lehtikuvien elämää

Neljän päivän viikonloppu. Neljän päivän laskeutuminen rakkaaseen ja pyhään joulunaikaan. Koti on puettu jouluun, kuusi on koristeltu ja perheidylli on kuin naistenlehden joulunumerosta. Yhdessä perheen kanssa istutaan takkatulen loimottaessa lattialla joulukuusen edustalla pelaamassa lautapeliä. Kaikilla on mukavaa ja isä ja äiti hymyilevät onnellisina toisilleen jälkikasvunsa pellavaisten päitten ylitse.

Torstai, marraskuun 27. 64F (17C) - sää tuulinen. Kiitospäivä

Kalkkuna valmistuu uunissa. M lukee puhelinluetteloa mun työpöydän alla ja lähtee shortseissaan kävelylle L:n ja Koiran kanssa. Pojat riehuu yläkerrassa ja K käy totaalisesti ylikierroksilla. Mä siemailen kuohuvaa samalla kun valmistan bataattivuokaa, karpalohilloa ja koristelen ohimennessäni kurpitsapiirakan jälkkäriksi. Pöytä on katettu, neljältä tulee vieraat.

Meillä on kaikki idyllin ainekset, huolimatta siitä että M stressaa selkeästi tulevia ”vieraita” ja muutenkin poikkeavaa tilannetta. K ei tahdo pysyä tuolillaan ja mättää ruokapöydässä kaksin käsin – kirjaimellisesti – kalkkunaa suuhunsa päästäkseen takaisin juoksemaan ja kiljumaan. O on kipeenä eikä halua syödä. Meidän aikuisten jäädessä pöytään lapset pääsee leikkimään ja meidän keskustellessa ja väitellessä kevyesti päivän polttavista aiheista mä karjahtelen aina välillä portaikon suuntaan ja lopulta poimin K:n takaisin alakertaan rauhoittumaan. Eihän se mitään rauhoitu, mutta onpa ainakin katseen alla.

Kahdeksan aikaan annan O:lle Ventolinea ja vieraat lähtevät kotiin mun jäädessä toivomaan että O:n hengitys paranis eikä meidän tarvitsis ehkä sittenkään lähteä päivystykseen. Yhdeksältä me istutaan O:n kanssa päivystyksessä ja kerron sairaanhoitajalle että O on saanut maksimiannoksen ventolinea tunti sitten. L on jäänyt kotiin kaksikon kanssa. Sairaanhoitaja tuo O:lle pienen pehmokoiran, sen nimi on tuffy. O:n hengitystiheys on 52 vetoa minuutissa. Adrenaliinihoito aloitetaan päivystyksessä välittömästi. Sen lisäksi O:sta otetaan kuvat keuhkokuumeen poissulkemiseksi koska jannun lämpö on noussut kotona mitatusta vajaasta 38C:sta nopeasti liki 40C:sta, ja sillä on loistokas historia keuhkokuumeista. Ne haluaa sulkea pois myös RS-viruksen, angiinan ja influenssan. Laryngiitistä ei ole kysymys, eikä kurkunpääntulehduksesta huolimatta siitä että se oli niillä kahdella muulla. Lopputuloksena on viruksen aiheuttama akuutti ahtauttava keuhkoputkentulehdus. Iltakymmenen jälkeen me palataan kotiin jannun hengitystiheyden palattua normaalin rajoihin ja kuumeen lähdettyä laskusuuntaan. Kotihoitona jatketaan ibuprofeiinilla, parasetamolilla ja ventolinella.

Mutta on meillä idyllistä. On meillä idyllistä silloinkin kun se kahdelta tarvitsee lisää ventolinea ja neljältä kipulääkettä laskemaan kuumetta.

Perjantai, marraskuun 28. 54F (12C) - sataa vettä (paljon vettä 57mm). Black Friday

Tonttu on tullut takaisin. Se löytyy kirjahyllystä. Se on järjestänyt meille leikkiautoista liikenneruuhkan lastenhuoneesta alakertaan, piirtänyt itsestään kuvan ja kirjoittanut säännöt. 1. Tonttuun ei saa koskea – ikinä! 2. Pitää olla kiltti. 3. Tonttu puree jos se säikähtää. 4. Siitä on kivaa olla takaisin ja sillä on ollut ikävä laumaa.

Me ollaan kotona. O on edelleen kipeänä ja saa vuorotellen ja yhtäaikaisesti ventolinea ja sekavan valikoiman kipulääkkeitä alentamaan kuumetta. Me katsotaan lasten kanssa ”Yksin Kotona”, syödään popkornia ja nukutaan pitkät päiväunet.

Iltapäivästä kaivetaan esiin joulukoristeet autotallista ja puetaan koti joulukuntoon. Vain joulukuusi puuttuu. K hyppii sohvalla ja M kiipeää yläkerran kaiteella. Tää joulu nyt vaan on niin ihanaa...

Iltapäivällä sataa edelleen ja lämpötila lähtee laskusuuntaan. Me ripustetaan kaatosateessa jouluvalot ulos ja lämmitellään sen jälkeen glögillä.

Yöllä O on edelleen mun vieressä ja nautiskelee aina välissä vähän ventolinea.

Lauantai, marraskuun 29. 20F (-7C) - yöllä on satanut lunta

Ne herää aikaisin ja makkarin täyttää huuto; ”Mamma, SNOOOOOW!!!!! Look, there’s snoooooow! Can we go outside? Please, please, please!!!!” Nousen ylös, vedän saappaat jalkaan ja paksun takin päälle ja me lähdetään ulos. Maailma on kaunis. Se on kylmä ja se on kaunis.

Tonttu on löytänyt muutaman tarra-arkin ja liimannut meidän kalenterin täyteen tarroja. Se on laittanut tarroja myös meidän possuun ja lehmään ja kelloon ja joulupukkiin.

Aamiaisen jälkeen mä lähden koiran kanssa lenkille. Kaikkialla tuoksuu talvelta. Lumi on kaunista. Metsässä on märkää – nilkkoihin saakka mutaa märkää – eilisen sateen jäljiltä, ja kotimatkalla me joudutaan kahlaamaan tulvineen puron läpi. Vesi on kylmää, muttei kuitenkaan kamalan kylmää. Koira joutuu uimaan. Mä kastun polviin saakka. Kun me tullaan takaisin M ja K leikkii pihalla. M tekee lumienkeleitä pakkaslumeen, K ei halua. Lumi on kylmää.

Kotona Koira lämmittelee takan edessä. Mä lämmittelen untuvapeiton alla ja katson lasten kanssa taas elokuvan. Tänään on vuorossa ”Elf”. Mietin aina hetkittäin et olis pitänyt valkata jotakin muuta, mutta lauma katsoo leffaa selkeästi erivinkkelistä kuin minä aikuisena ja ne viihtyy yllättävän hyvin.

Me syödään lounasta pubissa ja ajetaan hakemaan joulukuusi. Pubissa on mukavaa ja ihanan täyttä. Muutkin on kyllästyneet kalkkunoihinsa. Jokaisella lapsella on oma tabletti ja elämä on rauhaisaa. K tosin haluaa O:n tabletin ja O ei halua, eiku sittenkin haluaa ja sit O ei halua istua siinä missä se istuu ja se murjottaa, ja ja M ei halua syödä ja.... M ei halua tulla ulos autosta ostamaan joulukuusta ja meidän idyllissä me ostetaan kuusi poikien kanssa M:n istuessa autossa.

Lapset koristelee ensin ja mä koristelen sit. Meillä on idyllistä vaikka mä joudun lopulta sanomaan K:lle että tunkee ne räpylänsä taskuihinsa eikä koske enää mihinkään.  Taustalla soi joululaulut ja meillä on idyllistä.

ehkä noi vähän painottuu alaoksille

vuoden 2014 koriste on ulkovessa
melkein jokaisella koristeella alkaa olemaan oma tarinansa

Illalla me istutaan glögeillä Kummitäti T:lla ja Kummisetä K:lla. Lapset leikkii ja aikuiset juttelee. Aina välillä joku tosin ilmoittaa saaneensa nenilleen ja joku kiusaa ja yks huutaa ja kolmas vähän vinkuu. O:lla on silmä mustana. Kukaan ei tunnusta. Meillä on kuitenkin kivaa ja idyllistä.  Sellainen lehtijutun tapaaminen ystävien kanssa.

Sunnuntai, marraskuun 30. 33F (0.5C) – aurinkoista

O:n flunssa on tarttunut muhun ”varkaitten”, sitruunan ja eukalyptuksen aktiivisesta höyryttämisestä huolimatta.

Tonttu on parannellut joulukuusen koristelua vessapaperista tehdyillä ruseteilla ja sitonut meidän pähkinänsärkijöillekin kaulaliinat. Uunissa paistuu tuore leipä aamiaiseksi ja lapset leikkii yläkerrassa leivän paistuessa. L puhuu mutsinsa kanssa puhelimessa ja mä aina välissä sihisen kolmikolle et pitää olla hiljaa kun L on puhelimessa. Me syödään aamiaista pitkään.

Aamiaisen jälkeen mä takavarikoin K:lta telkkarin kaukosäätimet ja tabletin saatesanoin; ”Menkää LEIKKIMÄÄN” ne leikkii ylhäällä ja kysyy saako ne sotkea ja ne kinastelee kaikesta. Mä ilmoitan tulevani yläkertaan rakentamaan legoja het kun me ollaan saatu L:n kanssa puhuttua aikuisten asiat loppuun. M pukee ja lähtee ulos leikkimään. Jannut ei haluu, lumi on liian kylmää.

M lähtee L:n kanssa kävellen kauppaan ja mä rakennan jannujen kanssa legokaupunkia. M ei halua kävellä niin pitkälle mutta lähtee kuitenkin ja niillä on ihanan raikasta ja idyllistä. K ei halua rakentaa legoilla kun se on ihan tyhmää ja aivan liian hidasta, mutta meillä on silti ihan idyllistä. Lopulta K päätyy kuitenkin rakentamaan ravintolaa siihen kaupunkiin yhdessä O:n kanssa.

Kaksikko tuo kaupasta karkkia ja me asettaudutaan taas katsomaan elokuvaa. Mun teema on jouluelokuva jokaisena vapaapäivänä jouluun asti. Päivän elokuva on” Dr. Seuss' How the Grinch Stole Christmas”. K joutuu jäähylle syötyään kateuksissaan M:n karkit, siis mätettyään ensin omat karkkinsa napaansa nopeutettuun tahtiin. M tarvitsee aina välillä kiipeilytauon ja komennuksen takaisin telkkarin eteen. Mä nukahdan ja meillä on silti idyllistä. Me katsotaan kolmatta päivää elokuvaa yhdessä lasten kanssa.

Elokuvan jälkeen me pelataan koko perheenä yhdessä lautapelejä alakerrassa. K joutuu lähtemään pelistä ja saa raivarin. O:ta ei kiinnosta yhtään. O:lle on aivan se ja sama mihin suuntaan sen nappula menee. M haluaa voittaa. Takkatuli loimottaa, mä revin ihan salaa hiuksia päästä ja meillä on idyllistä.

Pelin jälkeen kaadan itselleni lasin viiniä ja istun kirjoittamaan. Kirjoittaessani puhallan ja pussaan kolhuja, sovin riitoja, haen autotallista askartelutarvikkeita... elämä on perhe.

Elämä ei oikeasti löydy joululehden sivuilta. Joululehdistä löytyy tuokiokuvia ennen ja jälkeen. Ne on virheettömiä ja kauniita. Niissä kuvissa kukaan ei kiukuttele, kenelläkään ei ole liikaa vauhtia. Kaikki tekee yhdessä ja kaikilla on kivaa. Hyasintit tuoksuu. Meillä on niitä hetkiä paljon. Meidän elämä on hetkittäin kuin sen joululehden sivuilta. Joululaulut soi, kuusi kimmeltää, kynttilöissä on tuli – vaikka ne siirrettiin K:n tulipalokokeilujen tieltä aikuisten silmien alle keittiöön – ja kotona tuoksuu ihanalta. Oikeaan elämään kuuluu mylös ne muut mausteet. Joku ei kuuntele, toinen haastaa riitaa, kolmas pelaa salaa tabletilla ja sit pyyhitään kyyneleitä, revitään hiuksia päästä ja huokaistaan. Elämä on kaunista ja idyllistä myös epätäydellisyydessään – elämän makuisena ja näköisenä.