maanantai 13. lokakuuta 2014

parane jo, parane

Se on aina muutenkin ollut laiha, paitsi sen lyhyen hetken kun jannut opetteli syömään itse ja lattialla oli tarjolla käytännössä katkeamaton sarja ruuantähteitä, sen hetken Koiran vyötärölinja oli vähällä kadota. Se aika oli ja meni ja Koira palasi siihen noin kahdeksan kilon muottiinsa, luita ja lihaksia. Mun elämän kaikista koirista se on ollut ainoa joka on muutenkin saattanut jättää ruokansa syömättä.

Vuosi sitten me oltiin varmoja että sillä on syöpä, tutkittiin kevyesti ja lähdettiin oireiden mukaiseen hoitoon. Kunto koheni ja syyksi varmistui IBS – Irritable Bowel Syndrome. Tiukalla ruokavaliohoidolla, ja satunnaisella lääkityksellä jätkän vointi oli mitä parhain. Lapset oppi nopeasti vetämään yhtäsuurusmerkin lattialle tipahtaneitten leipien ja Koiran oksentelun välille, ja koska koiran yrjöt on ällöjä, ei lattialle enää tipahdellut mitään.

Sit me lähdettiin syyslomalle lomataloon. Koira ui ja juoksi rannalla, ja ekaa kertaa vuosiin sille ostettiin pallo. Koira oli ekstaasissa juostessaan pallon perässä rannalla, ja meressä, ja uidessaan, ja valitettavasti myös niellessään siinä samalla kasapäin suolavettä ja hiekkaa. Se oksensi ekan kerran viimeisenä lomataloaamuna lomatalon lattialle, mä kaivoin lääkelaukusta sen lääkkeet ja aloitin tutusti lääkityksen. Perjantaiaamuna oksentelu vaihtui veriripuliksi, mä valitsin puhelimesta eläinlääkärin puhelinnumeron, varasin sille ajan ja lähdin töihin. L:n tehtäväksi oli viedä Koira lääkäriin kolmen lapsen kanssa, siihen aikaan päivästä kun K:n sisäinen superpallo lähtee taas pomppimaan. Ei käynyt kateeksi.

Mä pidin töissä puhelinta taskussa, odottaen uutisia, ja puhelimen lopulta väristessä vastasin siihen salaa siivouskomerossa. Verenkuva, muutama röntgenkuva. Ei mitään uusia löydöksiä, ei kasvaimia tai muita epäilyttäviä massoja, vain aivan järjettömän ärtynyt ja tulehtunut suolisto. Nesteytys, sama tuttu lääkitys, hellää hoivaa ja kotiin. Huokaisen helpotuksesta. Illalla sain kuulla tarinan siitä vanhemmasta rouvasta joka oli esittänyt toivomuksensa siitä et meidän lapset olis hiljaa silloin kun hänen kissansa on odotushuoneessa, L sanoi että kissaa ei meidän lauma näyttänyt häiritsevän, rouvaa kylläkin. K oli lähinnä hyppinyt tasajalkaa, ja M oli istunut siellä sellaisella lääkärin jakkaralla ja pyörinyt ympäri, ympäri, ympäri. Jos jossakin on pyörivä tuoli, on M:n pakko pyöriä kunnes joku vie tuolin pois.


Viime keskiviikosta jätkä on laihtunut ainakin kilon. Eilen istuin sen vieressä keittiön lattialla, ja käytännössä rukoilin sitä syömään. Jokaiseen lusikalliseen ruokaa, lorautan vähän öljyä, veteen pari pisaraa kanalientä. Yöllä seisoin taas kerran autotallissa toisen ollessa kakalla siinä vastapäisessä kuusikossa. Voi Koira parkaa – parane jo, parane.


5 kommenttia:

  1. Voi koiraa, paranemisia. Meille ei ole vielakaan otettu uutta koiraa vaikka tarkoitus on ollut jo jonkin aikaa, joku haraa vastaan vaikka karvakaveria kovasti kaivataan sen koirien taivaaseen muuttaneen tilalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Petra. Koiran edeltäjän kuolemasta on jo kaksitoista vuotta ja silti aina sydän hyppää yhden pykälän tyhjää kun näen englanninsetterin. Mulla on aina - oikeesti aina - ollut koira. Lapsuuden aikana neljä, joista viimeisin se eka oma koira ja sitten aikuisena kaksi, en osaisi olla ilman.

      Poista
  2. Voih, koiralle pikaista toipumista, toisen epämukavaa oloa on aina inhottavaa katsella.

    Otin bloglovinin käyttöön noin viikko sitten, mutta tämä blogi ei päivity sinne. Onko se tarkoituskin? Nimimerkillä vielä vähän pihalla :)

    VastaaPoista
  3. Mitä Koiralle kuuluu, onko olo helpottanut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kysymästä. Hiljaa hyvä tulee. Ei se vieläkään ole elämänsä kondiksessa, mutta ihonalaisesta nesteytyksestä ollaan päästy taas osmosalin kautta ihan tavalliseen veteen. Ruoka maistuu ja pistän sille lisälääkityksenä b-vitamiinia edesauttamaan ravinnon imeytymistä.

      Poista

Kokeillaan miten tää kommentointi sujuu näin... Kerro mitä mietit. Jos et halua rekisteröityä, olet tervetullut laittamaan mulle sähköpostia tahdonasiat@gmail.com, tai kommentoimaan Facebookin kautta.