Siirry pääsisältöön

tutustumispäivä

Koulunpihalla on kuuma. Aurinko paistaa ja auton mittari näyttää jo aamusta liki kolmeakymmentä. Jonotan ensimmäiseen pisteeseen ja saan kouraani kasan kaavakkeita isossa ruskeassa kirjekuoressa. Seuraavassa pisteessä käyn maksamassa oppikirjan ja samalla juttelen tuttujen vanhempien ja opettajien kanssa. Ruokalantäti tuntee M:n ja huikkaa pöydän päästä että onhan M:lla rahaa tilillä vaikkei yleensä kouluruokaa syökään, vastaan et on sillä, muistaakseni kai kolmekymppiä. Jos vaikka joskus tekee mieli salaattia tai hedelmiä, eipä sille paljoa muuta taida listalta löytyä. Viime vuonna sen herkkua oli parsakaali. 




Pihalla parveilee viitisensataa oppilasta vanhempansa kanssa, osalla mukana molemmat ja/tai liuta sisaruksia. Meitäkin on neljä. Käyn tilaamassa M:lle koulun paidan, siis sellaisen missä lukee koulun nimi ja joita pidetään aina tiettyinä päivinä tai erityistilanteissa, ilmoittaudun vapaaehtoiseksi kouluterveydenhoitajan huoneeseen. Kaikkialla näkyy tuttuja kasvoja, tuntuu hyvältä nähdä taas.


Yhdeltätoista me valutaan – siis kaikki 500 – sisään luokkiin. Sielläkin on kuuma ja pieni tila käy nopeasti tukalaksi. Pojilla on jano ja ne haluaa jo lähteä. M etsii oman pulpettinsa ja laittaa tarvikkeensa pulpetille, se istuu alas ja täyttää open pulpetille jättämän paperin; nimi, miten tulet kouluun? Bussilla. Millä menet kotiin? Bussilla. Mistä löydät vessaluvan? Kaapin päältä. Mikä on luokkahuoneen tunnus? Sammakko. Mihin laitetaan reppu? Ulko-oven viereiseen naulakkoon. Mihin laitetaan eväät? Eväsvaunuun. Viimeiseksi täytetty paperi viedään opettajan pöydälle ja jokainen kaavakkeen täyttänyt kirjoittaa nimensä sähköiselle taululle sähkökynällä. M:n vieressä istuu aasialainen tyttö, luokassa on neljä lasta englannista, yksi brasilialainen, yksi puolalainen, kaksi intialaista. Nämä lapset, tai lasten vanhemmat tunnen joko edelliseltä kouluvuodelta, naapureina tai yhteisten tuttavien kautta. Yhteensä M:n ekalla luokalla on 22 oppilasta ja koulussa aloittaa tiistaina viisi ekaa luokkaa, reilut sata ekaluokkalaista.

M:n luokka. Sinne pääsee sekä ulko- että sisäkautta

M:n pulpetti

Posti tuo kotiin iloisen ja odotetun postikortin – koulubussitiedot. M:n viimeinenkin jännityksen aihe on järjestyksessä ja nyt me tiedetään kaikki mikä pitikin tietää, Elämä hymyilee, aurinko paistaa ja sisällä hurisee ilmastointi. Keitän kupin kahvia ja istun pöydänääreen kaavakesulkeisiin. Kaivan kevään papereista sen saman kirjeen joka on kulkenut M:n mukana jo vuosia taitan sen taas uuteen kirjekuoreen ja laitan kuoren kouluunmenevien pinoon – maanjäristyskirje. Silmäilen vanhempainyhdeistyksen paperit, laitan muutaman syrjään ja loput suoraan roskikseen. Toisin kuin Suomessa täällä vanhemmat eivät saata lapsia kouluun ekana koulupäivänä, tai siis ei ainakaan sisään kouluun. Koulupäivä on jo heti akana päivänä täysimittainen 08:55-15:30. Näinpä M:kin hyppää tiistaiaamuna pysäkiltä bussiin. Tervetuloa koulunalku.




Kommentit

  1. Kivaa koulunalkuaikaa koko porukalle! Mukavia kuvia! :)

    Ps. Paljonko kouluruoka siellä maksaa oppilaille? Jos syö vaikka vaan vihannessalaattia, hedelmiä tai parsakaalia hinta lienee halvempi. Mitä se silloin maksaa?

    T: Anna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kysymys Anna! Enpä osaa tohon vastata, mutta kyllä se halvempi on silloin... olisko jotakin 50 sentin ja taalan välistä?

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi