arvioita ja konferensseja

Meillä on konferenssiviikko, eli siis se viikko koulupiirissä kun järkätään lasten vasu-pesu-keskustelut – palaveri lapsen ja lapsen opettajien kanssa. O käy yksityistä opinahjoa, sillä ei ole virallisia keskusteluista sen enempää kuin tasokokeita tai osavaltiotasolla mitattuja tavoitteitakaan. Kahdella muulla sen sijaan on ollut tapaamiset opettajalauman kanssa. M on tällä viikolla koulussa vain aamupäivät, K:lla on koko viikko vapaata. Perjantai on opettajien koulutuspäivä, eikä koulua kenelläkään.

Maanantaina aloitettiin M:n kanssa. Palaveri kesti parikymmentä minuuttia, läsnä oli M, sen Ope, erityisope ja mä. Epävirallisia läsnäolijoita oli ne kaks jannua siellä nurkassa. M oli yhdessä Open ja erityisopen kanssa asettanut tavoitteet koulutyölle tänä vuonna. Eka tavoite liittyi lukemiseen, siihen et jos tulee vastaan outo sana, pitää selvittää mitä se tarkoittaa. Hyvä tavoite. Neidon toinen tavoite oli sosiaalinen; löytää kouluvuoden aikana ystäviä. M kyllä löytää kavereita, mutta ystävyyden ylläpitäminen tuntuu olevan vaikeeta. M esitteli itse tavoitteensa tiimille ja mulle ja sit se näytti omasta mielestään tärkeimmät jutut luokassa. Sillä menee koulussa hyvin.

Tiistaiaamu me istuttiin K:n palaverissa K:n uuden open ja uuden erityisopen kanssa. Ensin ne vetäs esiin ne arviointikaavakkeet ja totes; et nehän on mulle jo viimevuodesta tuttuja. Toteen etten ole koskaan koko prujua nähnytkään ja kummankin opettajan kulmakarvat nousee muutaman sentin. Sit K:n ope jatkaa et varmasti olen kuitenkin saanut ennenkin kopioita näistä arvioinnin yhteenvedoista, ja sanon taas etten ole ikinä koko paperia nähnytkään ja totean sivulauseessa mennen kouluvuoden olleen muutenkin aika mielenkiintoinen kokemus. Kummankin opettajan kulmakarvat nousee seuraavan sentin. Ne katsoo mua, sit toisiaan, ja sit taas mua. Mä toteen et annetaan asian olla, ja erityisope vastaa et sille on tämän syksyn aikana selvinnyt että viimevuotinen opetustiimi oli tosiaan ollut vähintäänkin mielenkiintoinen omine systeemeineen.

Viime vuonna K:n opettajatiimin mielestä vika oli ennen kaikkea meissä vanhemmissa. Meille tarjottiin kasvatuskursseja ja kotikäyntejä, todettiin ettei se opi mitään ja samalla sanottiin et he ei ikinä näe minkäänlaisia sosiaalisia ongelmia, saati impulsiivisuutta tai hyperaktiivisuutta jannun käyttäytymisessä. Opetustiimi kertoo mulle et vaan seinähullu vanhempi yrittää viedä vajaa nelivuotiaan kauppaan, ja ettei kolmevuotiaalta voi odottaa niitä asioita mitä mä pojalta toivon, kuten et se osais syödä haarukalla tai kykenis istumaan ruokapöydässä.

Tänä vuonna me käydään läpi sitä arviointilomaketta. Opin että K:lla on taipumus kiirehtiä tehtävissään, jotta se pääsee tekemään jotakin mieluisampaa. Kuulen että koulu lähestyy asiaa ihan samoin välinein kuin me kotonakin. Nopeasti tekeminen ei johda nopeampaan siirtymiseen, vaan silti pitää odottaa et muutkin on valmiita. Tänä vuonna kuulen että viime vuonna yltiösosiaaliseksi nimetty lapseni ei leiki yhdessä muitten kanssa, vaan haluaa leikkiä rinnakkain. K välttää roolileikkejä ja keskittyy rakentamaan. Yllätyksekseni kuulen myös että lapsi joka ei osaa aakkosista nimetä enempää kuin muutaman hassun ison kirjaimen, tunnistaa kuitenkin kokonaisia sanoja – ”sustainable, apple, subway” Tiimi suitsuttaa mun lasta, sanoo et se on matemaattisesti hyvin lahjakas ja että sillä on mieletön hahmotuskyky. ne kehuu sitä hyvinkäyttäytyväksi ja kohteliaaksi.

Erityisopetussuunnitelmaa me vaan vilkaistaan nopeasti ja erityisope toteaa et se täytyy tehdä uudestaan, se sanoo korjanneensa tänä syksynä yksitellen jokaisen viimevuotisen oppilaan IEP:n koska tavoitteet niissä on olleet täysin käsittämättömiä. Me sivutaan K:n lääkitystä ja diagnoosia, sitä miten suuri vaikutus monen ADHD-lapsen ja aikuisen elämään on lääkityksellä. Puhutaan sen kynsien- ja sormienpureskelusta. Puhutaan ADHD:sta ja Aspergeristä. Kotona laitan taas silikonisen purulelun pojan kaulaan, se on ollut sillä suussa nyt kohta vuorokauden.