Yhdessä perheessä
ehtii tapahtumaan paljon yhdessä viikonlopussa. Työpaikan lähialueen tapahtumien
takia viikonloppu oli henkisesti rankka ja moni asia tuntui vähintäänkin vähäpätöiseltä
siinä tilanteessa, ja tuntuu edelleen.
Torstai-iltana
töistä tullessani lykkäsin ohimennessäni tiskikoneen käyntiin. Aamulla
avatessani sen huomasin että astiat oli kuivapesty. Kulutin vartin
ongelmanratkaisuun, nostin kädet pystyyn ja totesin että rikki se on. Ei ole
kodinkoneita tehty niin kuin joskus silloin ennen, tämä kone on neljä ja
puolivuotta vanha. Se on korjattu jo kahdesti. Myönnän että onhan se ollut aika
kovassa käytössäkin pyöriessään keskimäärin kai puolisentoista kertaa
vuorokaudessa 365 kertaa vuodessa. Karkealla matikalla vois sanoa että vehje on
pessyt meille noin 2500 lastia astioita. Illalla näen kännykästä et meille
tulee uus tiskari tulevana torstaina. Olen onnellinen siitä ettei tiskikoneen hajoaminen ole meille enää taloudellinen katastrofi. Kysymys on enneminkin käytännön haasteista, siitä että joutuu tiskaamaan käsin. Perjantain
tapahtumien jälkeen valittaminen tiskikoneen tyhjäksi tiskaamisesta tuntui
ymmärrettävästi aika turhalta. Niinpä tiskasin mukisematta ja mutisematta.
Välillä kuivasin ja sit taas tiskasin lisää, meillä kun ei ole kuivauskaappia
sen enempää kuin kuivaustelinettäkään.
Lauantaiaamuna me
ajettiin Seattleen hakemaan kaksi kirjahyllyä ja pari baarituolia. Laitan kuvia sisustuksen ehostuksesta myöhemmin. Lähdin
raskain mielin töihin. Kahdeksan aikaan
L oli valmis myymään lapset eniten tarjoavalle, riehuminen oli kuulemma ollut
täysin tolkutonta L:n maalatessa yläkerran seinää. Ruokiksella
tajusin naamispostauksista että ulkona oli aivan tolkuton myrsky. Sairaalan
suojassa ei ulkona ujeltava, puita kaatava ja sähkölinjoja katkova myrsky
tunnu. Kotimatkalla sen sijaan ajoin läpi valottomien naapurustojen ja
pujottelin kaatuneitten puitten ja katkenneitten oksien keskellä. Noin 200.000
taloutta oli ilman sähköä. Lähestyessäni kotia totesin et meillä sentään on
sähköt, toisaalta on meillä autotallissa se aggregaattikin, joten välitöntä
hätää ei olis ollut kuitenkaan.
Diwalin valaistusta |
myrskyn jälkiä meidän kujalla |
Kotona olin ennen
puoltayötä, päästin Koiran pissalle. Koira ei koskaan tullut takaisin. Huhuilin
ja kiersin korttelin. Huhuilussa puolenyön jälkeen on kaksikin ongelmaa. A)
naapurit ei kauheesti arvosta mun karjuntaa yrittäessään nukkua ja B) Koira on
muutenkin lähes kuuro, joten se on melko turhaa touhua sikälikin. Mietin
puolisokeeta ja kuuroa Koiraa yön pimeydessä, marssin takaisin sisään, kaadoin
itselleni lasin viiniä ja parkkerasin koneelle. Eipä aikaakaan kun
asukasyhdistyksen naamispalstalle postattiin parikin kuvaa Koirasta ja kysymys,
kelle tää kuuluu? Me vastataan, hypätään lasten jäädessä nukkumaan autoon ja
kurvataan paikalle. Ei näy koiraa. Laitan naamikseen mun puhelinnumeroni.
Onneksi on Diwali ja monet intialaisperheet edelleen hereillä. Kohta soi
puhelin ja me kurvataan taas matkaan. Vesiperä – taas. Vähän ennen kahta tulee
kolmas puhelu. Nämä oli saaneet Koiran nakitettua autotalliin ja me käytiin
poimimassa se kyytiin. Koira oli tyytyväinen oltuaan selkeesti aivan totaalisen
eksyksissä. Kirjoitan vielä viestiketjuun kiitokset naapuriavusta ja me
painellaan viimeinkin puolikolmen aikaan nukkumaan. On onnellista että toi
kolmikko osaa jo aamulla nousta ilman meitä.
Sunnuntai-iltana
töissä tuli viesti että ensimmäinen kahdesta tytöstä on leikkauspöydällä ja häneltä kerätään elimet luovutusta varten. Samalla tuli
pyyntö ettei kukaan kommentoisi tilannetta ulkona odottavalle lehdistölle. Perhe
oli pyytänyt että he saisivat itse antaa lausunnon. Tunnelma osastolla laski
taas. Toisaalta elinsiirtojen myötä tämän 14 vuotiaan elämä saa jatkua niissä
jotka häneltä saavat lahjoitetun elimen. Toivon sen tuovan edes pientä lohtua perheelle.
Maanantaiaamuna
herätyskello soi taas aivan liian aikaisin. Tajusin tiputtaessani O:n kouluun
että sen Halloween bileet onkin tiistaina, eikä perjantaina. Kurvasin
aamukahville ystävien kanssa ja samalla täydensin kaappeihin muroja, maitoa,
jugurtteja, välipaloja ja tiskiainetta. Hain K:n koulusta ja me ajettiin seuraavaan
kauppaan ostamaan kinkkua, paahtoleipää, ruusuja ja erilaisia tilpehöörejä tän
viikon juhliin; juustottomia juustonaksuja, juustollisia juustonaksuja, leipää.
Pikaisesti kurvattiin kotiin heittämään jääkaappia vaativat elintarvikkeet
jääkaappiin, pakattiin lounas, napattiin kainaloon M:n kiipeilykamat ja
lähdettiin hakemaan O.
Lounas syötiin
Klinikan läheisessä Starbucksissa ja sit kurvattiin O:n ekaan puheterapiaan.
Terapeutti on erikoistunut puheen sujuvuuden ongelmiin eli kansankielellä
änkytykseen ja halusi meidät kaikki mukaan terapiaan. O ei halunnut sanoa
mitään ja K puhui sen puolesta. Terapeutti kysyy multa et hoitaako K useinkin
puhumisen broidin puolesta ja vastaan et joo. Ensinnäkin siksi et O:lla kestää
saada ”palikat” järjestykseen eikä K malta odottaa ja toiseksi koska K nyt
muutenkin tietää mitä O haluaa. Useampaan kertaan K:ta pitää muistuttaa et O:n
täytyy nyt vastata itse. Alkuun puhe sujuu ihan hyvin, mutta kun O pääsee
vauhtiin alkaa taas esiintyä sanan toistoa, lauseen keskikohdan kiirehtimistä
niin ettei siitä saa selvää ja alkukirjaimeen jumahtamista. Kysymyksiin
vastaaminen on hidasta puheen tuottamisen ongelmien takia. O:n puhe
saattaa kuulostaa tältä: ”I think, I think, I think, I wanttohavelotsof
b-b-b-b-b-berries for d-d-d-d-dinner.
Puheterapiasta me
ajetaan monistenippu kourassa seuraavaan bensa-asemalle, tankataan autoon 94
litraa bensaa ja jatketaan seuraavaan kauppaan hakemaan hedelmiä, vihanneksia, välipalapatukoita,
viiniä, kosteuspyyhkeitä ja konetiskiainetta odottamaan sitä aikaa kun meillä
taas on tiskikone. Pojat haluaa kävellä kaupassa, mutta kolmen minuutin
kohdalla luovutan ja siirrän ne kärryyn reuhaamaan.
Seuraava pysähdys
on M:n koululla. Onneks meillä on reilu vartti aikaa purkaa ylimääräisiä
höyryjä koulun pihalla. Kun kello soi me poimitaan neiti kyytiin ja suunnataan nokka
kohti kiipeilytuntia. M vaihtaa pukuhuoneessa vaatteet, Syö pikaisen välipalan
ja me jatketaan jannujen kanssa matkaa. Ensin askarteluliikkeeseen ostamaan askartelutarvikkeet
M:n koulubileisiin, sit juoksemaan ostoskeskuksen käytäville. Kaupat me
jätetään suosiolla väliin kun tiedän oikein hyvin ettei noi kaks malta olla
koskematta ihan kaikkeen tässä vaiheessa iltapäivää. Tunnin verran mä vaeltelen
juoksevan kaksikon perässä ja välillä muistutan varomaan vastaantulijoita.
Kiipeilytunti
loppuu kuudelta ja me ollaan sovittu L:n kanssa treffit viereiseen pizzeriaan.
L lähtee keskiviikkona Suomeen ja haluttiin syödä yhdessä ulkona ennen sitä.
Keskimäärin me syödään maitoallergian takia aasialaisissa ravintoloissa, mutta
tästä pizzapaikasta löytyy listalta myös juustottomia pizzoja. M leikkii mun
puhelimella. K:lla on L:n puhelin ja O:lla tabletti – ihana rauha.
Kun me viimeinkin
ollaan kotona oon puhki. Niin puhki etten jaksa enää mitään. Häädän lauman
yläkertaan kylpyyn. M yhteen ammeeseen ja jannut toiseen. M ei halua enää
kylpeä riehuvan K:n kanssa. O menee kylvystä suoraan nukkumaan. K saa roikkua
hetken pelaamassa Angry Birdsiä ja M katsoo kun mä laitan synttärikortin
netissä L:n veljelle. Vähän ennen kymmentä me ollaan kaikki jo nukkumassa.
Kommentit
Lähetä kommentti