taikina.

Lihakastikkeeseen tulee paistettua jauhelihaa, johon sekoitan tavallista marinaraa, valkosipulia ja basilikaa. Suurustan kastikkeen ripauksella vehnäjauhoja niin ettei se ole valuvaa.

Munariisitäytteeseen tulee liha/kasvis/kanaliemessä keitettyä täysjyväriisiä ja kovaksi keitettyä kananmunaa pilkottuna. Riiseihin sekoitin myös kananmunan valkuaisen sitomaan täytettä.

300g maidotonta margariinia
4dl täysjyvävehnäjauhoja
2dl vehnäjauhoja
2 munankeltuaista (toinen valkuainen riisiin, toinen voiteluun)
1 1/2dl maidotonta tuorejuustoa tai maidotonta maustamatonta jugurttia
tarvittaessa 1/2-1dl manteli/soija/kookosmaitoa

nypi rasva ja jauhot sekaisin, itse raastan margariinin jauhojen sekaan raastinraudan karkeimmalla terällä

sekoita tuorejuusto/jugurtti ja keltuaiset taikinaan

valmis taikina näyttää tältä, anna levätä jääkaapissa vähintään puolisen tuntia

huomaa että täytteen lihasose on kiinteää eikä kastikemaista

kauli puolet taikinasta ohueksi 2-3mm suorakaiteeksi ja leikkaa se yhdeksään suorakaiteesen

laita jokaisen suorakaiteen toiseen laitaan pari ruokalusikallista täytettä

taittele ja sulje haarukalla, voit voidella suljettavan reunan vedellä


valmista munariisipiiraat samalla tavalla

ennen paistamista voitele piiraat ja paista 180C noin 17 minuuttia kunnes piiraat ovat kullanruskeita. Pakasta jäähtyneet piiraat ja laita kouluaamuna eväslaukkuun tai omaan eväsrasiaasi töihin. 
Edit. Reseptin voi valmistaa myös maitotuotteita käyttäen.

8 kommenttia:

  1. No, onpa hyvän oloinen ohje! Teksi mieli näitä kokeilla. Varmasti paljon tavallisia lihapiirakoita ja munariisipasteijoita terveellisempiä. Mitä tuo marinara muuten on? En ole sanaa ennen kuullut, mutta tulee grillimauste mieleen (ja marinointi, josta päättelin jotain). :)

    T: Anna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna, marinara on tomaattipohjainen pastakastike :)

      Poista
    2. OK, kiitti! Enpä arvannut! :)

      T:Anna

      Poista
  2. Taidanpa ottaa kokeiluun - tartten hyviä, säilyviä ja ruokaisia eväsideoita avoimeen ip-kerhoon. En ottanu muksuille maksullista välipalaa, kun eivät käy joka päivä. Eväät pitää olla sellasia, että säilyvät koulupvän ajan repun pohjalla. Pilaantumatta ja ehjinä :)

    VastaaPoista
  3. Tosiaan: kuinkahan kauan nuo säilyy lämpimässä? Olen lukenut, että ainakin tuotteet, joissa on lihaa tai kalaa eivät säily sentään tuntikausia, esim koko koulupäivää lämpimässä. Lounaaseen asti toki varmaan, mutta itse en enää iltapäivällä uskaltaisi lapsille antaa. Mitenköhän on?

    VastaaPoista
  4. Riippunee koulupäivän pituudestakin ;) Meillä eväät syödään kuitenkin jo klo 12 tai 13. Ja ovathan eväät eväslaukussa kylmäpakkausten kanssa. Ja Suomen ilmasto-oloissa (aikaisemmassa asuinmaassa sai tosissaan miettiä, mikä säilyy siinä 25-38 asteessa) sentään mennään. Mutta kokemus osoittaa, että esim. voipäällysteiset näkkärit ja leivät eivät kovin freesejä ole enää sen jälkeen, kun ovat viettäneet muutamankin tunnin lapsen repussa. Pähkinävoit pärjää vähän paremmin, onneks ne maistuu.

    VastaaPoista
  5. Juu, kylmäpakkaukset auttaa kyllä varmasti paljon ja hyvä eväslaukku, joka eristää. :)

    VastaaPoista
  6. Ompa kiva ohje, pitää kokeilla tätä joskus, laitan talteen :-) Uunin lämpötilakin sopii hyvin, meidän uuni lämpenee vaan 175 asteeseen niin ihan kaikkea ei voi tehdä! :D

    VastaaPoista

Kokeillaan miten tää kommentointi sujuu näin... Kerro mitä mietit. Jos et halua rekisteröityä, olet tervetullut laittamaan mulle sähköpostia tahdonasiat@gmail.com, tai kommentoimaan Facebookin kautta.