torstai 28. elokuuta 2014

yhdeksän taloa ja toistakymmentä perhettä

Petra kirjoitti kerrostaloasumisesta Turkissa ja kannusti samalla miettimään omaa naapurustoaan. Meidän naapureista ei tasan irtoa yhtä hulvatonta tarinaa, mutta yritetään kuitenkin. Meidän asuinalaue on suuri, mutta tässä meidän kadunpätkällä on yhdeksän taloa.

Ekana meidän naapurissa asuu kanadalaiset. Mä en enää muista mistä me pääteltiin et ne on kanadalaisia, mutta niin ne vaan on. Ulkonäöstä päätellen perheen isä on töissä levy-yhtiössä tai ehkä se on jonkun sortin manageri. Töihin se lähtee raflaavassa liituraitapuvussa, lierihattu päässään ja vapaa-aikana sillä on korisshortsit, sellainen hihaton aluspaita ja kaulassa paksut kultaiset vitjat jotka roikkuu melkein napaan. Perheen äiti starttaa auton aina kahdeksalta ja lähtee housupuvussa töihin, ehkä se on rahoitusalalla kun ei täällä kukaan pukeudu toimistotöissä niin virallisesti – paitsi rahoitusalalla. Äidin auto on sellainen tavallinen perheenäidin auto, mutta sen auton renkaissa on enemmän vannetta kuin kumia. Perheen kaksi poikaa pelaa jenkkifudista ja korista. Pojat on 12 ja 16, ne soittaa kirkon bändissä ja perhe painelee sunnuntaiaamuisin kirkkoon pyhähepenissä jo kauan ennen kuin muut naapurit herää. Ne tervehtii asiallisesti, mutta pitäytyy omissa oloissaan. Nuorempi poika Jordan soittaa ovikelloa unohdettuaan avaimet ja soittaa mun kännykästä faijalle töihin. L on sitä mieltä että ne syö ostoksensa pakkauksineen koska niillä ei ole roskia. Ehkei ne syö ollenkaan. Kaikesta huokuu kurinalaisuus ja puritaanisuus.

Ennen kanukkien talossa asui Joyce ja Joseph Chicagosta. Ne oli sellainen mukava vanhempi pariskunta joiden tytär tosin seisoi kuistilla tupakalla aamusta iltaan, ja tupakoidessaan se puhui taukoamatta puhelimessa. Sen tyttären lapsi ajoi pyörällä ympäri naapurustoa ilman että se äiti jaksoi puuttua asiaan, tytär oli neljä. Tyttären mielestä lapsi oli selkeästi ihan riittävän vanha itsenäistymään. Joycella ja Josephilla oli myös poika. Max oli kaksytjotakin ja asui edelleen kotona. Se ei käynyt koulua koska sitä ei kiinnostanut mitään ja se ajoi työkseen pizza-autoa. Muistan miten innoissaan Joyce oli kun Maxillä oli viimeinkin tyttöystävä. Päällimmäisenä on kuitenkin muistikuva siitä että Max ja sen tyttöystävä istui Maxin autorämässä meidän talon edustalla vuorokauden ympäri. Toinen muisto Joycen ja Josepin ajasta oli Joseph, se kun oli meillä ihan vakiosti kylässä ja lukemattomia kertoja meidän päivällinen kuivahti grilliin Josephin jaaritellessa ja mun huokaillessa kuuluvasti.  Lopulta tytärkin muutti pysyvästi lapsineen taloon ja Joyce ja Joseph joutuivat ostamaan isomman talon.

Kanadalaisten naapurissa asuu inkkarit. Niillä oli ongelmia viisumin kanssa, ja yli vuoden inkkareitten talossa asui Andy ja sen tyttöystävä. Andy ja sen tyttöystävä istui aina kuistilla imuttamassa, ne oli kaikkien puheenaihe. Inkkarit muutti taloonsa reilu vuosi sitten ja mulla meni varmaan nelisen kuukautta, ennen kuin tajusin että niitten tytär on O:n luokalla. Inkkareillakin on kaksi lasta, nuorempi lapsista on selkeesti erkka ja naapurin Jessica on sitä mieltä ettei inkkarit ole itse asiaa vielä tajunneet. Inkkarit on mukavia ja kohteliaita ja nekin pysyy enemmän tai vähemmän omissa oloissaan.

Seuraavassa talossa asuu Jessica ja Aaron. Jessica on erityisopettaja ja Aaron joku maanmittausmies. Ne on highschool sweethearts Michiganin takamailta, ja ne on tunteneet toisensa kehdosta. Aaronin äiti oli niitten koulun koulusihteeri ja Jessica oli kaupungin kaunotar. Meidän K:n mielestä Jessica on ehkä universumin kaunein nainen. Jessica ja Arska on meidän kavereita. Ne kuuluu meidän viiniklubiin ja meidän lapset leikkii keskeään huolimatta siitä että niitten lapset on 3v ja kohta 2v. Meidän lasten mielestä ne on söpöjä ja niitten mielestä meidän lapset on aika lähellä supersankaria. Jessican ja Arskan toinen lapsi on seurausta viini-illasta meillä ja nykyään kaikki viini-iltoihin osallistujat muistavat kannustaa nuortaparia käyttämään ehkäisyä myös muutaman viinilasilisen jälkeen. Jessica on just nyt kotiäiti. Se hoitaa ystävänsä kahta lasta omiensa sivussa ja on siis tavallaan PPH.

Sen jälkeen tulee Kenialaiset. Janet ja Lawrence ja niitten lapset Celestine ja Yolanda. Yolanda on kolmannella luokalla ja M:n mielestä korttelin makein tyyppi. Janet pitää päiväkotia kotonaan ja Lawrence on töissä sairaalassa. Janetillä on aina kylmä ja sillä on toppatakki päällä vielä silloinkin kun muut kulkee hellemekossa. Mä kysyin niiltä kerran että onko ne koskaan miettineet palaavansa Keniaan. Kysymys oli selkeesti tyhmä, ne katsoi mua hämmentyneenä ja kysyi et miksi kukaan haluaisi asua Keniassa. Yolanda hyppää usein koulubussilta meidän autoon, etenkin jos sataa. Matkaahan tossa on vain muutama sata metriä, mutta sateessa on kurjaa kävellä painavan repun kanssa.

Kenialaisten naapurit on Laxman ja Ushma. Ne on inkkareita. Laxman on insinööri ja tekee kaiken insinöörimäisellä tarkkuudella. Laxmanin mielestä on vääryyttä että vain erityislapset saa koulukyydin ovelta ovelle. Ushma on kotiäiti. Kerran vuodessa ne järjestää sellaiset bileet että oksat pois, muuten niistä ei koskaan kuulu mitään.

Seuraava talo on tyhjä. Siinä asui ennen yksinhuoltaja Alicia ja sen poika Isaiah. Alicia muutti kuitenkin inkkareitten vuokralaisten Andyn kanssa tohon muutaman sadan metrin päähän kun inkkarit sai viisumiasiansa kuntoon ja tuli takaisin Intiasta. Andyn tyttöystävä sai siis selkeästi lähteä. Meille asianlaita selvisi kun kävin hakemassa M:n naapurin trampoliinista ja Andy siemaili kasuaalisti Alician kanssa olutta samasta pullosta. Siihen saakka me oltiin vaan ajateltu et Andy on avulias ajaessaan yksinhuoltajaäidin nurtsia. Alician Yorkshiren Terrieri Joey oli meillä vakkaristi kylässä Alician unohtaessa että Joey oli edelleen pihalla.  Toisaalta, kun koira painaa hädintuskin kilon, sen voi kai helposti unohtaa.

Alician talon naapurissa on kiinalaiset. Ne ei tykkää meidän uudesta pihasta. Ne haravoi omaa nurtsiaan aamusta iltaan ja muuten niistä ei kuulu mitään. Kyllä ne aina iloisesti tervehtii ”ni hao” ja hymyilee. Oikeastaan mä en edes tiedä keitä kaikkia kiinalaisten talossa asuu, eikä mulla ole aavistustakaan mitä muuta ne tekee kuin hoitaa puutarhaa.

Viimeisenä on Ian ja sen tuleva vaimo Amy. Ian on etsivä, siis sellainen poliisietsivä ja sen työ on ottaa kiinni pedofiilejä. Ian on irkku ja se juo paljon viskiä ja viiniä, siis paljon viskiä ja viiniä. Kotona sillä on parikymmentä pulloa viskiä, ja viinit sillä on excelissä ja kai kolmessa vai neljässä kylmiössä. Sanomattakin lienee selvää että Ian ja Amy on viiniklubilaisia. Ianilla on kaksi lasta edellisestä avioliitosta ja Amy on jo ilmoittanut Ianille haluavansa lapsen. Viini-iltojen kestopuheenaihe onkin Amyn vauva ja Ianin tuleva leikkaus. Ian kun oli pistänyt kahden lapsen jälkeen pillit pussiin ja nyt ne pussit pitäis taas avata. Ian on poliisi henkeen ja vereen, tosin se mielellään opettaa meitä tavallisia kansalaisia siinä miten välttää ylinopeussakot. Kun Ian ja Amy alkoi seurustelemaan oli naapuruston puheenaihe Amy. Tai oikeastaan naapuruston puheenaihe oli pedofiilipoliisin tyttöystävän ikä, Amy kun näyttää korkeintaan viistoistaveeltä. Kaikkien helpotukseksi kuitenkin selvisi että Amy on kuitenkin täyttänyt kolmekymmentä.

Tässäpä nämä meidän lähimmät. Kadun ylitettyään kohtaa polakit ja toisella puolella on Fred ja Louise ja niitten lapset Heather ja Heidi. Heatherilla ja Heidillä on pihalla oma liukumäki ja keinut. Puistoon mennään rattaissa. Kesällä niillä on uima-allas. Fred ja Louise ei käytä beibisittereitä, vaan toinen on aina lasten kanssa kotona, ja lomallakin käydään erikseen. Louise on päivät lasten kanssa kotosalla. Muuten ihan jees, mutta Heather ja Heidi on koiria.

Voin vain kuvitella mitä meistä ajatellaan. Kiljusen herrasväen lapset juoksee pitkin maita ja mantuja ja jättää lelunsa lepikkoon mutsin huutaessa niin että tanner tärisee. Iltaisin me istutaan pihalla juomassa viiniä ja L ajaa aina ylinopeutta.


Yhdeksään taloon mahtuu siis kaksi intialaista perhettä, yksi kiinalainen perhe, kaksi mustaa perhettä – toinen Keniasta toinen Kanadasta. Mukana on Suomalainen perhe ja kaksi muuta ”peach” – valkoista – perhettä. Andy oli britti ja Joyce ja Joseph valkoisia amerikkalaisia syvältä Chicagosta. 


6 kommenttia:

  1. Olen sanaton :D Ihanaa kun kirjoitit tan jutun, tastahan olisi haasteeksi asti!!
    p.s ma olen tehnyt vaikka mita mutta sun blogi ei jostain syysta paivity mun blogilistaan????

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muut on valittaneet samaa enkä ole riittävän nörtti et osaisin sanoa miksi, saati korjata ongelmaa :(

      Siitä vaan haastamaan muita samaan :)

      Poista
  2. Hih, aivan uskomattoman hauska ja eloisa
    kirjoitus! Sano mun sanoneen, mutta susta tulee joku päivä vielä kirjailija kaiken muun lisäksi!

    T: Anna

    VastaaPoista
  3. "Muuten ihan jees, mutta Heather ja Heidi on koiria."

    Kiitos nauruista!

    VastaaPoista

Kokeillaan miten tää kommentointi sujuu näin... Kerro mitä mietit. Jos et halua rekisteröityä, olet tervetullut laittamaan mulle sähköpostia tahdonasiat@gmail.com, tai kommentoimaan Facebookin kautta.