Siirry pääsisältöön

sekalaista löpinää hoitotyöstä

Mun kokemus hoitotyöstä on sanalla sanoen rajoittunutta. Mun näkemykset kohdistuu yhteen osavaltioon, yhteen kaupunkiin ja sen yhteen sairaalaan. Kokemus perustuu muutamaan hassuun kuukauteen, maaliskuusta elokuuhun. Suomalaisessa sairaalassa olen ollut vain potilaana, ja siitäkin on jo pitkälti toistakymmentä vuotta. Sellaisessa tavallisessa sairaalassa en ole koskaan edes yöpynyt, psykiatrisessa kylläkin mutta se on aika erilaista – kai. Sairaanhoitajan työ Suomessa perustuu puhtaasti mielikuviin ja mututuntumaan. Olis kivaa kuulla minkälaista hoitajan työ on Suomessa!

Mun työpaikka poikkeaa monesta muusta sairaalasta. Ensinnäkin se on valtavan suuri. Meillä on yli 500 vuodepaikkaa, 3000 työntekijää ja 1000 lääkäriä. Mittaustavasta riippuen me ollaan osavaltion suurin tai kolmanneksi suurin sairaala – vastaus vaihtelee riippuen siitä katsotaanko asiakasvirtaa vai vuodepaikkoja. Sairaalat ovat yksityissairaaloita joita osavaltion ja/tai liittovaltion hallitus tukee taloudellisesti. Providence on kristillinen - katolisen kirkon alaisuudessa toimiva - sairaala.

Toisekseen meillä hoidetaan ne potilaat joista muut sairaalat kohteliaasti kieltäytyvät; kodittomat, narkkarit, mielisairaat, laittomat maahanmuuttajat, varattomat ja vakuutuksettomat. Valtaosa alueen muista sairaaloista tarjoaa näille ihmisryhmille ensiavun koska lain mukaan kaikki pitää hoitaa niin ettei välitöntä hengenvaaraa ole. Meillä sairaalan käytävillä pyörii varsinaisen hoitohenkilökunnan lisäksi kuntoutuskoordinaattoreita ja sosiaalityöntekijöitä. Tavoitteena on ettei kukaan joudu palaamaan takaisin kadulle ellei sitten itse näin halua – niitäkin on, paljon. Meidän lähestymistapa on siis ehkä vähän erilainen ja potilasmateriaali on monesti hyvinkin erilaista kuin alueen muissa sairaaloissa. Mun arkipäivää on se ettei ihmisellä ole kaikia varpaita tai sormia, että se ei ole viikkoihin käynyt suihkussa tai ettei sillä ole yhtään puhdasta vaatekertaa.

Se siipi jossa mun osasto on, on valmistunut vuonna 2011. Meille – yleiskirurgian osastolle – mahtuu 32 potilasta. Vuodepaikoista 8 on kahden hengen huoneessa, loput 24 yhden hengen huoneissa. Perheenjäseniä kannustetaan yöpymään osastolla (yhden hengen huoneissa), eikä meillä ole vierailuaikoja. Jokaisessa yhden hengenhuoneessa on vuodesohva ja nojatuoli jossa voi myös nukkua. Jokaisessa huoneessa on myös oma kylpyhuone, jossa suihku ja vessa. Meillä on vain moottorisänkyjä. Sängyssä voi punnita potilaan, siinä on kolme erilaista hälyytysasentoa ja sen voi säätää melkein miten tahansa. Sängyn kaukosäätimestä voi kutsua sairaanhoitajan, valita telkkarikanavan ja ohjata huoneen valaistusta. 

Osastolla ei myöskään ole ruoka-aikoja. Keittiö on auki aamuseitsemästä iltaseitsemään ja potilas saa ruokalistalta tilata mitä haluaa syödä. Keittiössä on jokaisen potilaan kohdalla tiedossa myös erikoisruokavaliot, rajoitteet nestemäärässä, rasvassa, suolassa tai hiilihydraateissa. Mikäli potilas ei itse pysty tai osaa tilata ruokaansa, tilauksen hoitaa joko sairaanhoitaja tai keittiö suoraan potilaan kanssa. Ateriapalvelu tuo potilaan tilaaman annoksen suoraan huoneeseen. 

potilashuone - kuva  Seattle Magazine Ben Benschneider

Potilaat on pääasiassa vatsan alueen leikkauspotilaita, tai siis ei sydänkirurgiaa, neurokirurgiaa tai ortopediaa... umpisuolia, avanteita, sappileikkauksia, hysterektomioita, puhjenneita vatsahaavoja, suolitukoksia, munuaisleikkauksia jne. Satnnaisesti meille tulee myös oprtopedian puolelta potilaita silloin kun sillä puolella on tupa täynnä. Ortopedia on meidän kanssa samassa kerroksessa ja myös meiltä menee potilaita tarvittaessa sille puolelle.

kahden hengen huoneen ikkunapaikka  - kuva Ben Benschneider Seattle Business Mag

Talo pyörii kolmessa vuorossa, siis hoitohenkilöstön osalta... aamuvuoro 6:30-15:00, iltavuoro (mun vuoro) 14:30-23:00 ja yövuoro 22:30-07:00. Osa sairaanhoitajista on kakstoistatuntilaisia ja työskentelevät joko 06:30-19:00 tai 18:30-07:00. Jokainen meistä on palkattu omaan vuoroonsa, eli työ ei varsinaisesti ole kolmivuorotyötä. Mä olen aina töissä samaan aikaan, samoina päivinä ja tiedän periaatteessa työvuoroni hamaan maailmanloppuun ja voin varata kesälomani vapaapäivien ajalle vaikka kesäksi 2020.

Hoitohenkilöstö pukeutuu itse valitsemiinsa – ja ostamiinsa – vaatteisiin. Toki asun pitää olla ns. sairaanhoitajan asu eli scrubs. Työvaatekulut voi vähentää verotuksessa. Halvan setin scrubseja saa kympillä, kalleimmat maksaa noin $60. Talon asuun pukeutuu leikkaussalihenkilökunta ja tarvittaessa/halutessaan myös me muut – silloin kun joku sattuu oksentamaan mun housuille, haavasta suihkuaa kudosnesteet paidalle tai olen korviani myötä kakassa. Viimeksi mainituissa tilanteissa talo pesettää mun omat vaatteet. Näin kävi viimeksi pari viikkoa sitten. Shit happens.

lähdössä töihin

talon tarjoama asu
Hoitohenkilökunnalla ei saa olla työasun alta näkyviä tatuointeja. Hiusten pitää olla luonnollisen väriset ja ehostuksen samoin - luonnollinen. Mitään tuoksuja ei työn aikana voi käyttää, siis edes kosteusvoidetta. Kynsilakkaa ei periaatteessa saa olla, käytännössä tässä on joustoa jos kynnet ovat siistit eikä lakka ole lohkeillut. Lävistyksiä saa olla kolme, mutta niidenkin tulee olla huomaamattomia. 

Sairaanhoitajan työkuorma on osastosta ja tilanteesta riippuen 3-5 potilasta, mulla lähihoitajana työkuorma on osastosta ja tilanteesta riippuen 7-12 potilasta. Pahimmillaan mulla on ollut 23 potilasta. Työskentelen sairaanhoitajan työparina ja yleensä mulla on potilaita 3-4 sairaanhoitajalta.



Periaatteessa mulla on siis se mun oma osasto – kotipesä. Käytännössä koko hoitohenkilöstö tekee tarvittaessa töitä myös muilla osastoilla, jotta potilas-hoitaja ratio saadaan optimoitua koko sairaalassa. Olen tehnyt työvuoroja myös ortopediassa, sydänkirralla, neurokirurgialla, kuntoutusosastolla ja huumevieroitusosastolla. Osa hoitohenkilöstöstä on kiertäviä eli menenvät sinne missä on tarvetta, ilman varsinaista kotipesää.


Seuraavassa jaksossa kerron enemmän mun omasta työpäivästä.


Kommentit

  1. Tosi kiintoisa kirjoitus! Olipa jännä tuokin, että ruokalistalta voi tilata mieleisen annoksen. Hienoa, että osa vakuutuksettomista saa edes jotain hoitoa jossakin. Mutta onkohan niihin hoitoihin joku hintakatto niin ,ettei kaikkia kallimpia hoitoja kaikille vakuutuksettomille varmaan raaskita/voida tehdä, ettei sairaala menisi konkkaan?

    Odotan lisäpostauksia aiheesta innolla! :)

    Mia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sairaala ei itse suoraan korvaa vakuutuksettomien hoitoa vaan siitä vastaa iso joukko erilaisia säätiöitä, jotka perustettu tähän tarkoitukseen. Näistä säätiöistä sitten rahoitetaan hoitoa tarvitsevien hoito.

      Poista
  2. Mielenkiintoinen postaus ja jään innolla odottamaan seuraavaa kirjoitustasi työpäivästäsi, hoitotyö on itselle todella vieras ala. Mä synnytän Providence sairaalassa, tilat oli Jorviin verrattuna ihan viimeisen päälle. Uusi synnytysosasto aukesi viime viikolla ja lapsivuodeosasto oli uusittu vuosi sitten.

    Halusin kommentoida tuohon Mian kysymykseen vakuutuksettomien hoidosta. Minulla on kokemusta USA:n systeemistä vasta vuoden ajalta, joten mikään asiantuntija en asiassa ole. Meidän perhe on tämän vuoden aikana käyttänyt erilaisia lääkäripalveluja todella paljon. Meidän omavastuu $7000 tuli täyteen aika nopeasti, koska kaikki maksaa niin naurettavan paljon. Mies oli pari kuukautta sitten tyräleikkauksessa ja saimme hetki sitten laskut. Itse leikkaus ja nukutus maksoi noin $5000, mutta se kallis juttu sitten olikin 11 tunnin olo sairaalassa. Tuo yö sairaalassa tuli nimittäin maksamaan $58,000 ( $98,000 ennen vakuutusyhtiön neuvottelemia alennuksia). Vaikka tuota summaa yrittäisi miten järkeistää, niin se on niin paljon rahaa 11 tunnista, ettei siinä ole mitään tolkkua. Mies selvitti asiaa vakuutusyhtiön kanssa ja he sanoivat, että älä huoli he maksavat sen. Haluamme kuitenkin selvittää asian, koska on aivan absurdia että vakuutusyhtiö maksaa tuon summan siitä, että joku on maannut 11 sairaalassa (sinä aikana ei mitään erityispalveluita). Vastataksesi siis kysymykseen Mia, sairaalat täällä nyhtävät rahaa niiltä kenellä sitä on. Tässä tapauksessa vakuutusyhtiöiltä ja vakuutuksenomaavilta henkilöiltä. Tällä tavoin heillä on myös varaa antaa apua varattomille. Tämä on mielestäni suurin ongelma tässä USA:n systeemissä. Vakuutuksien hinnat nousevat jatkuvasti ja kaikille työnantajilla ei ole edes varaa tarjota vakuutusta työntekijöilleen. Iso ongelma on myös se, että ne varattomat ihmiset joutuvat odottamaan hetkeä kun ovat todella sairaita, ja sitten vasta ensiavun on otettava heidät vastaan. Ensiavuissa on pitkät jonot ja sielläkin hinnat vakuutuksen omaaville tähtitieteelliset. Mieheni joutui käymässä ensiavussa katetrinpoistossa ja se maksoi $3000, aikaa siihen meni se pari minuuttia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista kysymykseeni! Aivan uskomattoman järkyttävää! Täytyy sanoa, että aivan hullu systeemi mielestäni. Tiesin asian olevan tuon suuntainen, mutta en arvannut, että summat ovat noin tähtitieteellisiä.

      Tässä on yksi syy, miksi en koskaan haluaisi asua USA:ssa. Aivan liian turvatonta! Toinenkin syy liittyy turvattomuuteen eli liian vapaat aselait ja liikaa aseita ykityisten hallussa ja aivan liikaa käsiaseisiin liittyviä kuolemantapauksia. Muutenkin USA:ssa on minusta liikaa riskejä. Enemmän rikollisuutta (mm lasten kidnappauksia) kuin esim Länsi-Euroopassa ja lasten ei voi antaa edes yksin kävellä kouluun sekä harrastuksiin monilla alueilla. Ei sopisi minun hermoilleni tuollainen meno.

      Muuten USA:sa on toki paljon kivojakin puolia esim monia seutuja, joissa on ihana ilmasto. Valinnanvaraa rittää monilla alueilla myös harrastusmahdollisuuksissa. Tsemppiä teille, jotka USA:ssa uskallatte ja haluatte asua! :)

      Mia

      Poista
    2. M oli sairaalassa vajaan viikon. Lastensairaalan ER:sta meidät siirrettiin osastolle, sieltä kiireelliseen lonkkaleikkaukseen ja takaisin osastolle eristyspotilaaksi. Hinta $66.000. Meidän osuus $6.000.

      Mun vuodelepo sairaalassa, lapsivesitutkimus, useampi ultra, keisarileikkaus ja keskolassa vietetyt tunnit. Yhteensä kolme viikkoa sairaalassa. Hinta $85.000. Meidän osuus $0.

      Mun keuhkoveritulppa. Sydäntutkimukset (cathlab), CT scan, vatsalaukun tähystys, muutama ultra ja kaksi yötä sairaalassa $45.000. Meidän osuus $0.

      Lasten käynnit ensiavussa haavojen, vatsakipujen tai hengitysongelmien takia. Keskimääräinen kulu vakuutusyhtiölle noin $1.500. Meidän osuus $0-300.

      Meidän maksama osuus riippuu kulloisestakin vakuutuksesta. M:n lonkkaleikkauksen jälkeen loppuvuoden terveydenhuolto oli meille ilmaista.

      Kaliforniassa taitaa siis olla Kalifornian hintataso myös terveydenhuollossa. Toisaalta on hyvä muistaa ettei se terveydenhuolto ole ilmaista Suomessakaan, vaan se kustannetaan verovaroin ja terveydenhuollon asiakas maksaa kustannuksista itse vain murto-osan.

      Poista
    3. Mia myös Läntisessä Euroopassa on alueita joilla lapset eivät voi kävellä turvallisesti kouluun. Meidän lapset menee koulubussilla koska matka kouluun on liian pitkä kävellä, eivät siksi etteikö sinne olisi turvallista mennä ihan jalankin.

      Poista
  3. Onpa kiva kuulla sun työstä! Toi on tosiaan jännä että vaatteet ostetaan itse ja yleensä ilmeisesti myös pestään itse. Jännä että luotetaan siihen että henkilökunta pesee ne kunnolla ja ettei kotoa tule vaatteiden mukana jotai taudinaiheuttajia tai että ei käytetä liian voimakkaasti hajustettua pesuainetta jne. Tuo hiusten värin ohje nauratti eniten :D Mikä on neutraali hiusten väri? Odotan myös mielenkiinnolla jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neutraali hiusten väri tarkoittaa sellasista väriä joka voi kasvaa ihmisen päässä ihan luonnostaan :)

      Ne työntekijät jotka tuoksuvat voimakkaasti ihan yhtään millekään, lähetetään kotiin. Hajusteitten käyttö ei ole luvallista - edes pesuaineissa. Mitä niihin pöpöihin tulee niin suurempi huoli kuin ulkomaailmasta tuodut mikrobit on kyllä ne jotka me työntekijät kannetaan sieltä sairaalasta kotiin. Itse riisuudun autotallissa, käännän työasun nurinpäin ja laitan suoraan pesuun.

      Poista
  4. Moi! mielenkiintoista luettavaa todella. Itse olen töissä psykiatrisen sairaalan kokkina ja minusta on aika erikoinen ajatus, että ruokaa voi tilata mitä tahtoo. Täytyy olla.siis jättimäist määrät pakaste ja valmisruokia, jotta tämä.paletti saadaan pysymään kasaasa 500 potilaalle. Meillähän tarjotaan ruokaa 4 kertaa päivässä ja mahdollisuutta sooloiluun ei ole kuin erikois dieeteillä ja esim. Syömishäiriöisillä
    . Mutta se kuulostaa hienolta, että huoneissa voi olla omaisia täällä meillä kun on niin kovin ahdasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paula. En oo koskaan käynyt meidän keittiössä enkä osaa siis sanoa tarjotaanko meillä pakasteaterioita mutta keskimäärin asiakkaan on tyytyväisiä tarjottuun ruokaan.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi