Siirry pääsisältöön

TAHDON

Kiitospäivän jälkeisenä aamuna keitän kupin kahvia, istahdan koneelle ja olen kiitollinen siitä että eduskunnassa istui riittävän monta kansanedustajaa kuuntelemassa kansalaisten tahtoa. Onnittelut Suomelle, onnittelut kaikille niille joita tämä koskettaa Suomessa! Onnittelut perheille! Hyviä ja turvallisia perheitä kun on monenlaisia.

Tänä aamuna olen ylpeä suomalaisuudestani ihan samalla tapaa kuin olin ylpeä siitä että asun Washingtonissa marraskuussa 2012 samaisen avioliittolain tullessa hyväksytyksi suorassa kansanäänestyksessä. Sen marraskuisen päivän jälkeen 17% solmituista avioliitoista on ollut kahden samaa sukupuolta olevan ihmisen välisiä liittoja.

Kirkkoa on hyvä ravistella ja muistuttaa että kirjaetiikan ja moralismin sijasta niitten syvimpien arvojen pitäisi kai kuitenkin olla rakkaus ja hyväksyntä. On syytä palata alkulähteille ja muistaa miten Jeesus aikanaan ravisteli silloisten oppineitten arvoja. TAHDON!

Kiitospäivää juhlittiin ensin lasten kouluissa tiistaina. 


olin vähintäänkin vaikuttunut O:n kehittämästä stoorista

pienet pyhiinvaeltajat laulaa

maitoallergikolle vaihtarit oli aika vähissä... kalkkunaa, maissia ja karpalohilloa

M:n koulussa koko luokka-aste söi yhdessä 

Kotona vietettiin eilen perinteisin menoin kiitospäivää yhdessä ystävien kanssa. Parhaimpina vuosina meitä on istunut saman pöydän ääressä viitisentoista, eilen juhlittiin pienemmällä seurueella ja pöytään istui "vain" yhdeksän.


Menu

joulutähti - kuohuviiniä, karpalomehua, limettimehua

*
metsäsienikeitto

*
kalkkunaa
paahdettuja perunoita
valkosipulibataatteja
täyte
kastike
karpalohillo

DeLille Cellars, Chaleur Estate 2013 

*

kurpitsapiirakkaa
kookoskermavaahtoa
marenkeja




kurpitsapiiras menossa uuniin, tätä herkkua piti harjoitella kymmenen vuotta ennen kuin sitä oppi syömään ja edelleen syön vain kotitekoista versiota


kalkkunan täyte

8kg lintua


M relaa ja jäsentää ajatuksiaan lukemalla koulun puhelinluetteloa - huvinsa kullakin


pöytä on katettu






päivän huumoripala oli todetta että Suomesta tuodut pitkät tulitikut on lyhyempiä kuin nää paikalliset ihan tavalliset

Kiitospäivä päätettiin sohvan sijasta päivystyksessä O:n saadessa RAD (Reactive Airway Disease) kohtauksen sen kotihyllystä löytyvän Ventolinen osoittautuessa liian miedoksi avuksi.



ne tarkisti ettei sillä ole keuhkokuume


Kommentit

  1. Erityisen merkittäväähän tässä tasa-arvoisessa avioliittolaissa on se, että se on ensimmäinen kansalaisaloite, joka meni läpi eduskunnassa. Aloite sai välittömästi kansalaisaloitteen käsittelyyn vaadittavan määrän kannatusilmoituksia, kun niitä alettiin kerätä.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

tikapuita ylös maailmassa

Kulunut viikko on epäilemättä ollut haastavin. Siis haastavin sen jälkeen kun aloitin lokakuun 12. päivän aamuna orientaatiolla. On torstai-ilta ja tällä viikolla minä olen soittanut satoja puheluita, ottanut vastaan kymmeniä puhelinvastaajaviestejä, vastannut tsiljoonaan puheluun, käynyt läpi 31 uuden potilaan sisäänotto- haastattelua. Sivussa olen hoitanut normiajanvarausta ja soitellut ihmisille (150) muistuttelupuheluita erilaisita operaatioista, lääkäriajoista, verikokeista ja kuvantamistapahtumista.... unohdinko mainita että mulla on keuhkoputkentulehdus, infektioastma ja työpäivän keskimitta on ollut vajaat kymmenen tuntia. Keskiviikkona kai, totesin esimiehelleni että saatan ehkä karata. Ai, mihin – se kysyi, enkä osannut vastata. Vastasin sen sijaan seuraavasti; ”Kysyit multa taannoin kuinka mä kestän jatkuvia keskeytyksiä työssä, ja silloin sanoin että hyvin. Tänään väittäisin että olen lähestymässä takarajaa, kun puran puhelimesta kymmenen viestiä ja ennen kun...

rokotukset ei oo mikään uskon asia

Istun puolitietoisesti muurahaispes ään. Maailmassa kasvaa uusi sukupolvi vanhempia. Maailmassa kasvaa uusi sukupolvi vanhempia, niitä jotka eivät ole nähneet mitä tapahtuu jos lapsi sairastuu polioon. Niihin jotka eivät tiedä että tuhkarokko on vaarallinen sairaus. Niihin jotka eivät tiedä että vihurirokkoon tai sikotautiin voi kuolla. Niihin jotka uskovat että rokotukset ovat vaarallisia, ja että maailma olisi parempi ilman. Niihin jotka eivät enää tiedä minkälainen maailma oli ennen. Niihin joilla on varaa olla rokottamatta, vai onko? vaccine infographic created by Leon Farrant Kuinka monta kertaa multa on kysytty että tiedänkö rokotteitten aiheuttavan autismia? Kuinka monta kertaa olen vastannut etten tiedä. Kuinka monta kertaa olen kertonut ettei se ole totta. Tuhkarokkoepidemia alkoi huvipuistosta. Se alkoi sieltä minkä pitäisi olla ”the happiest place on earth.”  Siinä on jotakin kornia. Siis siinä, että se lähti just sieltä. Tosiasiassa on enemmän kuin ...

rahat on loppu, mutta myydään volvo

Hesarin kolumnisti ravistelee suomalaisia amerikasta käsin. Tällä kertaa aiheena oli peruskoulu. Kommenttikentässä ollaan takajaloillaan ja pyritään dissaamaan kolumnistin kirjoitusta oikealta ja vasemmalta, osa kutsuu suoraan jopa idiootiksi. Välissä muutama kannustaa ja tukee. Jokainen ulkosuomalainen tietää ihan hyvin ettei suomalaisen yhteiskunnan epäkohtiin saa puuttuua ulkoa käsin. Ei vaikka joskus täytyy mennä kauas nähdäkseen lähelle. Vain suomessa asuva suomalainen saa arvostella suomen terveydenhuoltoa, koululaitosta tai verotusta. Ulkosuomalaisen tulee kiittää ja kumartaa, ymmärtää että on lottovoitto syntyä Suomeen. Vaan onko se ihan oikeasti lottovoitto? Miksi niin moni lähtee? Miksi niin moni niistä lähtijöistä palatessaan päättää lähteä uudestaan; ”heti kun vaan voi!” Miksi niin moni lähtijöistä tietää jo lähtiessään ettei aio palata? Miksi ulkosuomalainen ei halua asua Suomessa, vaan tyytyy kärräämään lomiltaa mukanaan kalliita desingnesineitä ja vaatteita? Miksi?...