Siirry pääsisältöön

enää kaksikymmentäkolme tuntia

  • Sohvassa ja nojatuolissa viillot. Nyt jo korjattu liimalla, sellaisella jossa luki että se aiheuttaa syöpää ja sairaita lapsia.
  • Kaksi leikeltyä yöpaitaa.
  • Kaksi flunssaa. Ei kovin pahaa onneksi. Nuhaa ja kurkkukipua.
  • Yks varvas mustelmilla - mun. Näyttää rumalle. En tiedä mitä tapahtui.
  • Yhdet rikkimenneet silmälasit. Nyt jo taas korjattu.
  • Pullopommi yhden lapsen koulussa.
  • Mutteri – kirjaimellisesti – nenässä, ei tosin mun. Se onneksi hoitui koulutuksella, ammattitaidolla ja tuurilla.

Mietin mitä unohdin, ihan rauhalliseltahan toi lista ainakin kirjoitettuna näyttää. Suuret tunteet ja tuska kun ei näy siinä. Siinä sivussa on sit biletetty halloweenit kouluissa ja kodeissa, käyty koulua, tehty läksyjä, luettu kirjoja, harrastettu, leikitty ja eletty elämää. On syksy. Sataa vettä. Sataa paljon vettä.


Aina hetkittäin tajuan miten kummalliselta meidän juttujen täytyy aina välillä näyttää ulkopuolisesta. Viimeksi tänään aamulla tiputtaessani O:ta luokkaansa. Jäin puhumaan yhden äidin kanssa ja kuulen kuinka opettaja kommentoi O:lle vähän hämmentyneenä et ”ai, siis sun veli söi sun läksyt?” Sekaannun keskusteluun ja kerron opettajalle että K oli tosiaan popsinut veljensä kotitehtävämonisteen autossa. Opettaja katsoo mua hetken ja tyytyy toteamaan että; ”Aha” Mä nauran vielä autossakin. Näin meillä. Se klassinen selitys koirasta joka söi läksyt on meillä veli.



Eilen juttelin klinikan käyttäytymistieteen vastaanoton kanssa K:n jutuista ja siitä pitääkö sitä testata vielä lisää vai ei. Sain mielenrauhan. Meidän psykiatri on alallaan arvostettu lastenpsykiatri ja ne oli sitä mieltä että siltä saatu diagnoosi on riittävä, jopa koulupiirille. Mun silmissä se meidän psykiatri on sellainen psykiatrin stereotypia –  melko omaperäinen – ja L ei pysty käymään sen vastaanotolla lasten kanssa koska se on nainen jolla on viikset. Varasin O:lle ajan toimintaterapeutin arvioon. Aamulla kävin itsekin silmälääkärissä ja tilasin itselleni ihan virallisestikin lukulasit. Iltapäivällä me käytiin näyttämässä M:n käsiä ja varpaita lääkärissä ja epäilys siitä että se ihon repiminen on psyykkistä tuli todistettua oikeeksi. Huomenna voidaan sit jutella aiheesta psykiatrin vastaanotolla.


Kaiken kaikkiaan hyvä viikko kaikkine kommelluksineen. Ihanaa saada L huomenna kotiin. Tänään me pidetään lettukestit.


Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...
6 kommenttia
Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...
Lähetä kommentti
Lue lisää