keskiviikko 5. marraskuuta 2014

imu-imu-imuroin

-Mä en siivoa.
-Joo, mäkään en tykkää siivota.
-Ei kun mä en siivoa. L siivoaa.
-Niin joo, meilläkään ei siivota niin usein kuin pitäis.
-Meillä kyllä siivotaan. L siivoaa liikaakin, mut mä en siivoa.
-Siis oikeesti?
-Joo oikeesti, en siivoa.

Siivoaminen ja siitä puhuminen on osa jokapäiväistä keskustelua koulubussipysäkillä. Yksi kuuraa lattioita, toisella käy siivooja, kolmas pesee ikkunat ja neljäs imuroi kahdeksannen kerran tällä viikolla. Joku sanoo et se imuroi aina ruokailun jälkeen ja mä sanon et meillä on Koira aka automaatti-imuri. Yleensä olen hiljaa ja ehkä nyökyttelen.

Mä siivoan silloin kun L tulee Suomesta. Siivoan koska haluun ettei siitä tunnu siltä et sen pitää heti ruveta siivoomaan ja koska en halua et se heti ekaks hakee imurin ja mopin ja ryhtyy kiillottelemaan rosterikoneita.

Edellisen kerran mä olen siivonnut lokakuussa 2012. Valmistelin lapsia tähän koitokseen jo eilen. M sanoi et sen ei tartte koska se on koulussa. Me juotiin aamukahvit, vietiin M koulubussille, tultiin takaisin kotiin ja mä sanon jannuille et legot pitää kerätä sillä aikaa kun mä siivoan keittiön. Tyhjennän tiskikoneen, pesen tiskialtaat, pyyhin tasot. Heitän homeiset ja kuivuneet leivät roskiin.

Sit haen autotallista imurin. Mulla menee vähän aikaa ennen kuin löydän sen, en muista miltä se näyttää. Raahaan sen sisään ja mietin missä siinä on johto. Edellisen imurin johto kun oli kieputettu siihen kahvan varteen. Melkein palaan jo autotalliin etsimään johtoa, ja yritän muistella oisko L ehkä sanonut et imuri on mennyt rikki. Lopulta löydän imurin johdon, se on sellainen hieno ulosvedettävä – eurooppalainen ja laitan johdon seinään.

Nyt ryhdyn etsimään sitä namiskaa josta se imuri saadaan imurointiasentoon. Kokeilen vipua jos toistakin ja onnistun irroittamaan pölysäiliön ja kelaamaan sen johdonkin takaisin sisään. Alhaalla piilossa on harmaa vipu josta lukitus vapautetaan. Enää tarvitsee löytää virtanappi. Koira tuijottaa mua katkerasti – petturi! Mulla ja sillä on samankaltainen pelonsekainen suhde imuriin.

Suoriudun imuroinnista ihan kohtuullisesti. Virtajohto nyt ehkä lähtee seinästä turhan monta kertaa mutta lopulta talo on imuroitu. Seuraava ohjelmanumero on sen säiliön tyhjentäminen. Olen kaukaa viisas ja siirrän imurin autotalliin tätä toimenpidettä varten. Hyvä että siirsin, tyhjennän säiliön vahingossa jaloilleni.

Viimeiseksi silaukseksi haluan mopata keittiön. Etsin moppia ensin autotallista ja sit yläkerrasta. En löydä. Päättelen et L on varmaan keksinyt jonkun uuden systeemisen moppaamisen tilalle ja luovutan.


Seuraavan kerran siivoan ehkä ensi vuonna.


10 kommenttia:

  1. L kuulostaa ihan yhtä siivousfriikiltä kuin minäkin. Kiva että joskus niinkin päin että mies on se joka siivoaa oma-aloitteisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tiedän vain yhden toisen perheen jossa siivouksesta vastaa mies, välillä jopa siihen pisteeseen että siitä jatkuvasta siivoamisesta pitää riidellä.

      Poista
  2. Kyllä sun kelpaa! Aspergereillahan on yleisemmin sellainen joko tai -suhde siivoamiseen niinkuin moniin muihinkin asioihin. Jompikumpi ääripää, jotenkin mustavalkoista. Aspergerit on joko siivousfiikkejä tai sitten ne ei jaksa keskittyä siivoukseen ja siksi osalla, varsinkin sinkuilla asseilla, onkin koti kuin kaatopaikka.

    Suurin osa mun tuntemista asseista on tätä kaatopaikkatyyppiä, jokunen on siivousfanaatikko, joka ei kestä , jos kaikki ei ole tip top. Tutuista asseista vain harvalla on puoliso, joka siivoaa ja assi saa keskittyä muuhun, erikoiskiinnostuksen kohteisiinsa esimerkiksi.

    Itse olen assi, joka inhoaa siivousta ja olen keskittymishäiriöinen tylsiin hommiin. Mun mieskin on assi, niinkuin asseilla puoliso keskimääräistä useammin on. Hän se vasta inhoaakin siivousta. uhraudun hammasta purren jonkun verran siivoamaan, mutta VIHAAAN sitä ja kämppä on usein aika sotkuinen, mutta jotenkin me pärjätään kuitenkin. Periaatteessa toki tykkäisin siisteydestä, mutta ei vaan oikein jaksa, ei viitsi, ei pysty keskittymään, ei saa itsestään irti...mitä näitä nyt on.

    Joo, kyllä sun vaan kelpaa Yksis! Ihana, siivousintoinen mies! :)

    T: Assinainen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustavalkoisiahan me kai perusluonteelta ollaan, elämä opettaa joustamaan mut joo, ihanaa ettei mun tarvitse siivota kun kuitenkin nautin siististä ja hyvin hoidetusta kodista.

      Poista
  3. Mahtava mies, kun siivoaa, kuuntelee, hoitaa lapsia, tukee, tuo leivän pöytään... Mikä ihmemies sulla oikein on! Mistä tuommoisia löytää? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omani poimin parikymmentä vuotta takaperin taksiasemalta ;)

      Poista
  4. Oho, kiinnostavaa! Milloin lopetit siivoamisen vai etkö koskaan aloittantkaan? Pitikö sun siivota lapsena kotona tai myöhemmin murkkuna? Siivositko sinkkuna entä silloin, kun olitte L:n kanssa kaksistaan ennen lapsia?

    Minä olen aina inhonnut siivoamista, mutta olen sitä kuitenkin joutunut tekemään. Kiinnostavaa, miten siitä on onnistunut laistamaan ilman, että olisi joutunut asumaan sotkun keskellä. Helppo ratkaisu olisi siivooja, mutta mulla ei ole siihen varaa.

    Kiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lopetin siivoamisen kun tapasin L:n, tai siis L opetti mua laittamaan vaatteet edes tuolille latiaan sijasta jne. Siivosin sinkkuna toki, mutta pärjäsin ihan jees ilman imuria ;)

      Kasvoin kodissa jossa siivoaminen oli naisten - tai siis mun - tehtävä. Joka perjantai koulun jälkeen käytin tunteja siivoamiseen. kannoin valtavat villamatot pihalle, tamppasin ne, imuroin, moppasin ja pyyhin pölyt. Inhosin jokaista hetkeä. Broidin ei tarvinnut siivota koska miehet ei siivoa. Onneksi L kasvoi kodissa jossa myös miehet siivoaa.

      Poista
    2. Hih, eipä ihme, ettei siivoaminen tuollaisen lapsuuden urakoinnin jälkeen enää oikein innosta! Tosi kiva, että miehellä on siivousintoa! :)

      Kiia

      Poista
  5. Meilläkin mies hoitaa siivoamisen. Välillä tosin anoppi käy myös siivoamassa, mutta se lähinnä nysvää epäoleellisia juttuja ja pesee ikkunat. Leikilläni aikoinaan latelin "avioehdoksi", että mä en sitten imuroi, ja viikkosiivouksia en oo joutunut tekemään, jos mies on ollut kotona. Lasten kanssa tosin tulee itsekin tartuttua imuriin, kun eteisessä hiekka tunkee varpaiden väliin tai keittiössä lattia hukkuu muruihin. Mutta koko talon oon imuroinut vain silloin, kun siippa oli kuukauden sairaalassa.

    VastaaPoista

Kokeillaan miten tää kommentointi sujuu näin... Kerro mitä mietit. Jos et halua rekisteröityä, olet tervetullut laittamaan mulle sähköpostia tahdonasiat@gmail.com, tai kommentoimaan Facebookin kautta.