pullopommi

08:10 saattelen K:n koulubussiin O:n odottaessa kuistilla.

08:25 parkkeeraan auton M:n pysäkille sateen harmaassa aamussa. O haluaa jäädä autoon ja jätän sen seuraksi mun puhelimen peleineen.

08:35 koulubussi tulee viitisen minuuttia myöhässä. Saatan M:n bussiin ja jään odottamaan että se lähtee. Vilkutan ja kävelen takaisin autolle.

08:45 olen takaisin autossa. Kysyn O:lta miten se pärjäs ja se kertoo et mun puhelin oli soinut. Näen koulupiirin puhelinnumeron ja kuuntelen liikkeellelähtiessäni viestin. Se menee jotakuinkin näin: ”Emily Dickinson ja Explorer koulujen koulupäivä on tänään peruutettu. Koulu on suljettu poliisitoiminnan takia.”

08:46 soitan puhelinnumeroon. En varsinaisesti ole huolissani viestistä. Poliisitoiminta kun voi tarkoittaa karhua koulun lähistöllä, poliisin apua vaatinutta perheriitaa viereisessä korttelissa tai jonkun pilanpäiten soittanutta pommiuhkaa viereisellä yläkoululla. Olen lähinnä huolissani siitä missä K on. Se kun on lähtenyt bussilla kouluun miltei 40 minuuttia takaperin, sinne kouluun joka tänään on suljettu. Vihdoin saan jonkun langanpäähän. Kysyn mihin jo kouluun lähteneet oppilaat on toimitettu, ja saan vastaukseksi että ne on siellä viereisessä yläkoulussa – jumppasalissa. Samaan aikaan mua vastaan ajaa K:n koulubussi.

08:48 olen perustuen jonkinlaiseen intuitioon kääntynyt ympäri ja ajan tallapohjassa takaisin kotiin. Muutaman sadan metrin päästä näen että K:n koulubussi seisoo meidän talon edessä. Lisään vauhtia entisestään ja mulla on siinä 40km/h alueella vauhtia varmasti ainakin 70km/h ennenkuin kiilaan bussin eteen. Jimmy vilkuttaa mulle, avaa bussin oven ja me yhdessä kaivetaan K bussin uumenista. Kysyn Jimmyltä tietääkö se mitä on tapahtunut, se sanoo että koulun pihalla on räjähtänyt kotitekoinen pommi.

08:51 palaan takaisin alkuperäiseen ajosuuntaan ihan kuin en olisi koskaan mistään kuullutkaan. Puhelin soi ja saan seuraavan automaattiviestin; ”Dickinson ja Explorer koulujen oppilaat on toimitettu Evergreen Middle Schoolin juhlasaliin ja heidät pitää noutaa välittömästi. Katson peilistä takapenkillä istuvaa lasta ja mietin että tiedotus tulee vähän jälkijunassa ja ”pikkasen” ontuen, jos ei suorastaan virheellisenä. Mietin pääsikö ne muut lapset kotiin? Onko niitten vanhemmat niitä vastassa, vai ehtikö ne lähteä töihin tai kauppaan tai viemään vanhempia sisaruksia kouluihinsa.

08:53 mulle tulee mieleen että onkohan O:llakaan koulua, sen kouluhan on siinä vastapäätä, tien toisella puolen. Soitan kouluun ja saan vastauksen että on ne auki, mutta sinne voi poliisien ja uutiskameroitten takia olla vaikeeta päästä. Päätän ajaa takakautta, pääsen sujuvasti koululle ja kääntyessäni koulun pihaan pysäytän, avaan ikkunan ja kysyn siinä seisovalta poliisilta onko kukaan loukkaantunut. Poliisi sanoo et kaikki on hyvin. Meidän päällä pyörii uutisryhmän helikopteri. Tunnelma on suoraansanottuna aika surrealistinen.

09:03 seison O:n luokkahuoneessa ja juttelen opettajan kanssa. Käytävällä apuope vakuuttaa vanhemmille että niitten lapset on turvassa ja mä huomaan miettiväni ettei mulla käynyt mielessäkään etteikö ne olis turvassa. Mun järjenjuoksulla tää lähentelee universumin turvallisinta osoitetta tässä kohdassa, onhan paikalla koko kaupungin poliisivoimien lisäksi kunnan sheriffi ja jopa FBI. Joku valmistelee lehdistötilaisuutta O:n koulun aulassa.

09:12 istun K:n kanssa aamuliikenteessä matkalla aamukahville D:n kanssa. Puhelin soi taas ja koulukuljetusten edustaja haluaa kertoa mulle että eskarilaiset on lähetetty takaisin koteihinsa, ja että niitä pitäis olla siellä vastassa. Kiitän soittajaa, katson kelloa ja totean ajatuksissani että K on istunut takapenkillä nytkohta puoli tuntia. Mitä jos oikeasti saisin vasta nyt kuulla että ne palautetaan kotiin. Missä K olis nyt? Siellä bussissa? Yläkoulun juhlasalissa?

09:22 olen sen kahvilan parkkipaikalla K:n kanssa kun puhelin soi taas. K:n opettaja kysyy onko K päässyt takaisin kotiin, ja olenko jo kuullut ettei tänään ole koulua. Totean kuivahkosti että K on istunut mun kyydissä jo melko kauan.

Kymmenen jälkeen koko koulutoimen johtajalta tulee sähköposti. Siinä kerrotaan että koulun pihalla on aamukahdeksalta – siis puolisen tuntia ennen koulun alkamista – räjähtänyt ilmeisen kotitekoinen, heikkotehoinen pullopommi. Räjähdyksen yhteydessä on loukkaantunut lievästi kaksi koulubussinkuljettajaa, ja että heidät on toimitettu sairaalahoitoon mutta molemmat loukkaantuneet ovat jo päässeet kotiin sairaalasta. Samassa sähköpostissa suositellaan asiasta puhumista lasten kanssa, mikäli nämä puhuvat aiheesta ja kerrotaan että koulupsykologi on huomenna paikalla koulussa ja tapaa mielellään sekä oppilaita että näitten vanhempia.

Edelleenkään mua ei pelota. Edelleenkin olen sitä mieltä että tän on kaikessa älyttömyydessään pakko olla joku teinien ”pila”. Sellainen jonka piti olla vaan hassua ja hauskaa, mutta aiheutti kuitenkin parin ihmisen joutumisen sairaalahoitoon ja totaalisen kaaoksen maanantaiaamuna. En tiedä, ehkä pitäis pelottaa. Ei kuitenkaan pelota yhtään.

Jos tää olis tapahtunut M:n koululla olisin aivan tolkuttoman huolissani tyttärestäni. Huolissani siksi että mä tiedän miten ahdstavaksi se tällaisen kokis. Nelivuotias pikkupoika sen sijaan on sitä mieltä et oli aivan mielettömän hupaisaa et joku oli ihan oikeesti yrittänyt räjäyttää niitten koulun. Se oli tasan eka asia minkä se kertoi O:lle kun se hyppäs tänä aamuna bussista auton takapenkille, mistä se oli saanut aiheesta tietää? Todennäköisesti koulubussin radiosta, siis siitä missä ne puhuu sen kuljetuskeskuksen kanssa. Onneksi koko asia oli jo unohtunut siinä vaiheessa kun me haettiin M koulusta.

Muistan omasta nuoruudestani että Helsingin lukioissa oli jo silloin säännöllisesti näitä pommiuhkia. Silloin ei koskaan mitään löytynyt, mutta saatiinpahan tunti tai kaksi vapaata ja parhaimmassa tapauksessa meidät lähetettiin kotiin.

uutiskuva King5 - koko juttu täällä