sekalaista väsyneenä maanantaina

Tänään väsytti. Pahasti.

Pitäis varmaan hankkia askelmittari. Olis kivaa tietää kuinka pitkälle eilen kävelin. Onneks oli hyvä tiimi. Siis oikeesti hyvä tiimi. Joskus kun työparina on niitäkin sairaanhoitajia joitten mielestä mä olen niitten henkilökohtainen avustaja jonka tehtävä on tehdä niitten duunit. Yhdeksällätoista potilaalla on syytä olla hyvä tiimi. Tunnissa kolme minuuttia kuusitoista sekuntia per huone. Leikkauspotilas liikkuu keskimäärin aika hitaasti. Osa ei liiku ollenkaan. Susan kysyi onko mulla kiire, mä vastasin että kysymys on väärä, mitä tarvitset? Nicole kysyi et ehdinkö, mä sanoin et kaikilla mun potilailla on mun lisäksi sairaanhoitaja, ehdin. Ylihoitaja yritti auttaa, nosti lopulta kädet pystyyn, nauroi katketakseen ja totes ettei käy kateeks... meillä oli eilen hyvä tiimi. Yhdeksässä tunnissa kävin kai kerran vessassa ja nopeesti söin kylmän lounaan muutaman tiimiläisen kanssa. Onneksi on hyvä tiimi. Vikaks illalla täytin sen kaavakkeen missä ilmoitetaan et jäi taas tauot pitämättä. Onneksi on paljon naurua ja hyvä tiimi.

upcider

Autossa haistoin edelleen sekoituksen eritteitä. Olin kotona hetken ennen puoltayötä. Otin ensin oluen, sitten L:n suomentuliaisina tuoman siiderin. Sulatin pakastimesta Reissumies tummaa, laitoin päälle prosciutto crudoa ja tuijotin takkatulta. L oli tehnyt karjalanpaistia. Mun L joka viime syksynä ei vielä osannut keittää edes pastaa. Sängyssä olin suihkun jälkeen kai joskus yhdeltä ja aamulla heräsin kellon soittoon aivan liian varhain. Vieressä M ja L ja Koira. Mulla ei ole aavistustakaan koska M tuli siihen mutta siinä se oli. Vartin avasin väkisin silmiä jokaisen lihaksen muistuttaessa olemassaolostaan.

Tapasin aamukahvilla S:n. Puhuttiin lasten lääkityksistä. Vertailtiin näkemyksiä ja kokemuksia, mitä oltiin kokeiltu ja mitkä oli kokemukset. Puhuttiin pakko-oireyhtymän ja autismin eroista, kysymyksestä miksi on pakko? M järjestää löytääkseen rauhan ja sisäisen seesteisyyden. Se ei enää järjestele alusvaatteita, kirjoja ja tyynyjä, vaan pienemmässä mittakaavassa legopalikoita tiettyyn järjestykseen tietyssä asennossa tietyllä rytmillä. Pakko oireinen taas järjestää koska sen on pakko. Me puhuttiin siitä että M saa enemmän ahdistuslääkettä kuin neurostimulanttia ja K taas toistepäin. Me puhuttiin siitä miten S:n pojan neurostimulantti on ollut loistava valinta, mutta se toinen lääke on aiheuttanut enemmän haittaa kuin hyötyä ja seuraavaksi kokeillaan kai sit ahdistuslääkitystä. Me puhuttiin siitä turhautumisesta kun ei enää jaksa.

Mä kerroin meidän kokemukset ja meidän psykiatrin näkemyksen eri ahdistuslääkitysten eroista, kaikessa kun on puolensa. Kerroin miksi me päädyttiin just siihen mihin päädyttiin. Puhuttiin lasten unesta ja siitä miten meillä edelleen M:n uni on tärkeää, miten se itsekin on alkanut ymmärtämään että siitä tulee hirviö jos se ei nuku. Me puhuttiin siitä mieten sitä, kuin huomaamatta, joutuu omien lastensa vangiksi ja elämästä tulee kaaoksen välttämisen hallintaa, siitä veteen piirretystä viivasta – pelkäänkö omaa lastani vai yritänkö vain tehdä elämästä sujuvaa. Sellaista että sitä jaksaa. Sellaista että sitä pystyy elämään. Me puhuttiin O:stakin ja siitä että sen tehtävä on vaan loputtomasti joustaa ja olla joviaali kahden muuden vaatiessa aina vaan enemmän. Me puhuttiin omasta väsymisestä ja siitä miten S:n mies on aloittanut oman masennuksensa hoidon ja miten S itse roikkuu jossakin viimeisessä toivon säikeessä. Me naurettiin sitä että kukapa ei olis lääkitty, eihän tätä muuten kukaan kestä. Mielessäni mietin Villa-Hulinan kirjoitusta jaksamisesta ADHD-lapsen kanssa. Olen taipuvainen yhtymään siihen ettei sitä jaksa kukaan - ainakaan sellaisenaan.

Matkalla hakemaan K:ta koulusta juttelin jannujen kummitädin kanssa. Me puhuttiin työstä ja siitä miten hänellä on tunne siitä että pitäis palata töihin koska se on jotenkin sosiaalisesti hyväksyttävämpää. Korjasin että sosiaalisesti oletettua on se että hän pysyy kotiäitinä kunnes lapset on vähintäänkin teini-ikäisiä. Mä palasin töihin koska muuten mut olis todennäköisesti pitänyt tunkea laitoshoitoon pehmustettuun huoneeseen. Mun oli pakko saada happea ja omaa tilaa. Kummitäti K:n mies Kummisetä M on sanonut että hän tukee kyllä vaimonsa töihinpaluuta. Sillä ehdolla että perheeseen palkataan se täysiaikainen lastenhoitaja. Kummisetä M kun ei ole ajatellut osallistua perheen elämään yhtään sen enempää kuin aiemminkaan. Kummitäti K kysyi että mieten L pärjää mun työnteon kanssa ja mä sanoin että meillä siitä on seurannut aivan valtavasti hyvää. L:llä on viimeinkin ihan oikeesti jonkinlainen suhde jannuihin. L nauttii siitä että lapset ihan oikeesti kaipaa sitä. L ei enää ole se tyyppi joka pilaa niitten illat ja viikonloput, vaan niillä on isä. Isä voi laastaroida, puhaltaa, tehdä läksyjä ja laittaa ruokaa. L:llä on ekaa kertaa ihan oikeesti kolme lasta. Kummitäti K totes että se ei ole heillä minkäänlainen vaihtari, ykkönen on Kummisetä M ja sen työ.

K:n koululla K:n opettaja sanoi et ne oli tiimin kanssa miettineet voisko sillä olla purkkaa koulussa. Vois olla. Kotona sillä on aina purkka suussa koska muuten se syö sormensa. Kouluun en lähettänyt sitä purkan kanssa koska koulussa ei saa syödä purkkaa. Nyt saa. Pojan erityisopetussuunnitelmaan kirjataan lisäykseksi että se saa syödä purkkaa koulussa. Olin helpottunut että koulun toimintaterapeutti oli kiinnittänyt huomiota siihen et jannulla on pakko olla aina jotakin suussa. Jos ei paidan hiha tai kaulus, purulelu tai palikka, niin sit sormet.  Jannun kynnet on jo nyrhitty siihen kuntoon ettei niistä ole paljoa jäljellä.

Me jatkettiin K:n koululta hakemaan O, sen puheterapiaan ja keskusteluun puheterapeutin kanssa siitä että tän uusimman suuntauksen kanssa änkyttämiseen pitää nimenomaan kiinnittää huomiota ja osoittaa se lapselle. Sanoin et mulle on aina sanottu et se pitää ohittaa ja pitää vaan huolta et lapsella on ”tilaa” sanoa sanottavansa. Meghan sanoi et niin häntäkin aikanaan opetettiin, mutta nyt uskotaan että jotta asiaa voidaan korjata pitää se alkuun osoittaa lapselle. ”Makes sense”. Hullunkurista tässä on se että O:n änkytysterapian aloittamisen jälkeen sen änkytys on jo kolmessa viikossa vähentynyt huomattavasti, ainakin hetkeksi.

Töissä joku sanoi et rotanmyrkystä on tehty joukkokanne koska se aiheuttaa syöpää. No tottakai rotanmyrkky aiheuttaa syöpää, mutta pakkohan sitä on syödä kun muuten kuolis ennenaikaisesti keuhkoveritulppaan. Kumpi on pienempi paha? Todennäköisyys on suurempi et saan tän lauman edes semiaikuisiksi ennen kuin kuolen jos syön sen rotanmyrkkyni. Tänään kävin taas verikokeessa. Veriarvot on hyvät ja ekaa kertaa saan seitsemän viikon välin verikokeisiin, eihän siihen mennyt kuin kaksi ja puoli vuotta.

tänään puistossa paistoi aurinko

Kotimatkalla laiton L:lle viestin etten kertakaikkiaan jaksa viedä M:aa kiipeilyyn. Hain M:n koulusta, ajoin kotiin ja kaaduin sohvalle. Lauma istui mun päälle katsomaan telkkarista Tuomas Veturia. Mä nukuin sohvalla muutaman tunnin kunnes L tuli töistä joskus ennen seitsemää. Onneksi huomenna on sotaveteraanienpäivä ja saan olla yöpaidassa koko päivän.

O oli kutsuttu synttäreille lauantaina

leikkihuone