tiistai 19. elokuuta 2014

futarista kalliokiipeilijäksi tunnissa

Kaksi kuukautta se on kärttänyt päästä kokeilemaan... voitaisko me mitenkään mennä kiipeilemään? Mä oikeesti haluaisin kokeilla kiipeilyä? Koska me mennään kiipeilemään? Saako lapsetkin kiipeillä? Vastaukset alkoi sisällöllä; se on liian kallista. Ei sinne varmaan oteta lapsia. Katsotaan nyt. Ehkä. Ehkä tätä onkin mahdollista mennä kokeilemaan. Katsotaan nyt. Tänään mennään kiipeilemään.

Kiipeilijä valmistautui tulevaan koitokseen nukkumalla pitkään eli pitämällä huolta tarvittavasta levosta. Aamiaisen se nautti kiireessä – paahtoleipää ja soijajugurttia. Sen jälkeen se verrytteli suoritusta varten sosiaalistentaitojenryhmässä mun päivittäessä kalenteria, vastaillessa sähköposteihin ja poikien leikkiessä. Samalla vaihdoin kuulumisia M:n ryhmäkaverin ja ystävän äidin kanssa, aiheena lähinnä koulunalku ja siihen liittyvät huolet. Mulla ei just tähän hätään ollut liiemmälti huolia sillä yksi sähköposteista oli M:n erityisopen – Rva Enkelin – lähettämä palaverikutsu maanantaille. Palaverin lisäksi se lupasi tehdä parhaansa saadakseen M:n tulevan lukuvuoden opettajan osallistumaan palaveriin. Enempää en kai vanhempana voisi toivoa, kun virallisesti opettajat julkistetaan vasta tulevana tiistaina.



sosiaalistentaitojenryhmän tehtävänä on haastatella puheterapeutti Ericiä




Sosiaalistentaitojenryhmästä suunnistettiin tukevalle lounaalle S:n ja R:n kanssa, tosin tukevin lounas taisi olla allekirjoittaneen lautasella – parmankinkkupatonki ja jälkkäriksi suklaamantelicroissant. – eipä se S:nkään lounas paljoa mun lounaalle hävennyt.

oli muuten hyvää

Kiipeilyaika oli 13:30 ja hetki meni kaavakkeita täytellessä, kenkiä valitessa ja mun vakuuttaessa O:lle ettei sen ole pakko kiivetä vaikka mä haluan et se vaihtaa jalkaansa kiipeilykengät. Vielä viimeisen kerran muistutin M:aa siitä että tässä lajissa kaksi tärkeintä taitoa on 1) kuunnella ohjaajaa 2) luottaa ohjaajaan.




M ilmoittautui heti ekaks vapaaehtoiseksi ja saatuaan pikakurssin laskeutumisesta se kiipesi oravan lailla suoraan huipulle. Seuraavaksi oli R:n vuoro. R kiipesi muutaman metrin korkeuteen, totesi olevansa ihan tarpeeksi korkealla ja laskeutui takaisin alas. Alhaalla odotti K jo vuoroaan. O muisti jokaisessa mahdollisessa ja mahdottomassa välissä ilmoittaa ettei hän todellakaan ole ajatellut kiivetä yhtään mihinkään.




K puettiin valjaisiin ja kiinnitettiin köyteen. Sen jälkeen harjoiteltiin ohjaajan kanssa laskeutumista ja lopulta K kapusi siskonsa tavoin suoraan huipulle lätkäisten intopiukassa sitä yläreunan lappusta mitä piti koskettaa ennen laskeutumista. Alas tultuaan se ilmoitti olevansa ”super good” ja olevansa valmis kiipeämään ihan mihin tahansa. Vastasin kuivahkoon äänensävyyn että niin varmaan. Ohjaaja totes että se on vain kahdesti aiemmin nähnyt nelivuotiaan kiipeävän kyseisen seinän.





Sit kiipesi taas M ja sen jälkeen R ja sit taas K ja sit M. M:n kolmas kerta oli jo vaativampi kiipeilyseinän kallistuessa myös ”väärään” suuntaan. Sinne se kuitenkin paineli ja oppi laskeutumaankin hyppien köyden varassa. K väsähti ja R:lle iski korkeanpaikankammo aina muutamssa metrissä.





Tunnin kiipeilyn jälkeen M kysyi voidaanko me tulla uudestaan. Mä kysyin samaa siltä tiskillä olevalta tyypiltä, tosin mun kysymys sisälsi myös taloudellisen aspektin; onko tätä mahdollista tehdä säännöllisesti kohtuulliseen hintaan? Tuntia myöhemmin seisoin jalkapalloharkoissa. Lasten pelatessa kävin peruuttamassa syksyn fudiksen ja soitin takaisin kiipeilypaikkaan. Syyskuun alusta meidän futarista tulee kalliokiipeilijä tätinsä lailla. Kerran viikossa 90 minuutin treenit 5-8 vuotiaitten ryhmässä.

Vanhempana mä katson tätä ”cool factor”:n ylitse ja näen tän jalkapalloa parempana jatkeena sekä fysioterapialle että toimintaterapialle. Harrastus jossa treenataan näppivoimia, ylitetään toistuvasti vartalon keskilinja ja joka perustuu oikeastaan kokonaan ”motorplanningiin”. Voisko enää olla parempaa lajia! Salaa hihkun riemusta.


Illalla meidän superurheilija pyöräili vielä L:n kanssa kauppaan, matkaa 1,6km suuntaansa. Tunti kiipeilyä, tunti jalkapalloa ja pyöräretki. Mä hengästyn jo ajatuksesta.


2 kommenttia:

  1. Vautsi! Hieno homma tää uus upee harrastus! :)

    Milla

    VastaaPoista
  2. Makeeta!!! Ja reippaita lapsia.

    Mä oon kanssa pitkään halunut kokeilla tota. Ehkä joskus. Tuskin oon vaan noin rohkea. ;D

    / Älskling

    VastaaPoista

Kokeillaan miten tää kommentointi sujuu näin... Kerro mitä mietit. Jos et halua rekisteröityä, olet tervetullut laittamaan mulle sähköpostia tahdonasiat@gmail.com, tai kommentoimaan Facebookin kautta.