lauantai 18. lokakuuta 2014

häiriötekijä

Selailen satunnaisesti suomalaisia iltapäivälehtiä netissä ja eilen silmäillessäni eksyin siihen juttuun Vuosaaren Citymarketista ulos heitetystä perheestä. Taannoin lukaisin jutun ravintolasta joka oli kieltänyt lapset osasta ravintolatilaa. Molempien tapahtumien perusteena oli muitten asiakkaitten mahdollinen häiriintyminen. Siis se että lapset saa näkyä muttei kuulua, ja tämän päivän Suomessa ei kai oikeastaan näkyäkään.

Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä että iso marketti on aika huono paikka hakea hiljaisuutta. Suosittelisin etsimään sitä metsistä, kirkosta tai vaikkapa kirjastosta. Ravintolassa täytyy lounasaikaan voida lounastaa myös lasten ja lasten vanhempien. 

L käskee lukemaan juttuun tulleita kommentteja ja mitä pidemmälle luen, sitä korkeammalle nousee mun kulmakarvat ja lopulta huokaisen helpotuksesta ettei me asuta siinä maassa jossa lapset on keskimäärin häiriötekijä, ja että jopa lasten vanhemmat on sitä mieltä että lasten äänet on häiritseviä ja että heillä on aikuisina oikeus tähän lapsettomaan kauppa-ravintola-hotellikokemukseen. Silmämääräisesti arvioiden 99% kommentoinnista puoltaa kaupan päätöstä pyytää perhettä poistumaan ja suuri osa on sitä mieltä että olis kaiken kaikkiaan parempi jos vanhemmat kävis kaupassa ilman lapsia tai ainakin kärräis ne pihalle välittömästi jos niistä kuuluu ylimääräistä ääntä. Onpa siellä joukossa niitäkin jotka ilmoittaa rinta röyheänä  kasvattaneensa omat lapset niin ettei ne aiheuta missään minkäänlaista häiriötä.

Samaan aikaan aikakauslehdissä, naamiksessa ja blogeissa vilisee linkkejä erilaisten kasvatusammattilaisten haastatteluihin, lausuntoihin ja kolumneihin. Niissä kerrotaan ettei lasta saa syyllistää, ettei lapselle saa huutaa ja että aikuisen pitää olla se yli-ihminen jonka kykenee 24/7/365 pitämään sen coolinsa ja tukemaan nuppustaan. Aikuisen pitää aina olla johdonmukainen – aikuinen. Lapsi traumatisoituu jos sitä syyllistetään, jos sitä ei aktivoida, jos sille huutaa. Aikuinen traumatisoituu lapsenkasvatuksen vaikeuden edessä. Jos et ole se hymisevä äitihahmo olet toiminut jonkun ammattilaisen mielestä väärin ja jos lapset ei tällä hyminällä ja ikuisella keskustelulla kasva äänettömiksi, näkymättömiksi mallikansalaisiksi ollaan menty metsään. Jään miettimään kasvatetaanko tällä kaikella hyminällä sukupolvea joka oppii syyllistämään itse itseään omista negatiivisista tunteistaan? Joka kokee riittämättömyyttä taantuessaan kolmevuotiaan tasolle kolmevuotiaansa kanssa? Joku uskoo epäonnistuneensa elämässä riidellessään puolisonsa kanssa?

Jari Sinkkosen ainoa ohje kerta toisensa jälkeen on ettei lapsen saa antaa lyödä itseään. Muuten lastenkasvatus on yhtä harmaata- aluetta joka riippuu siitä mistä roikkuu. Minkälainen on lapsen temperamentti? Entä aikuisen? Onko lapsella erityisvaikeuksia? Mikä on perheen tilanne? Minkälainen on perhe?

Meidän perheessä on kolme lasta. Ne on jokainen keskenään erilaisia ja kaikki omassa epätäydellisyydessään täydellisiä. Kasvattajana olen kaukana siitä täydellisestä hymisevästä kasvattajasta, mutta jos meillä lapsille huudetaan niin että niillä on tukka takana ja ovia paiskotaan myös aikuisten toimesta, niin kyllä meillä myös sovitaan, pussataan ja halataan. Aikuista ei tarvitse kunnioittaa, aikuisen kanssa voi keskustella ja aikuisen ratkaisuun on lapsella oikeus saada perustelut.  
Viimeisen kuukauden aikana meillä on saatu raivareita erilaisissa kaupoissa ja muissa julkisissa tilanteissa. Kertaakaan emme ole tilanteista poistuneet, vaan ratkaisseet tilanteen juuri siinä. Kertaakaan en ole miettinyt muitten ihmisten hermoja tai hermottomuutta vaan keskittynyt sen kasvatustilanteen ratkaisemiseen. Kukaan ei myöskään ole koskaan pyytänyt meitä poistumaan, tai edes luonut sen suuntaisia silmäyksiä. Enemmän tai vähemmän järkyttyneitä katseita olen kyllä sen sijaan saanut osakseni sen kuusijapuolivuotiaan – sen joka näyttää kahdeksanvuotiaalta – maatessa kaupan lattialla kiljuen elämäntuskaansa. Suomessa tämä asia ratkaistaan niin että lapsi siirretään jonnekin muualle. Paikkaan josta siitä ei aiheudu häiriötä kenellekään. Ongelma meidän perheen kannalta tässä ratkaisumallissa on se että M älykkäänä lapsena oppisi tästä ratkaisumallista sen ettei sen tarvitse mennä kauppaan, ja että sieltä pääsee pois jos vetää siellä hyllyjen välissä kilarit ja epäilemättä viikossa meillä oltais tilanteessa jossa M vetäis kaupassa kilarit aina kun sinne mennään. Lapset kun on erilaisia keskenään. M tarvitsee näissä tilanteissa aikaa ja tilaa ja aikuisen joka on jämäkkä peruskallio joka ei anna tuumaakaan periksi. Lopulta M rauhoittuu, asiasta voidaan puhua ja elämä jatkuu.

K on neljävee. Se saa edelleen raivareita milloin missäkin ja milloin mistäkin. Viimeksi eilen me oltiin legokaupassa ja jannu makas lattialla kun en ostanut sille satasen legoa. Myyjiä tilanne lähinnä huvitti ja muut liikkeessä asioivat jatkoivat elämäänsä korvaansa lotkauttamatta. K:lla on vaikeuksia hallita omia tunteitaan ja se on impulsiivinen. Meillä saadaan tiistaisin raivareita siksi ettei ole torstai ja keskiviikkoisin siksi että jouluun on aivan liian kauan. K haluaa kaiken heti, tässä ja nyt. K haluaa vaaleanpunaisen elefantin taivaalta ja eilisen päivän huomiseksi. K ei aina saa mitä haluaa, ja se ainakaan saas sitä sitä silloin kun se makaa kaupan lattialla ulisten ja itkee ja vaatii ja polkee jalkaa. Se tietää ettei huutamalla saa yhtään mitään, silti se huutaa. Se huutaa koska sillä ei ole ikätasoista kontrollia omiin tunteisiinsa, se tarvitsee edelleen aikuisen apua ja tilaa käsitellä niitä. Tilanteesta poistuminen ei ole ratkaisu. Meillä tilanne eletään läpi ja lapsen tunteita sanoitetaan: ”Olet vihainen ja pettynyt. Saat olla vihainen ja pettynyt. Otan sut syliin kun olet valmis tulemaan. Rakastan sinua huolimatta siitä että olet minulle vihainen.”


O, ihan yhtälailla neljävee, ei ole eläessään saanut yhtään raivaria yhdelläkään julkisella paikalla. Itkupotkuraivareita se on muutenkin saanut yhden käden sormilla laskettavan määrän. Kun se suuttuu se menee kirjahyllyn ja nojatuolin muodostamaan nurkkaan murjottamaan ja tulee takaisin sitten kun elämä tuntuu taas hallittavammalta. Jos O olis meidän ainoa lapsi, saattaisin elää sellaisessa harhassa että olen mallikelpoinen kasvattaja. Sellainen jonka lapset osaa aina käyttäytyä julkisilla paikoilla.

Onneksi tämän perheen lapset saavat kasvaa maassa jossa lapset saavat näkyä ja kuulua. Ei meistä olis muuhun.






12 kommenttia:

  1. Aika värittynyt ja asenteellinen kirjoitus Suomen ja USA:n suhteista kasvatusmaina. Jos olette lukaisseet pari juttua ja joitain yleisöosastokommentteja Suomesta, niin eipä siitä tule kovin kummoinen kokonaiskuva Suomen tilanteesta.

    Heh, enpä itse ainakaan tunnista moista kuvailtua ongelmaa neljän vilkkaan lapsen äitinä. Me käydään usein ravintoloissa syömässä, sushipaikat on meillä ihan lemppareita, samoin meksikolaiset.Ollaan saatu hyvää kohtelu ja usein lapset saavat vielä ilmaisena yllätyksenä jälkkärit.Kukaan ei ole koskaan valittanut sotkuista tai melusta...jota on ajoittain ollut. Ja meidän lapsillahan on niitä diagnooseja ja vilkkautta vaikka muille jakaa.

    Suomessa on ehkä hieman eri tapa kommunikoida lehdissä ja yleisöpalstoilla kuin USA:ssa. Täällä kritisoidaan ja sanotaan aika suoraan monista asioista ja asiat perustellaan usein puolesta ja vastaan erilaisin tutkimus-ja asiantuntijatuloksin. Suomessa ei ole myöskään oman maan kehumis-ja ylistyskulttuuria kuten eräissä muissa maissa, joten suomalaisten itsensä jutuista asioista tulee usein todellisuutta synkemi kuva. Kun taas katsotaan tutkimustuloksia eri aiheista ja ihan virallisiakin vertailuja muitten maitten tilanteisiin niin Suomi on oikeasti lähes asiassa kuin asiassa maailman huipulla. me vaan ollaan hiukka valittaja-ja nurisijakansaa kulttuuriltamme esim Ruotsiin ja jenkkeihin verrattuna , vaikka täällä on asiat oikeasti maailmanlaajuisesti ottaen tosi hyvin.

    Itse olen taas kokenut nimenomaan, että Suomessa sallitaan erilaisuutta, autistisia piirteitä, ujoutta ja vaikka mitä paljon paremmin kuin esim USA:ssa. Suomessa ei laajasti medikalisoida kaikkea ja yritetä lapsia laittaa ojennukseen huumeisiin rinnastettavilla psykostimulanteilla. Täällä ei tarvitse olla yltiösosiaalinen eikä tarvitse osata small talkia ellei huvita. Täällä on autistisetn lastenkin hyvä kasvaa ihan omina persooninaan. Riski ja paine siihen, että vanhemmat jo pienestä tukahduttavat heidän persoonaansa lääkkein, jotta lapset sopisivat yleisesti hyväksyttyyn muottiin on tutkimusten perusteella paljon vähäisempi kuin USA:ssa, jossa käytetään arvioidusti maailman entiten psyykeen vaikuttavia lääkkeitä lapsiin.

    Olen onnellinen, että lapseni saavat kasvaa maassa, jossa erilaisuutta hyväksytään ja jaksetaan niin hyvin, ettei lapsia yleensä lääkitä paremmin muottiin sopiviksi.

    Täällä ei tarvitse myöskään pelätä lasten kidnappauksia eikä aseellisia jengiselvittelyjä...ainakaan yleensä.Suomessa vähävaraistenkin lapset saavat mahdollisuudet ihan huipputerapioihin ja hoitoihin ja halutessaan edullisen yliopistokoulutuksenkin. Suomi on maailman parhaita maita lasten kasvaa ja elää. Näin ajattelen kiitollisena.

    Suomalainen äiti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämäkin on aika värittynyt ja asenteellinen kirjoitus. Tai oikeastaan hyvin värittynyt ja asenteellinen.
      Miten Suomessa hyväksytään erilaisuutta? Kiusataan ja syrjitään.
      Jonot terapiaan ja hoitoihin on uskomattoman pitkät, eikä läheskään kaikkia pystytä ottamaan sisälle. Kaikilla ei ole varaa lääkkeisiin.
      Ystävälläni ei aikoinaan ollut varaa käydä lukioa, saati sitten yliopistoa kirjojen hintojen takia. Toinen joutui vaihtamaan sukunimensä, jotta sai töitä.

      "Riski ja paine siihen, että vanhemmat jo pienestä tukahduttavat heidän persoonaansa lääkkein, jotta lapset sopisivat yleisesti hyväksyttyyn muottiin on tutkimusten perusteella paljon vähäisempi kuin USA:ssa"

      Tällaista tutkimusta en kyllä löytänyt?
      Ei lääkkeet muutenkaan muuta kenenkään persoonaa.

      Terv. erityisope

      Poista
    2. "Psyykenlääkkeet–uusi vaara pikkulapsen aivoille
      Psyykenlääkkeet yleistyvät 2–4-vuotiaiden lasten mielenterveyshäiriöiden hoidossa Yhdysvalloissa. Tavallisinta näyttää olevan tarkkaavaisuus-yliaktiivisuushäiriön lääkitseminen stimulanteilla, mutta myös depressiolääkkeitä ja neurolepteja määrätään. Ranskalaisen tutkimuksen aineistossa koulunkäynnin aloittavista lapsista 12 % sai psyykenlääkkeitä. Fentiatsiinit olivat yleisin lääkeryhmä. Asiantuntijoiden mukaan lääkehoidossa pitäisi olla pidättyvämpi. Varhaislapsuus on keskushermoston kehityksen aktiivisinta aikaa. Näinä vuosina hankitaan visuaalisen prosessoinnin, kielen ja motoriikan perustaidot. Aivokuoren synapsitiheys saavuttaa huippunsa kolmen vuoden iässä, ja aivotoiminta muovautuu ympäristön vaatimuksiin sopivaksi seuraavien seitsemän vuoden aikana. Psyykenlääkkeiden vaikutuksesta tähän kehitykseen ei tiedetä juuri mitään. (JAMA 2000;283:1025, 1059). (Duodecim-lehti)

      On lukuisia tutkimuksia siitä, että USA:ssa määrätään prosentuaalisesti paljon enemmän psyykeen vaikuttavia lääkkeitä (mm neurostimulantteja) kuin esim Suomessa. Nämä lääkkeet voivat vaikuttaa lasten persoonaan syvällisesti altistaen heitä mm agressiivisuuskohtauksiin tai joillakin tapauksilla jopa zombimaiseen, tunneköyhään käytökseen.

      Kun käytät hieman aikaa, löydät tästä varmasti itsekin tutkimustietoa.

      Terv: Yliopisto-opiskelija-äiti

      Poista
    3. Tokihan Suomessakin on ongelmia, mutta ongelmat ovat paljon syvempiä ja vakavampia USA:ssa. Jo yhteiskunnan rakenteisiinkin USA:ssa kuuluu se, että osa ihmisistä jää perusterveydenhuollon ulkopuolelle hoitamatta ja tämä myönnetään. Tilastollisesti maassa on myös suhteessa väkilukuunkin paljon enemmän väkivaltaa ja ampumiskuolemia kuin esim Pohjoismaissa.

      yksiksen kirjoitus on suhteeton. hän ottaa joitain yksittäisiä esimerkkejä Suomen "ongelmista" ja sitten provosoivasti huokailee helpottuneena, kun ei joudu asumaan Suomessa. Aika mahtipontista, kun ottaa huomioon miten paljon Suomea enemmän Jenkeissä on kärsimystä ja köyhyyttä, väkivaltaa ja turvattomuutta väkilukuunkin suhteutettuna.

      Yksis itse haluaa aina aika ajoin lähteä innolla näihin Jenkkilä vastaan Suomi vertailuihin ja tottakai Jenkkilän eduksi. Sitten hän päivittelee, kun vasta-argumentteja Suomen kansainvälisesti varsin hyvästä hyvinvoinnista tuodaan esiin ja USA-hehkutusta kritisoidaan.

      Sitä saa mitä tilaa.

      Poista
  2. Kannattaa muistaa, että USA:ssa eletään pelon ja katuväkivallan kulttuurissa. Suomessa ja muissa Euroopan maissa harvalla on pienaseen kantolupa ja katuväkivaltaan ja ammuskeluihin kuolee tosi harva. Suomi on Pohjoismainen hyvinvointivaltio ja täällä mielisairaat ja henkisesti tasapainottomat ihmiset eivät vaeltele laajoina massoina kaduilla. Täällä ei ole laajaa asunnottomien ja kerjäläisten kulttuuria. Täällä on turvallisempaa, siistimpää ja kaikin puolin hallitumpaa elämää. Täällä joku herkkähipiäinen uskaltaa halutessaan vapaasti urputtaa lasten metelöinnistä, koska on hyvin epätodennäköistä, että lasten vanhempi on joku agressiivinen tyyppi, jolla on vielä asekin. On hyvin epätodennäköistä, että perheen isä on vakavasti mielisairas, jolla ei ole varaa hoitoon. Täällä uskaltaa paremmin aukoa päätään, jos siltä tuntuu.

    Mutta USA:ssa on kulttuuri, jossa on totuttu pitämään huolta lähinnä omista asioista...jo villistä lännestä lähtien. Kellä tahansa voi olla ase, kuka tahansa voi olla ilman hoitoa jätetty mielenvikainen. Ei siinä tilnteessa kannata aukoa päätään. Kohta voi olla kuula kallossa tai jotain muuta ikävää.

    Kulttuureissa, joissa ihmiset tuntevat olonsa turvallisiksi, ihmiset uskaltavat helpommin valittaa, jos joku sattuu ärsyttämään. Pelon ja epätasaisen hyvinvoinnin katkeroittamissa yhteiskunnissa ollaan luonnostaan varovaisempia ja yritetään olla puuttumatta liikaa toisten asioihin. Siinä olisi riskinsä.

    Suomi on huomattavasti USA:aa turvallisempi maa. Täällä uskaltaa valittaa, jos siltä tuntuu. Täällä on asiat kaikin puolin paremmin järjestyksessä ja hallinnassakin kuin USA:ssa. Kuka edes jaksaisi valittaa jostain lasten kitinästä, kun kaupunkien kadut on täynnä haisevia, sairaita asunnottomia ja kerjäläisiä ja kaduilla täytyy olla skarppina rikollisuuden takia. Kun maassa on isoja ongelmia, pieniin kitinöihin ei moni viitsi puuttua.

    Tosin eipä meidänkään lasten metelöinnistä kukaan täällä Suomessa ole yleensä valitellut, vaikka täällä onkin niin hyvään monessa asiassa saatu tottua. Mutta joo, kyllä täällä monesta aika pikkuasiasta jotkut valittelee, koska täällä ei vaan ole niin suuria, järkyttäviä ongelmia ja vaaroja kuin Afrikassa, Etelä-Amerikan maissa ja niin, todellakin jopa USA:ssakin.

    VastaaPoista
  3. Ai että, miten mahtava idea: ravintola, jossa on erikseen puoli lapsiperheille ja toinen puoli lapsettomille ihmisille. Oispa meidänkin kaupungissa sellainen ravintola! Kun joskus harvoin saan meidän lapsilauman jonnekin hoitoon ja pääsen miehen kanssa romanttisesti yhdessä syömään, kaipaan todella rauhallista ja hiljaista hetkeä ja mahdollisuutta keskustella, niin että kuulen mitä minulle puhutaan.

    Minulla on vielä aistiyliherkkyyksiäkin, pahimpana kuuloyliherkkyys, ja kärsin todella paljon metelistä. Omien lapsien metelöinnissäkin on ihan tarpeeksi kestämistä kotosalla, joten en mielelläni altistu miellekään rääkymiselle ja tappelunnujakoitten kuulemiselle ravintolassa syödessäni ja istuessani iltaa.

    Toisaalta, kun lähdemme joskus koko perheenä syömään, olisi rentouttavaa ajatella, että ne rauhaa ja hiljaisuutta eniten odottavat saavat istua meidän möykkääjistä kaukana, omalla alueellaan ja odotukset äänitasosta eivät ole niin kummoiset sillä lapsiperheiden puolella. Mielestäni siis aivan loistava idea!

    Mitä taas tuohon lasten kasvattamisympäristön suotuisuuteen tulee, niin itse kyllä olen iloinen, että asun Suomessa. Annan ääneni 6-0 Suomelle. Valitsen mieluummin turvallisen ympäristön, ei vapaita aselakeja ja katuammuskelua, ei hoitamattomia skitsofreenikoita kaduilla harhailemassa, ei juurikaan kerjäläisiä ja katujen reunamien asunnottomia, ei äärimmäistä köyhyyttä ja ei lasten lääkintätuputusta, mutta joo:saa olla ennemmin vaikka satunnaisia valituksia meidän kakrujen käytäytymisestä. Ei rasita niin paljoa ollenkaan kuin nuo Yhdysvaltojen räikeät epäkohdat turvallisuudessa ja yleisessä hyvinvoinnissa.

    Huokaisen helpotuksesta: Asumme Suomessa, mutta rauhallisia kolkkia ravintoloihin tänne voisi saada kyllä lisää! :)

    Maiju

    VastaaPoista
  4. Siis apua miten ennakkoluuloisia ja asennoituneita kommentteja :O Luin itsekin uutisen tapauksesta Cittari ja ensimmäinen ajatus oli että Suomi on todella lapsi vastainen maa. Lapset eivät saa näkyä eikä kuulua. Voisin hyvin kuvitella olevani tapauksen isä lapsensa kanssa.. tosin meidän autisti on kohta 7v, eli paljon paheksuttavampaa ettei lapsi "käyttäydy". Kyllä mun lapsi saa säännöllisesti edelleen raivareita kaupassa, ei tosin leluhyllyllä, vaan ihan muuten vaan. Mutta silti mä käyn edelleen sen kanssa kaupassa, vaikka olenkin miettiny milloin joku tekee lastensuojeluilmoituksen siitä kun hinaan veltoksiheittäytynyttä/lyövää, purevaa, potkivaa ja huutavaa lasta mukanani. Miten lapset voi oppia käyttäytymään yhteiskunnan toivomalla tavalla, jos eivät saa harjoitella sitä?
    Lapseen pitäisi varmaan kiinnittä iso lappu: epäkunnossa, huolto tilattu vaan eipä sitä silti välttyisi mummojen paheksuvilta katseilta ;)

    Olisi hienoa asua paikassa jossa suvaittaisiin lapsia edes hitusen verran paremmin ja varsinkin näitä erityislapsia. Täytyy myöntää että joskus tämän blogin lukeminen saa miettimään mikä voisikaan olla oman lapsen tilanne jos terapiat oli aloitettu ajoissa, jos neuvolasta olisi saanut apua lastensuojeluilmoituksen sijaan (kyllä meistä tehtiin ls ilmo autismin perusteella. toistakertaa ls työntekijä ei enää tehnyt muuta kuin soitti ja kertoi että on tehty aiheeton ilmoitus...)

    t. autistin äiti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joka maahan mahtuu ikäviä yksittäistapauksia, jolloin joku taho on kohdellut huonosti. Tutkimustulokset ja tilastot aiheista kertovat enmmän kuin jotkin yksittäiset tapaukset. Mulla on autistinen lapsi ja muitakin erityislapsia täällä Suomessa. Lapseni saivat aikaisessa vaiheessa kaikinpuolin mainion tuen ja tarvittavat terapiat ilmaiseksi. Lisäksi hoidan lapsiani omilla varoilla luonnonmukaisin hoitokeinoin ja he voivat nykyään oikein hyvin. Nuorempina kiljuivat ja oikuttelivat pahastikin kaupoissa yms paikoissa. Meille ei sattunut ketään valittajia eikä syylistäjiä kohdalle vaan saatiin aina ihan itse keskittyä tilanteen selvittämiseen miten haluttiin. Sosiaalipuolelta sain yhteen aikaan kotitöihinkin apua, kun olin ihan uupunut raskauspahoinvoinnin ja villien isompien lasten takia. Silloin meillä oli pienet tulot ja apu muuttui pian maksuttomaksi.Meidän perhe on ollut tosi tyytyväinen Suomen sosiaaliturvaverkkoon ja kanssaihmisten ymmärtäväisyyteen turuilla ja toreilla tai ainakaan toisten asenteet ei ole olleet meille häiriöksi.
      Varmasti taas joillain muilla voi olla huonompiakin kokemuksia kuten nimimerkki autistin äiti kertoi.

      Olen akateeminen lukutyyppi ja tykkään lukea tutkimustietoa, katsella tilastoja ja lukea tietoa eri kulttuureista. Olen paljon lueskellut materiaalia eri maiden yhteiskunnallisista oloista ja erityisperheiden asemasta eri maissa. Minulle on vahvasti välittynyt kuva, että Suomessa erityisperheiden tilanne on maailman mittakaavassa ihan huippuluokkaa ja mikä merkittävintä siihen ei paljoakaan vaikuta perheen sosiaaliekonominen asema. Monissa muissa maissa erityisperheiden lasten saamat hoidot ja tukimuodot ovat paljon enemmän riippuvaisia perheen taloudellisesta tilanteesta.

      Suomessakin on ongelmansa, mutta autistin diagnoosin saaneen lapsen vanhempana olen helpottunut siitä, että muihin maihin verrattuna Suomessa erityisperheiden tilanne on kuitenkin kokonaisuutena ottaen maailman huippua. Ja jos rahaa riittää, saa toki täälläkin viedä lapsensa yksityispuolen tutkimuksiin ja terapioihin vaikka kuinka nuorena. Yksi tuttu lapsiperhe hankki tutkimukset pikaiseen tahtiin yksityiseltä autismiin erikoistuneelta klinikalta Suomessa. Heillä oli tosi hyvä ja edullinen lapsen sairasvakuutus, joka kattoi kaiken.

      Eli jos on varallisuutta tai hyvä vakuutus, niin jos ei ole tyytyväinen, niin miksi sitten ei itse veisi lastansa yksityisen puolen tutkimuksiin ja terapioihin ja hoitoihin Suomessa. Kyllä täälläkin rahalla saa kaikkea ostaa kuten Jenkeissäkin esim Yksiksen perhe on tutkimuksia, hoitoja ja terapioita hankkinut yksityiseltä puolelta itse. Erona Yhdysvaltoihin on Suomessa se, että täällä saa myös yleiseltä puolelta paljon laajemmin ja tasokkaammin ilmaiseksikin tutkimuksia ja hoitoja ja terapioita.

      Ja huom, ihmiset nyt paheksuu mitä vaan missä vaan.Ihmisiä löytyy joka junaan joka maasta. Jokaisesta maasta löytyy ne paheksujatyyppinsä. Mistä mä tiedän onko meitäkin joskus joku mummeli tuijottanut paheksuvasti. en minä ainakaan viitsi edes kiinnittää tuollaisiin pikkuasioihin kuin ihmisten tuijotukseen mitään huomiota. Tuijottakoot, jos ei ole parempaa tekemistä ja siitä jotain tyydytystä saavat.

      terkuin erityisperheen äiti

      Poista
    2. Hei autistin äiti! Vähän ihmettelen. Miksi et vienyt lastasi tutkimuksiin ja terapioihin yksityisille toimijoille, jos et ollut yleisen puolen menoon tyytyväinen? Kun itse huomasin lapsellani autistisia piirteitä, halusin kärsimättömästi nopeita vastauksia ja toimia. Niinpä vein lapseni yksityiselle puolelle tutkimuksiin. Hän sai nopeasti diagnoosin ja pääsi sutjakasti terapioihin. Myöhemmin olen käyttänyt myös yleisen puolen palveluita.

      Jos et vienyt lastasi yksityisen puolen tutkimuksiin taloudellisista syistä eli koit ne liian kalliiksi, niin otapa huomioon, että yksityisen puolen maksut terveydenhoitoalalla ovat USA:ssa ihan tähtitieteellisiä kuten täällä Yksiksen blogissakin on ollut välillä sekä bloggauksissa että kommenteissa esillä. Eli jos sinulla ei ollut varaa viedä lastasi yksityispuolen tutkimuksiin suhteellisen edullisen hintatason Suomessa, niin eihän sinulla olisi ollut varaa viedä häntä tutkimuksiin varsinkaan USA:ssakaan. Moni joka ihailee joitain USA:n hyviä juttuja täällä Suomessa ei tajua sitä, että heillä ei itsellään olisi niihin USA:n juttuihin varaa, joten ne eivät heitä kuitenkaan hyödyttäisi.

      USA:ssa osa nauttii luksuspalveluista ja suuri osa joutuu tyytymään paljon vähempään tai sitten jää jopa kokonaan perusterveydenhoidon ulkopuolelle. Kuten Yksis on kertonut monet vakuutuksettomat pääsevät hyväntekeväisyyshoitoihin sairaaloihin vasta sitten, kun tilanne on pääässyt niin pahaksi, että tarvitaan jo ensiapua akuutisti. Esim kroonista reumaa tai astmaa sairastava voi olla pitkään hoidotta, jos vakuutusta ei ole ja rahaakaan ei ole tarpeeksi itse hoitoja maksaa.

      Yksityispuolen asiakas Suomessa

      Poista
    3. No itseasiassa veimme lapsen lopulta yksityiselle ja saimme sitä kautta terapiat käyntiin jne. Silti kun tyhmänä alkuun uskoin neuvolaa ja odotin että sitä kautta saisimme apua lapsen kanssa, meni ihan turhaa aikaa hukkaan ja yksityisen puolen lääkärinlausunnoilla ei esim. saanut avustajaa päiväkotiin/lasta erityislasten ryhmään jne. vaadittiin julkisella puolella tehtyä kuntoutussuunnitelmaa.

      En myöskään haluaisi asua USA:ssa tai mitenkään ihannoi maata sen enempää kuin Suomeakaan. Monet kommentoijat vaan ylistävät Suomen ylivertaisuutta verrattuna kamalaan USAan jossa niin vaarallista asuakin. Totean vaan että omakohtaisten kokemusten perusteella (edellisessä kommentissa vain muutama esimerkki) Suomen terveydenhuolto järjestelmä ei ole ylivertainen, vaan ontuu pahasti monessakin kohtaa. Suomi ei myöskään ole yleisesti ottaen hirveän lapsiystävällinen maa, jos katsotaan ihmisten asennetta lapsiin julkisilla paikoilla, vaan lapset eivät saa näkyä eivätkä varsinkaan kuulua. Olen niin monta kertaa kuullut kommentin että kyllä tuon ikäisen lapsen pitäisi osata jo..... ihan terveydenhullon ammattilaisilta, tuiki tuntemattomilta aikuisilta, sukulaisilta, toisten lasten vanhemmilta. Joten omien kokemusten perusteella ei tämä Suomikaan ole niin ihana maa ja kansa kaikinpuolin, kuin mitä ihmiset hehkuttavat. On täällä paljon hyvääkin, niinkuin ihan jokaisessa maassa :)

      Autistin äiti

      Poista
  5. Jari Sinkkonenhan on vain yksi psykologi ja terapeutti tuhansien muitten suomalaisten psykologien joukossa. Jos hänen näkemyksensä eivät miellytä niin lukuisia muitakin teoksissaan, vanhemmuutta ja lapsuutta sekä kasvatusta käsitteleviä tyyppejä Suomessa riittää. Hänen näkemyksensä eivät mitenkään virallisesti edusta Suomen kantaa, joten hänen kirjoitustensa perusteella ei voi vetää kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä siitä, mikä on Suomessa vallitseva kasvatusilmapiiri.

    VastaaPoista
  6. Liikun päivittäin paljon Helsingissä ja paljon paikoissa, joissa on lapsia. Koskaan en ole kohdannut tilanteita, joissa lapset olisi koettu itseni tai muiden mielestä häiriötekijöiksi saati sitten poistettu paikalta. Tämähän on kuitenkin vain minun subjektiivinen kokemukseni omasta elinympäristöstäni, joten en tee sillä sen suurempia johtopäätöksiä koko kansasta.

    VastaaPoista

Kokeillaan miten tää kommentointi sujuu näin... Kerro mitä mietit. Jos et halua rekisteröityä, olet tervetullut laittamaan mulle sähköpostia tahdonasiat@gmail.com, tai kommentoimaan Facebookin kautta.