Siirry pääsisältöön

lyhytversio aamusta ADHD:n kanssa

- Syö K, koulubussi tulee ihan just. Tässä on sun lääke, ota se.
- Älä pyöri. Syö!
- K rakas syö!
- Joo, oon pakannut sun eväät, mut syö nyt.
- Syö, oikeesti K, syö nyt.
- K syö.
- Lusikka käteen ja syö.
- K lopeta pyöriminen siinä tuolilla ja syö.
- K, sulla on viisi minuuttia aikaa syödä, syö!
- K, muista syödä nyt. Ota se lääke kans jooko. Syö.
- K, syö, syö, syö, syö... ja se lääke, älä unohda ottaa sitä. Ota se lääke nyt heti. Ota se lääke, ja syö ne murot.
- Syö K, ja ota se lääke.
- K nyt sulla ei ole enää aikaa syödä, pitää mennä pukemaan.

 ***

- K yöpaita pois ensin ja sit puet.
- K, joko sä oot pukenut? Eiku nyt lopetat sen pyörimisen ja puet. Yöpaita pois ja vaatteet päälle.
- Puethan jo?
- K noi ei oo sun vaatteet, ne on O:lle sen naamiaispuvun alle, vaihda kiitos.
- Kyllä sanoin, ja ojensin sulle sun oman pinon.
- Kyllä sä osaat ottaa sen paidan pois, ihan varmasti osaat! Otithan äsken yöpaidankin pois.
- Paita pois!
- Ota paita pois päältä!
- Nyt!
- Kiitos! Sit se toinen paita päälle.
- K laita nyt se toinen paita päälle, bussi on täällä ihan just. Nyt puet.
- Paita päälle K.
- Ihan oikeesti rakas, nyt pitää pukea. Paita päälle.
- Paita päälle.
- Paita!
- Joko laitoit paidan? Ai et, nyt paita päälle!
- K paita on väärinpäin. Huomaatko et kuva on takana? Käännetään, ja sit laitat housut. Älä unohda alkkareita.
- Kukkuu, K pue päälle nyt! Ai miten niin et osaa kääntää paitaa, kyllä osaat. Sit alkkarit ja housut.
- K, lopeta pyöriminen, käännä se paita ja pue päälle alkkarit ja housut.
- Okei, mä käännän sulle sen paidan. Mut nyt ne alkkarit ja housut.
- Joko laitoit alkkarit? Nyt ne alkkarit ja housut jalkaan. Ensin alkkarit.
- K...... pue. Älä pyöri vaan pue.
- Ihanaa sulla on vaatteet päällä, mut miks nää alkkarit on tässä lattialla? Ai unohdit? No onneksi on housut kuitenkin, nyt ei enää ehditä laittaa.

***

- Käy hakemassa kengät ja laita ne jalkaan.
- K Jimmy on melkein jo täällä, onko sulla kengät jalassa? Hae kengät kaapista ja laita ne jalkaan.
- K nyt haet ne kengät!
- Hae kengät K! Älä juokse.
- Hae kengät!
- Kiitos! Nyt laitat ne jalkaan.
- K, kengät jalkaan, kengät jalkaan, kengät jalkaan.
- Älä pyöri. Laita kengät jalkaan.
- Joko laitoit ne kengät?
- K, nyt ne kengät jalkaan.
- K, kengät!
- Hienoa! Nyt takki. Se on jo tässä. Laita takki päälle.
- K laita takki päälle.
- Joko laitoit? Eiku nyt se takki päälle!
- Kyllä osaat! Laita nyt se päälle.
- K bussi on nyt edessä eikä Jim voi odottaa. Takki päälle.
- Reppu kans hei. Miten sä edes pääset ovesta ulos ilman reppua kun se on oven edessä? Mä haen sen.
- Nyt bussiin. Ei voi pysähtyä. Sataa kaatamalla ja Jimmyn pitää lähteä.
- No koska sen pitää viedä teidät kaikki kouluun.

***

- Valkkaa paikka.
- K, ihan mikä vaan paikka. Eiks tää oo hyvä?
- Istu.
- K istu alas.
- K istu.
- Istu!
- Ai miten niin et saanut lääkettä? Mähän annoin sen sulle käteen!
- Ai et huomannut? Ootko nyt ihan varma ettet ottanut sitä?
- Puhutko nyt totta? No ei se mitään. Mä tuon sen sulle kouluun.
- Tottakai vilkutan! Katsot tosta ikkunasta niin vilkutan. Rakastan sua! Nähdään pian.


Tällaista meillä aamuisin. Ja sit niitä on vielä kaksi lisää, tosin ne saa yleensä syötyä ja puettua aika paljon vähemmällä. Tässä sivussa pakkaan kolmet eväät, tarkistan että kaikilla on repuissa kaikki mitä pitääkin, harjaan hiuksia ja hampaita. Tänä aamuna lyhensin myös sen O:n naamiaispuvun lahkeet. 


Tunnisteet:

Kommentit

  1. Anonyymi28. lokakuuta 2014 klo 14.14

    Kuulosti niin tutulta paitsi, ettei meillä on kellään lääkkeen ottoa, mutta muuten. Adhd-diagnooseja ja vastaavia tapauksia on paljon suvussamme ja perheessämme. Meidän lapset on jo alakouluikäisiä, mutta aamuisin pitää koko ajan kaikesta muistuttaa ja olla hoputtamassa. Mutta se on jännä, että vaikka meno on tuommoista, niin koulu sujuu ihan hyvin ja tulee hyviä numeroita. Tosin pitää olla narulla sidottu läksyvihko repussa kiinni ja ope valvoo, että kaikki läksyt on sinne merkattu. Ilman läksyvihkoa unohtuisi, mitä pitikään tehdä. ja kotona mä sitten valvon, että kaikki tulee kans tehtyä.

    Mä en voi olla ollenkaan huoleton lasten jutuista ja menoista, vaan aina pitää jaksaa vahtia ja viedä hommia eteenpäin. Mut, kun vaan jaksan sen paimentajan roolin, niin ihan hyvin menee kumminkin. Lapset on tosiaan oikein pärjääviä koulussa kaikki, niillä on hyviä kaveruussuhteita ja ne on ihan onnellisia. Joten vaikka tää on tämmöstä, tää on kumminkin ihan kivaa elämää, mullakin.

    Meillä on lasten kanssa läheiset välit ja ne huomaa, että välitän ja nään vaivaa. Itselläkin hyvä mieli, kun ponnistelen lasten puolesta, enkä iske hanskoja tiskiin. Tosin välillä väsyttää, mutta kyllä se siitä taas sitten. Tsemppiä arjen haasteisiin edelleen! :)

    T: erityisen perheen mamma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muusa Liinpaa28. lokakuuta 2014 klo 21.28

      Tällaistahan se on, elämä näitten erityisten kanssa. Välillä väsyttää ja kyllästyttää, mutta rakkaitahan ne on. Tsemppiä myös sinne :)

      Poista
  2. Anna R28. lokakuuta 2014 klo 21.33

    Kuulosti ihan meidän toiselta tytöltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muusa Liinpaa29. lokakuuta 2014 klo 9.15

      Anna. Täähän oli vaan yks viipale elämästä ADHD-lapsen kanssa. Sivumausteina ja lisänä sopassa on kaikkea muutakin. Impulsiivisuutta, agressiivisuutta, raivareita. ahdistuneisuutta. Viimeisestä aiheutunutta sormien ja kynsien pureskelua, vaatteiden syömistä, kaiken muun suuhun kuulumattoman syömistä puhuttiin sit valokuvista, paperista, vaahtomuovista tai legoista jne. Riitansa jannu ratkoo puremalla tai lyömällä, mieluiten jollakin kättä pidemmällä esim. leikkiautolla niin kolahtaa paremmin.

      Poista
    2. Anna R29. lokakuuta 2014 klo 22.28

      Joo, uskon että on kaikenlaista muutakin ADHD lapsen kanssa.

      Poista
  3. Reetta29. lokakuuta 2014 klo 0.35

    Niin älyttömän tuttua! Meillä toisella vielä oikein räjähtänyt tää tilanne, kun aloitti viime vuonna koulun. Toinen ollut tasaisen vahdittava koko ajan. Ja koulu sujuu täydellisesti. Onneks ollaan päästy apujen piiriin jo valmiiks, just hoitoneukkarissa sanottiin et jos tultais nyt aloittelemaan, kukaan ei uskois sanaakaan avuntarpeesta :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...
6 kommenttia
Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...
Lähetä kommentti
Lue lisää