Siirry pääsisältöön

profiloitunut - minuksi

Mun blogi on tällainen profiloitumaton epälifestyleblogi, jossa on suloisessa sekamelskassa kaikkea matkailumainonnasta, erityislapsen vanhemmuuden ja ihan tavallisen perhe-elämän kautta politiikkaan, yhteiskunnallisiin asioihin ja sieltä taas materialismiin, merkkivaatteisiin ja sisustamiseen. Pohdin sitä ja tätä ja välillä taas porhallan iloisesti pohtimatta yhtään mitään. Toisinaan mietin että pitäis profiloitua ja lopulta palaan taas takaisin siihen ajatukseen että kaikki nämä asiat on osa mun elämää, osa meidän perheen elämää ja ne merkkivaatteet kuuluu siihen ihan siinä missä lapsen psykologikäynnit, puistossa leikkiminen tai luomuruokakin. Olen profiloitunut – minuksi.



Se tuli taas todettua että sairastaminen on kallista. Sen sijaan että lähtee töihin, pakkautuu lääkepöhnässään perheen kanssa autoon ja lähtee ostamaan lapselle lenkkareita jumppatunnille. Siellä tavarataivaassa oli kätevää aina välillä naukkailla erilaisista pilleripurkeista lisää lääkettä ja jatkaa taas. Olisin mä ihan varmasti pärjännyt ilmankin sitä villapaitaa, ja L olis voinut elää ilman uutta fliseetään. Lasten ostokset tuli toki tarpeeseen vaikka M:n takin olis ihan varmasti saanut edullisemminkin jos olis halunnut.

M:n uudet lenkkarit jumppatunneille tiistaisin ja perjantaisin

nämä sen oli pakko saada kun kaikilla muillakin on just tällaiset... no ainakin kahdella muulla

L on etsinyt just tällaista

M tarvitsi hyvän takin koska matka koulubussilta luokkaan on tänä vuonna pitkä. Ns Tri-climate takki joka on samassa syssyssä sadetakki, toppatakki ja sadetoppatakki. Täydellinen tähän ilmastoon.



Ostaminen on ollut onnistunutta kun ostetuista tavaroista tulee hyvä mieli jo pelkästä ajatuksesta että ne tuli ostettua. Vuosien saatossa oon oppinut olemaan ostamatta jotakin vain siksi että se on halpaa tai siksi että muutkin tai siksi että se nyt vaan on tyrkyllä. Ne asiat kun tuppaa homehtumaan käyttämättöminä kaapissa. Nyt maltan tuskin odottaa ekaa viileää aamua että saan pukea päälleni uuden villapaidan. Tiedän että tätä paitaa rakastan vielä vuosienkin kuluttua.

se on ihanan pehmeä - Eileen Fisher

pellavaa - Bryn Walker



En pukeudu yhtään mihinkään siksi että se on muodikasta, trendikästä tai siksi että joku muukin tekee niin. Ne vaateliikkeet joista ostan omat vaatteeni ei ole isoja ketjuja, eikä mulla ole yhtään ystävää joka asioisi samoissa liikkeissä. Ne on myös kauppoja joista ostetaan yksi asia kerrallaan, joskus harvoin kaksi. Ei kerran viikossa tai kuukaudessa, vaan ehkä enneminkin kerran tai kahdesti vuodessa. Kotona nuhjustan yöpuvunhousissa, virttyneessä kirkosta saadussa t-paidassa jonka selkäpuolella lukee ”follow me” ja siinä samassa Peak Performancen reikäisessä fliseessä jonka olen esitellyt jo aiemminkin, siinä joka taitaa pian täyttää kaksikymmentä. 

sunnuntaiaamun asukuva

se virttynyt t-paita

Kommentit

  1. Sun blogi on just senkin takia kiva, että sä tuot niin monia puolia ittestäs ja perheenne elämästä tänne avoimesti esiin. Sekin on jännää ja kiintoisaa, ettei koskaan tiedä mistä aiheesta milloinkin kerrot mietteesi ja aiheesta saattaa vieläpä puhjeta värikäs keskustelukin! :)

    T: Miiru

    VastaaPoista
  2. Joo mä meinasin samaa kommentoida: Mun mielestä on kiva että et kirjoita vain yhdestä aiheesta vaan vähän siitä ja tuosta vuoronperään! Kivan monipuolista, ihan normaalia elämää. Sitä on mukava lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En muuten tiedä minkä vyöhykkeen aikaa tuo kommentointilootan kello näyttää. Onko siellä päin oikeesti kello melkein 12 h vähemmän kuin täällä pohjolassa?

      Poista
    2. Me ollaan täällä kymmenen tuntia Suomen perässä eli kyllä se taitaa ihan tätä mun aikaa näyttää... tätä kirjoittaessa kello on täällä 22:38 maanantai-iltana, siellä 08:38 tiistaiaamuna.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi