Siirry pääsisältöön

onneksi

Muistan kohdanneeni saman tunteen täällä enneminkin. Ehkä keväällä, vai kuitenkin vuosi sitten syksyllä? Muistan miten silloin katsoin raskaana olevaa naista ja huokaisin hiljaa helpotuksesta. Eilen se tunne nousi taas pintaan kun vastaan käveli nainen joka rintarepussa kantoi korkeintaan muutaman kuukauden ikäistä lasta. Lapsi ei vielä itkennyt mutta repusta kantautuva kitinä kertoi kasvavasta tyytymättömyydestä. Äiti taputteli reppuaan ja yritti rauhoittaa repun sisältöä tuloksetta.

Vilkaisen L:llää ja se katsoo mua tasan samalla hetkellä. Me molemmat huokaistaan yhtäaikaa helpotuksesta, ja kuin salaa todetaan et onneksi me ei olla enää koskaan tossa. Onneksi. L sanoo näkevänsä edelleen painajaisia, ja mä totean et ehkä me ajateltais erilailla jos meidän kokemus olis ollut toisenlainen. Meillä on ikuiset traumat lapsesta joka oli ekaa kertaa tyytyväinen reilu vuosi sitten, oltuaan ensin tyytymätön reilut viisi vuotta. Pojat olis voineet tuoda meille sen toisenlaisen kokemuksen, ja omalla tavallaan toivatkin. Ne oli sellaisia perustyytyväisiä, mitä nyt O oli kauniisti sanottuna kiinni mussa ja K aika vilkas, mutta tyytyväisiä ne oli, ja pulleita. Mutta niitä oli kaksi. Kaksi rintareppua, kaksi pulloa, kaksi pulauttelijaa, kahdet vaipat ja niissä kahdet kakat. Multa joku taannoin kysyi et mikä on ollut haasteellisinta kaksosten kanssa, vastasin että ekat puolitoista tai kaksi vuotta.


O on nukkunut yönsä uusi radio-ohjattava auto kainalossaan. K on jo napannut aamun ekat raivarit koska torstaihin on liian pitkä aika. M nukkuu edelleen. Kello on yhdeksän ja elämä aika ihanaa.

murrosikäisen piti saada lisää reikiä korvaan...
tai voihan ihmisellä lävistyksiä olla, ainakin periaatteessa.


M ja karkkitehdas


mä kiipesin korkeimmalle!


L:n "karkkitehdas" ja rommia pullo







uimassa M:n kanssa

hyvä ohje hyvässä viinissä

Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

ihan tavallinen keskiviikko

Keskiviikko oli ja meni. On sunnuntai, ulkona paistaa aurinko ja pihapuun orava ”Sam” ajaa linnut pois ruokinta-asemalta. Mutta minkälainen se ihan tavallinen keskiviikko sitten oli? Hypätkää kyytiin… Keskiviikkoisin saan nukkua pidempään kuin muina aamuina ja herään ennen herätyskelloa varttia yli kuusi. Ulkona on sysipimeää sillä meidän makuuhuoneeseen eivät paista sen enempää katuvalot kuin naapureidenkaan pihavalot. Yöllä heräsin karhuun joka heitteli naapureiden roskiksia pitkin kujaa herkkulöytöjen toivossa. Otso lienee pettynyt lähinaapureiden siirryttyä meidän lailla lukittuihin roskiksiin vaikka toisaalla olikin lykästänyt. Luin nimittäin naapuruston Facebook ryhmästä, että joku poloinen oli unohtanut autotallin oven auki yöksi ja yöllinen vieras oli jäänyt valvontakameraan varastaessaan autotallista laatikollisen mangoja.  Kaikki 365 päivää vuodessa alkaa samaan tapaan. Nousen sängystä niin hiljaa kuin se nyt on mahdollista innokkaan koiran kanssa, laitan jalkaan tohvelit...
Lähetä kommentti
Lue lisää

rokotukset ei oo mikään uskon asia

Istun puolitietoisesti muurahaispes ään. Maailmassa kasvaa uusi sukupolvi vanhempia. Maailmassa kasvaa uusi sukupolvi vanhempia, niitä jotka eivät ole nähneet mitä tapahtuu jos lapsi sairastuu polioon. Niihin jotka eivät tiedä että tuhkarokko on vaarallinen sairaus. Niihin jotka eivät tiedä että vihurirokkoon tai sikotautiin voi kuolla. Niihin jotka uskovat että rokotukset ovat vaarallisia, ja että maailma olisi parempi ilman. Niihin jotka eivät enää tiedä minkälainen maailma oli ennen. Niihin joilla on varaa olla rokottamatta, vai onko? vaccine infographic created by Leon Farrant Kuinka monta kertaa multa on kysytty että tiedänkö rokotteitten aiheuttavan autismia? Kuinka monta kertaa olen vastannut etten tiedä. Kuinka monta kertaa olen kertonut ettei se ole totta. Tuhkarokkoepidemia alkoi huvipuistosta. Se alkoi sieltä minkä pitäisi olla ”the happiest place on earth.”  Siinä on jotakin kornia. Siis siinä, että se lähti just sieltä. Tosiasiassa on enemmän kuin ...
24 kommenttia
Lue lisää

tikapuita ylös maailmassa

Kulunut viikko on epäilemättä ollut haastavin. Siis haastavin sen jälkeen kun aloitin lokakuun 12. päivän aamuna orientaatiolla. On torstai-ilta ja tällä viikolla minä olen soittanut satoja puheluita, ottanut vastaan kymmeniä puhelinvastaajaviestejä, vastannut tsiljoonaan puheluun, käynyt läpi 31 uuden potilaan sisäänotto- haastattelua. Sivussa olen hoitanut normiajanvarausta ja soitellut ihmisille (150) muistuttelupuheluita erilaisita operaatioista, lääkäriajoista, verikokeista ja kuvantamistapahtumista.... unohdinko mainita että mulla on keuhkoputkentulehdus, infektioastma ja työpäivän keskimitta on ollut vajaat kymmenen tuntia. Keskiviikkona kai, totesin esimiehelleni että saatan ehkä karata. Ai, mihin – se kysyi, enkä osannut vastata. Vastasin sen sijaan seuraavasti; ”Kysyit multa taannoin kuinka mä kestän jatkuvia keskeytyksiä työssä, ja silloin sanoin että hyvin. Tänään väittäisin että olen lähestymässä takarajaa, kun puran puhelimesta kymmenen viestiä ja ennen kun...
25 kommenttia
Lue lisää