Tahdon Asiat

Kun lapsi on aamukahdeksaan mennessä ehtinyt rikkomaan yhden silmälasikotelon – onneksi ei kuitenkaan siskon laseja – yhden juomalasin, liimata tarran pöytään,  ja sitä sun tätä muuta pientä... Se juomalasi ei ollut vahinko, ei ole melkein nelivuotiaalta vahinko hakata sitä olohuoneen sohvapöytään – ottaen huomioon ettei olohuoneessa syödä tai juoda. Yhdeltätoista mä kerron sen erityisopettajalle ja koulun toimintaterapeutille ymmärtäväni oikein hyvin että mun lapsi on maailman ihanin, ja mukavin, ja fiksuin, ja filmaattisin. Samalla hengenvedolla kerron olevani keskimäärin iltaseitsemään mennessä sitä mieltä ettei musta ole tämän lapsen vanhemmaksi, ja etten osaa, enkä jaksa, saati pysty, halua ja kykene. Yhden aikaan se istuu jäähyllä autossa heitettyään kaupassa kylpysuolat pitkin lattioita. Ei pelkästä kylpysuolasta, vaan siitä että se iloisesti nauroi mulle päin naamaa kun kysäisin että olikohan tää kannattava toimintamalli, kiellosta huolimatta heittää ne suolat latt...

Periaatteessa mä oon kyllä aina tiennyt ettei täällä kannata etsiä töitä jos ei ole kontakteja, siis periaatteessa. Tänään opin että sille randomille työnhakijalle työpaikan löytäminen on oikeasti aika lähellä lottovoittoa. Mä oon aina mennyt sisään takaoven kautta. Tänne muutettua menin vapaaehtoiseksi. Viikkasin ja pesin pyyhkeitä – muistelen aina sitä aikaa kun käyn uimassa aamutuimaan – palvelin asiakkaita ja lopulta saatuani työluvan sain työpaikan, viikkaamaan ja pesemään niitä samoja pyyhkeitä. Tällä kertaa ihan rahasta. Kiipesin ylöspäin pieni porras kerrallaan ja siinä vaiheessa kun jäin pois töistä M:n syntyessä olin jo pääkonttorilla ja tein johtoryhmän kanssa töitä, koulutin – siinä asiakaspalvelussa – ja tein tutkimusassarin hommia koko maan tasolla. En tiedä olinko parempi kuin kaikki muut, sen tiedän että olin sinnikäs ja tein paljon töitä. työhaastatteluun... mekko - Eileen Fisher, legginsit - Eileen Fisher, kengät - Sanita, huivi - Noonday Collection ...

En osaa nukkua, jännittää liikaa... Mä niin haluan tän työn – oikeesti – haluan. Tunnin olen tässä istunut, vastaillut sähköposteihin ja siemaillut aamukahvia. En mennyt uimaan, liikaa räkää onteloissa... ehkä huomenna. Yläkerrasta kuuluu jo kahden sankarin leikkien äänet, ja mä odotan salaa koska pienet jalat hyppii alas portaat, ilmestyy keittiöön ja ilmoittaa; ”I’m hungry”. Katson ikkunasta aamunsarastuksen ilmestymistä taivaalle... vielä on pimeää hetken verran. M sai eilen silmälasinsa, mun iso. Illalla se oli sängyssä ottanut rillit pois ja laittanut ne nätisti koteloon ennen nukahtamistaan. Mun iso. Aiemmin se pyöri tässä ja naureskeli et maailma näyttää ihan hassulta ja et saa saman efektin kuin pyörimisestä jos kääntää päätä nopeesti. Me tehtiin yhdessä palapeliä. Mun iso. Miten siitä tuli näin iso, näin nopeesti. joko tänään? pitäis varmaan hakea torstaitulppaanit? yli-ikäisissä kukissa on mun mielestä aina ollut jotakin kaunista

Yleisön pyynnöstä yritän tehdä tästä reseptin... Mä oikeesti oon se tyyppi, joka katsoo kaappiin ja sit sekoittaa vähän sitä, ja tätä, ja ripaus tota... tämäkään ei siis ole mikään "oikea" resepti: Muropatukat Täytteeseen: 1 litran pakastemarjoja 1-2dl sokeria tai agavesiirappia 2-3rkl perunajauhoja Voit myös käyttää valmista hilloa. Taikinaan: 7 1/2dl kaurahiutaleita 5dl vehnäjauhoja 3tl leivinjauhetta 1dl sokeria 3tl kanelia 200g voita tai maidotonta margariinia 3 kananmunaa 3 1/2 -4 1/2 dl maitoa tai kookosmaitoa Keitä marjoista paksu kiisseli - marjat kattilaan, 1/2 dl vettä ja sokeri. Kun marjat ovat sulaneet suurusta kiisseli sekoittamalla perunajauhot kylmään veteen ja vatkaamalla perunajauhoseos kiisseliin. Anna jäähtyä hellalla. Sekoita kuivat aineet ja sokeri keskenään. Nypi joukkoon rasva. Vatkaa kananmunat kevyesti - riko rakenne - ja sekoita joukkoon maito, valmista nestettä noin 5dl. Kaada munamaito jauhorasvaseokseen. ...

Eilen illalla istuin keittiössä ja sanoin taas kerran etten osaa enkä pysty. Sanoin etten jaksa, enkä pysy järjissäni. Sanoin että mun täytyy päästä välillä pois tästä kaaoksesta. Taisin jopa sanoa ettei musta ole tähän... Istuin sohvalla ja rukoilin. Rukoilin voimia ja viisautta. Rukoilin kykyä ja osaamista. Rukoilin ilmaa ja omaa tilaa. join valkkaria, söin mansikoita ja hukutin itsesäälini tähän... Downton Abbey, Season 4 Kahdeksantoista tuntia myöhemmin vilkaisen pikaisesti sähköpostit lasten riehuessa ostoskeskuksen sisäleikkipaikalla. Siitä alkaa kirjeenvaihto, joka menee suurinpiirtein näin: - Kuinka monta tuntia viikossa? Minkälaisia vuoroja voit tehdä? - Ihan mitä vaan päivystävästä työntekijästä noin 30 tuntiin viikossa. Kaikki käy, mutta kun kysyt niin iltoja. - Oletko koulussa? - En. Haluan ensin työkokemusta, enkä ole ajatellut hakeutua sairaanhoitajaohjelmaan ennen kuin aikaisintaan syksyllä 2016. - Soita tähän numeroon, tälle ihmiselle ja varaa aik...

Ensimmäinen kolmesta (K) koulubussiin kymmentä yli kahdeksan. Toka ja kolmas valmiiksi – eväät eväslaukkuun, vaatteet päälle, kengät jalkaan, hiukset ja hampaat harjaten - jotta saadaan se toka (O) vietyä kouluun vähän ennen yhdeksään. Samalla ilmoitan O:n lounaalle ja saan tunnin enemmän aikaa päivääni. Vitonen on halpa hinta ylinopeussakkojen välttämisestä. O:n koululta kaahataan reippaasti lastenlääkäriasemalle. M:n vatsa on taas kipeä. Suoli ei toimi lääkityksestä ja ruokavaliohoidosta huolimatta. Sen lisäksi se valittaa ylävatsakipua. Eilen illalla nukahtamiseen meni melatoniinista huolimatta toista tuntia ja vatsaa haudottiin lämpötyynyllä, mieltä silityksillä ja juttelulla. Lääkäri määrää M:n uudestaan kolmen päivän tyhjennyskuurille. Sen vatsa on taas täysin pysähdyksissä. Selkeästi se jäätelö lauantaina, ja marjarahka sunnuntaina oli liikaa. Seuraavan kerran maitotuotteita saadaan kokeilla varovaisesti aikaisintaan syksyllä. Tällä kertaa me saadaan unohtaa ajatukset l...

Sillä on ihailija. Se on viisivuotias ja sillä on ihailija. Siinä on jotain supersöpöä... noin pienestä se alkaa. Kaikki alkoi, tai siis mulla ei ole aavistustakaan mistä kaikki alkoi ja mistä nää kaksi edes tuntee toisensa... mutta mun osuus alkoi siitä hetkestä kun O:n koulukaverin äiti lähestyi mua vähän hämmentyneenä ja kertoi että hänen poikansa niin, niin, niin kovasti toivoo että M tulee hänen syntymäpäivilleen. Se myöntää siinä kysyessään että ymmärtää oikein hyvin että tää kuulostaa vähän kummalta, mutta kun se kysyy joka päivä et voisko M mitenkään tulla... Pojan äiti tietää ihan tasan tarkkaan mun ajatuskuvion, todennäköisesti koska hän on käynyt läpi saman päättelyketjun ja on ihan yhtä pihalla kuin allekirjoittanut. Mistä ne edes tuntee toisensa? M käy koulua iltapäiväluokalla ja tää poika aamupäivisin. Ne on satunnaisesti törmänneet varmaan O:n koulun pihalla... ja onhan ne tietty olleet luokkaretkillä yhdessä – kahdesti. Ekan kerran joskus syksyllä ja tokan kerr...