Siirry pääsisältöön

meet Baby

M on sairastanut koko viikon, tai olis se ihan hyvin voinut mennä tänään kouluun, mut jääköön kotiin ja levätköön vielä yhden päivän kun on perjantaikin. Vuorokausi antibioottien aloittamisesta kuume oli poissa ja väri palannut kasvoille. Me tehtiin lääkärin kanssa oikea johtopäätös siitä että se oli bakteeri-infektio eikä virus. K sen sijaan heräs tänään haukkuen. Laitoin sen kuitenkin kouluun kun hengitys aukes ihan mukavasti pystyasennossa eikä se nyt muuten kovin kipeeltä vaikuttanut. L:lle annoin jo aamusta kuitenkin toimintaohjeet; tarkkaile sen hengitystä iltapäivällä ja soita lastenlääkäriin ja pyydä kortisonia jos se tuntuu haukkuvan TAI voit pitää sen pystyssä ja odottaa et mä tuun töistä ja mä vien sen yöllä hakemaan kortisonia TAI soitat mulle töihin ja mä tuun pelastamaan teidät. K:lla kun on tunnetusti taipumusta siihen että se tarttee apua hengittämiseen kurkunpääntulehduksen yhteydessä. Sipaisen taas vähän öljyä ranteisiin, ohimoihin ja korvantaukseen.

harmaata ja kaunista ja ihanan jouluista

Eilen sain yllättävän ja ylimääräisen vapaapäivän. Niin yllättävän että kerkisin jo töihinkin ja sain kellokortinkin leimattua ja kävelin raportille ylihoitajan kysyessä et olisinks mä ihan kauheen pettynyt jos se lähettäis mut kotiin. En ollut, leimasin itseni ulos ja ajelin joululaulujen soidessa takaisin kotiin, me pelattiin bingoa ja rakennettiin legokaupunki. Joku olis voinut olla vähän katkera siitä puolentoista tunnin autoajelusta, mulle se sopi oikein hyvin.

meet Baby, myös O:n rättönen aka Baby pelas meidän kanssa bingoa

Idylli on taas hetken parhaimmillaan. Jannut on koulussa, L lähti käymään toimistolla ja vei mennessään O:n. M nukkuu yläkerrassa ruususen untaan ja mä haaveilen joulusta kuunnellen joululauluja – Rajaton; Jouluyö – kynttilöiden palaessa työpöydän kulmalla. Viikko tonttuun. Samanmoinen siihen että kuusi kannetaan sisään. Suunnittelen piparitaloja ja seppeleentekoa ja... I-H-A-N-A-A! Just nyt voi hetkeksi unohtaa kaiken muun, kuten sen presentaation joka M:n pitää tehdä kouluun. Kuusivuotiaan powerpointpresentaatio perheen joulutraditioista kun lankee aika isolta osalta perheen aikuisten harteille – lue MUN – ja se myönnettiin jopa siinä koulusta tulleessa ohjekirjeessä. Kiitti vaan. Sit on ne kolmet koulujen kiitospäiväjuhlat ja muu sivusäätö, kuten snäksit M:n elokuvabileisiin keskiviikkona. Sen M:n luokkaretkikirjeen onnistuin jo hukkaamaan eikä mulla oo aavistustakaan koska ne oli menossa sinne jonnekin teatteriin ja mitä siitä piti maksaa. Työnnän tän kaiken taka-alalle ja keskityn niihin kynttilöihin, joululauluihin ja piparitaloihin.


Koiran ja mun idylli

Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...
6 kommenttia
Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...
Lähetä kommentti
Lue lisää