Siirry pääsisältöön

karanteenissa

Se alkoi kai perjantaina. Tulin kotiin töistä ja L raportoi et K:lla on vatsa kipeenä. L oli päätellyt ummetukseksi, antanut annoksen ulosteen pehmentäjää ja parasetamolia. Lauantaina jannu oli vaisu ja sillä oli ripuli, mä ajattelin et se oli varmaan saanut miehisen mitan sitä ulosteenpehmentäjää enkä miettinyt asiaa sen enempää.

Eilenkin se oli vähän vaisu, ja mä itse olin aivan totaalisen uupunut. Olin sitä mieltä että yhdistelmä; aamut leirillä, illat töissä oli ollut liian rankka... ei mitään, mitä yksi hyvin nukuttu yö ei korjais. Töissä ajatus ei kulkenut ja jalat tuntui lyijyltä. Yhtäkkiä ne osaston käytävät olikin tosi pitkiä. Sain ylihoitajalta luvan lähteä kotiin potemaan ja löysin itseni sängystä jo kauan ennen kymmentä.

Aamulla heräsin yhtä uupuneena kuin illalla nukkumaan mennessä ja löysin poikien huoneen sängystä kalpean pojan jolla oli ihan kamalan kylmä. Ulkona se raahusti mun ja Koiran perässä muutaman metrin jäljessä ja valitti edelleen kylmää kesäaamun hikisessä lämmössä. Huolestuin, kaivoin kaapista kuumemittarin ja totesin ettei sillä ainakaan ole kuumetta. Kun kysyin mihin sitä sattuu oli vastus yksiselitteinen, niskaan. Tarkensin, siis kurkkuun, päähän vai niskaan? Vastaus oli sama, niskaan. Peittelin meidän pysähtyneen superpallon sohvaan ja tarjosin sille lasin maitoa, se oli ainoa mitä se halus. Salaa mietin onko meillä viimeaikoina ollut aivokalvontulehduspotilaita mun hoidossa.

Vähän myöhemmin alakertaan valuu alaston ja uninen M. Kun se kääntää mulle selkänsä huomaan että se niska on täynnä pientä näppylää, soitan L:lle ja kysyn et oliko sillä eilen ollut jotakin hankaavaa päällä. Vastaus oli ei. Tarkastuksessa löysin lisää näppyjä pakaroista, varpaista ja sormista, lämpöäkin sillä oli.

Tuntia myöhemmin me oltiin lastenlääkäriasemalla. Lääkäri haki suurennuslasin ja tutki niitä näppyjä, sit se tutki K:n ja palas vielä takaisin M:n näppyihin. Vastaus oli oppikirjakeissi enterorokosta. Määräys pysytellä kotona kunnes uusia näppyjä ei enää muodostu, ennuste että O saa taudin tämän viikon kuluessa.

Sivutuotteena mä sain itselleni sairausloman. Infektiotautien kommentti omalta työpaikalta oli että jos mulla on oireita on syytä pysyä poissa työpaikalta... oireina väsymys, kipeä suu ja pari näppyä toisessa kädessä, ei kuulemma tartte tulla.

Tänään me ollaan maattu sohvalla, katsottu elokuvia, rakennettu robotteja legoista. Me ollaan syöty aamiaiseksi vohveleita ja lounaaksi mehujäätä. Mä uskon että tää tekee meille loppupeleissä ihan hyvää. Ei uimarantaa, ei terapiaa, ei leikkideittejä, ei jalkapalloa... kotia ja lepoa.


Kommentit

  1. Paranemisia! Saattepahan ainakin lepäillä kunnolla.

    T:Siiri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakkotauko tekee aina välistä hyvää. Meillä on vahva historia sairastamiseen tässä heinä-elokuun taitteessa ;)

      Poista
  2. Täällä sama setti, 3 x entero. Nyt kun kuume hävisi niin oma allas on auttanut kutinaan ja kuumotukseen... Saa nähdä lähteekö kynnet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auts. Toi kynsien lähteminen vähän hirvittää... toivottavasti saadaan molemmissa perheissä pitää kynnet! Voimia sinne sairastupaan ja paranemisia. Piparminttuöljyä voi kookosöljyllä laimennettuna kokeilla kutinaan.

      Poista
  3. Paranemisia

    ps. eksyin ja ja taidan liittyä myös lukijaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ja äsh.. nyt koneella huomaan, että oon joo liittynyt ajat sitten.. vaan jostain syystä blogger ei kyllä ole tätä blogia päivittänyt mulle O.o

      Poista
    2. Tervetuloa mukaan - uudestaan :)

      Poista
  4. Voimia, tuo on kamala tauti. Meidän kolme lasta sairasti viime jouluna (pojilla pahin päivä sattumoisin juuri jouluaattona..) ja myöhään keväällä lähti jokaiselta useampi kynsi. Viimeisimmät taudin rippeet leikkasin toisen pojan isovarpaankynnestä muutama päivä sitten. Nämä kynsijutut voivat siis ilmaantua piiiitkänkin ajan päästä :/

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi