Siirry pääsisältöön

elokuun viimeisenä



Viimeisenä kesälomapäivänä on valmistauduttu h-hetkeen. Siihen valmistaudutaan leikkimällä paljon, ja syömällä lounasta ravintolassa. H-hetkeen valmistaudutaan leikkimällä lelukaupassa ja hakemalla askarteluliikkeestä tarvikkeet rannekoruihin. Kotimatkalla me pysähdyttiin munkkikahvilaan munkeille.


Kotona täytän viimeisetkin kaavakkeet ja tuupin paperinivaskat oikeisiin reppuihin. Punon hamppunarusta neljä rannekorua, yhden jokaiselle meistä. Se kulkee koulussa mukana muistuttamassa siitä että äidillä on samanlainen, ja sen myötä äiti on vähän kuin mukana koulussa ensimmäisenä koulupäivänä. K:n takia mä ne tein. Siksi että K:ta jännittää huominen enemmän kuin on tarpeen. Josko tää edes vähän auttais... edes ihan vähän.



Iltapäivällä me mentiin lääkäriin puhumaan K:n vatsakivuista. Sillä on ollut vatsa kipeenä säännöllisen epäsäännöllisesti keväästä asti. Aluksi hoidin sitä ummetuksena, sen jälkeen siivosin siltä pois viimeisetkin maidot ja edelleen oli vatsa kipee. Loppupeleissä kotidiagnoosiksi on kesän aikana muodostunut refluksi ja refluksiksi sen totesi lääkärikin. Jännittävämmäksi lääkäriretki tuli siinä vaiheessa kun meidän lääkäri katsoi M:n kipsiä, kysyi tytöltä muutaman kysymyksen Sen jälkeen kysyi multa kauanko on vielä jäljellä ja mä vastasin että vastahan se laitettiin. Viimeiseksi lääkäri totes ykskantaan että kipsi olis syytä vaihtaa uuteen – pian. Kipsi on liian tiukka peukalon kohdalta. Apteekin happosalpaajajonossa soitin ortopedianklinikalle. Neiti saa uuden kipsin torstaina.


Reput on rivissä. Lounaslaatikot pinossa. Tunnelma on... no ehkä sitä parhaiten kuvailisi sanomalla että se on sähköinen. Saa nähdä koska nää on viimeinkin tainnutettu ja onko aurinko edes noussut siinä vaiheessa kun meillä syödään aamiaista. Syyskuun ensimmäisenä. 


Kommentit

  1. Tsemppiä kovasti koulunalkuun koko kolmen koplalle!

    VastaaPoista
  2. Toivottavasti eka koulupäivä meni kivasti!
    Annika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eka päivä meni täysin yli odotusten ja koulu onnistui myymään itsensä kaksikolle.

      Poista
  3. Jännittäviä aikoja! Kiva kuulla miten on sujunut :)

    VastaaPoista
  4. Ihana idea nuo rannekorut!
    Toivottavasti koulu alkoi hyvin. K:lle tsemppiä refluksin kanssa. Täällä kohtalontoveri. Hyvä että saitte lääkkeet

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koulu alkoi ihan mahtavasti. Rannekoruihin taisin saada idean Pinterestistä ja toimivat paremmin kuin osasin edes odottaa. Tsemppiä sinnekin refluksin kanssa, se on tosi kurja vaiva.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

tylsä kesä?

Tänään on high schooliin tutustuminen, tiistaina alkaa koulu, siis poikien koulu. Tättiksen opinnot alkavat vasta syyskuun lopulla, sitä ennen on viisaudenhammasleikkaus ja paljon muuta, mutta mihin ihmeeseen tämä kesä oikein katosi?  Tuntuu ettei me tehty tänä kesänä yhtään mitään. Eihän se tietenkään ole totta, mutta ei me kyllä minnekään matkustettu kun ei meillä aikuisilla ollut mitään mahdollisuuksia pitää lomaa ja olihan Tättiskin töissä. Tättis kun aloitti heinäkuussa työt autoliikkeen vastaanotossa viikonloppu assistenttina. Työtehtäviin kuuluu asiakaspalvelun lisäksi, rekisterikilpien luovuttaminen, avustaa huoltotiimiä autojen luovuttamisessa ja vastaa puhelimeen.  Oliko meidän teineillä surkea kesä? Kaverit kiersivät maailmaa, ainakin somen perusteella. Yksi vietti kesän Ranskassa, toinen Italiassa, kolmas Japanissa, neljäs ja viides risteili Alaskassa. Kesän kuvitteellinen kohokohta oli päivä saariston ruuhkassa meidän vanhempien kinastellessa siitä kannattaako yri...

koulushoppailua amerikan malliin (osa 2)

Kolmen päivän retkellä me kierrettiin neljä koulua. Kouluista kaksi on julkisia yliopistoja ja kaksi yksityisiä. Kouluista yksi oli pieni, kaksi keskikokoista ja yksi suuri. Tämän kuun loppupuolella edessä on vielä retki tytön ykkösyliopistoon ja sen pienempään sisarukseen. Alun perin oli ajatus vierailla vielä osavaltion pohjoisosan julkisessa yliopistossa, mutta kesän retkellä löytyi parempia vaihtoehtoja.  Kouluvierailuilla tutustutaan koulun lisäksi myös paikkakuntaan, jolla koulu sijaitsee. Onhan silläkin väliä minkälaisessa ympäristössä kampus sijaitsee ja onko siellä mitään tekemistä koulun ulkopuolella. Näistä meidän kouluista Tättiksen ykkös- ja kakkosvaihtoehdot sijaitsevat Seattlen alueella. Nämä vaihtoehdot antaisivat tytön asua kotona ja säästää siten asumiskuluissa ja kun työpaikkakin on jo olemassa, olisi kaikin puolin helppoa pysyä täällä kotinurkilla. Yksi kouluista on osavaltion toiseksi suurimmassa kaupungissa, kaksi pikkukaupungeissa ja yksi paikassa, jossa ei o...

Oodi Julkiselle Opetukselle

Mikä jakaa ihmisiä enemmän kuin näkemys koulusta ja koulutuksesta? Täällä tiikeriäitien ja helikopterivanhempien luvatussa ihmemaassa, on tällainen suomalainen vanhempi, jonka mielestä lapset saa opiskella just mitä lystäävät (ainakin melkein) vähän kummajainen. Ei pelkästään kummajainen toisten vanhempien mielestä, vaan myös lasten ja nuorten silmissä. Outo on sellainen äiti, jonka lapsi voi ihan rauhassa valita valinnaisensa itse, opiskelkoon vaan teatterilavastusta tai keittämisen kemiaa. Kaikkea kannattaa kokeilla! Suomalaisen koulujärjestelmän kasvattina en koskaan oikeastaan edes harkinnut yksityiskoulua meidän lapsukaisille. Päinvastoin, huokaisin helpotuksesta kun kaksi kolmesta pääsi jopa kunnalliseen, ilmaiseen eskariin ja vain yhden eskarista jouduttiin maksamaan. Samoihin aikoihin opin myös ettei yksityiskouluilla ole täällä velvollisuutta järjestää erityisopetusta ja siksi moni yksityiskoulu viisaasti valitsee oppilaikseen ne joilla ei ole erityisen tuen tarvetta. Erikseen...