Siirry pääsisältöön

maalausmaanantai

Eilinen aurinko ja helle vaihtuivat yön aikana syksyn pimeyteen ja vesisateeseen. Vajaassa vuorokaudessa PNW on näyttänyt kasvojensa molemmat puolet. Pilvimassa oli niin paksu että seitsemän jälkeen oli edelleen pimeää. Niin pimeää ettei yksikään laumasta herännyt ennen kuin kapusin takaisin yläkertaan niitä hellästi ravistelemaan. O:n uninen kommentti oli että siellä on pimeetä, on yö.

Vähän myöhemmin juoksin K:n kaatosateessa oven edessä seisovaan bussiin, juoksin takaisin ja kysyin M:lta onko sillä ideoita miten lähestyä tätä säätä ilman että se on täysin läpimärkä siinä vaiheessa kun koulun kello soi. Neidin ehdotus oli et ajan sen autolla kouluun saakka ja niin tehtiin koska ajatus siitä et se seisoo ensin kymmenen minuuttia sateessa bussipysäkillä, sit vartin märkänä bussissa ja kävelee taas kaatosateessa bussilta kouluun tuntui kohtuuttomalta.

Tiputettuani O:n omaan kouluunsa palasin lähtöruutuun. Soitin jannujen kummitädille ja siinä juorutessani leivoin teeleipiä itselleni aamiaiseksi ja muille lounaaksi. Keitin kahvin, kasasin itselleni aamiaisen ja tein jotaan mistä en muista koska viimeks olisin niin tehnyt, istuin telkkarin eteen ja katsoin keskellä päivää telkkaria. Kieltämättä tuntui ihan siltä kuin olisin tehnyt jotakin kiellettyä.

omena-kurpitsateeleipä, kahvilla maustettu kreikkalainen jogurtti,
klementiini ja kuppi mustaa kahvia

Luin blogin kommentit, vastasin muutamaan meiliin, järjestin O:lle uuden ajan puheterapiaan ja laitoin pyykkikoneen taas kerran pyörimään. Vaihdoin päälle rikkinäiset shortsit ja maalisen t-paidan, keräsin tarvikkeet ja avasin ison purkin harmaata maalia. K:n koulubussien jarrutellessa meidän eteen oli poikien huone maalattu kertaalleen, K kävi vilkaisemassa lopputulosta ja ilmoitti ettei se nyt hänen mielestään oo kovin batman. Musta olis ollut parempi. Eilen maalattiin M:n huone. Laitan kuvia sit kun projekti on valmis.

batman rentoutuu

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

ihan tavallinen keskiviikko

Keskiviikko oli ja meni. On sunnuntai, ulkona paistaa aurinko ja pihapuun orava ”Sam” ajaa linnut pois ruokinta-asemalta. Mutta minkälainen se ihan tavallinen keskiviikko sitten oli? Hypätkää kyytiin… Keskiviikkoisin saan nukkua pidempään kuin muina aamuina ja herään ennen herätyskelloa varttia yli kuusi. Ulkona on sysipimeää sillä meidän makuuhuoneeseen eivät paista sen enempää katuvalot kuin naapureidenkaan pihavalot. Yöllä heräsin karhuun joka heitteli naapureiden roskiksia pitkin kujaa herkkulöytöjen toivossa. Otso lienee pettynyt lähinaapureiden siirryttyä meidän lailla lukittuihin roskiksiin vaikka toisaalla olikin lykästänyt. Luin nimittäin naapuruston Facebook ryhmästä, että joku poloinen oli unohtanut autotallin oven auki yöksi ja yöllinen vieras oli jäänyt valvontakameraan varastaessaan autotallista laatikollisen mangoja.  Kaikki 365 päivää vuodessa alkaa samaan tapaan. Nousen sängystä niin hiljaa kuin se nyt on mahdollista innokkaan koiran kanssa, laitan jalkaan tohvelit...

rokotukset ei oo mikään uskon asia

Istun puolitietoisesti muurahaispes ään. Maailmassa kasvaa uusi sukupolvi vanhempia. Maailmassa kasvaa uusi sukupolvi vanhempia, niitä jotka eivät ole nähneet mitä tapahtuu jos lapsi sairastuu polioon. Niihin jotka eivät tiedä että tuhkarokko on vaarallinen sairaus. Niihin jotka eivät tiedä että vihurirokkoon tai sikotautiin voi kuolla. Niihin jotka uskovat että rokotukset ovat vaarallisia, ja että maailma olisi parempi ilman. Niihin jotka eivät enää tiedä minkälainen maailma oli ennen. Niihin joilla on varaa olla rokottamatta, vai onko? vaccine infographic created by Leon Farrant Kuinka monta kertaa multa on kysytty että tiedänkö rokotteitten aiheuttavan autismia? Kuinka monta kertaa olen vastannut etten tiedä. Kuinka monta kertaa olen kertonut ettei se ole totta. Tuhkarokkoepidemia alkoi huvipuistosta. Se alkoi sieltä minkä pitäisi olla ”the happiest place on earth.”  Siinä on jotakin kornia. Siis siinä, että se lähti just sieltä. Tosiasiassa on enemmän kuin ...

tikapuita ylös maailmassa

Kulunut viikko on epäilemättä ollut haastavin. Siis haastavin sen jälkeen kun aloitin lokakuun 12. päivän aamuna orientaatiolla. On torstai-ilta ja tällä viikolla minä olen soittanut satoja puheluita, ottanut vastaan kymmeniä puhelinvastaajaviestejä, vastannut tsiljoonaan puheluun, käynyt läpi 31 uuden potilaan sisäänotto- haastattelua. Sivussa olen hoitanut normiajanvarausta ja soitellut ihmisille (150) muistuttelupuheluita erilaisita operaatioista, lääkäriajoista, verikokeista ja kuvantamistapahtumista.... unohdinko mainita että mulla on keuhkoputkentulehdus, infektioastma ja työpäivän keskimitta on ollut vajaat kymmenen tuntia. Keskiviikkona kai, totesin esimiehelleni että saatan ehkä karata. Ai, mihin – se kysyi, enkä osannut vastata. Vastasin sen sijaan seuraavasti; ”Kysyit multa taannoin kuinka mä kestän jatkuvia keskeytyksiä työssä, ja silloin sanoin että hyvin. Tänään väittäisin että olen lähestymässä takarajaa, kun puran puhelimesta kymmenen viestiä ja ennen kun...