Siirry pääsisältöön

katsotaan kuinka käy - hui!

Eilen illalla istuin keittiössä ja sanoin taas kerran etten osaa enkä pysty. Sanoin etten jaksa, enkä pysy järjissäni. Sanoin että mun täytyy päästä välillä pois tästä kaaoksesta. Taisin jopa sanoa ettei musta ole tähän... Istuin sohvalla ja rukoilin. Rukoilin voimia ja viisautta. Rukoilin kykyä ja osaamista. Rukoilin ilmaa ja omaa tilaa.

join valkkaria, söin mansikoita ja hukutin itsesäälini tähän... Downton Abbey, Season 4

Kahdeksantoista tuntia myöhemmin vilkaisen pikaisesti sähköpostit lasten riehuessa ostoskeskuksen sisäleikkipaikalla. Siitä alkaa kirjeenvaihto, joka menee suurinpiirtein näin:

- Kuinka monta tuntia viikossa? Minkälaisia vuoroja voit tehdä?
- Ihan mitä vaan päivystävästä työntekijästä noin 30 tuntiin viikossa. Kaikki käy, mutta kun kysyt niin iltoja.
- Oletko koulussa?
- En. Haluan ensin työkokemusta, enkä ole ajatellut hakeutua sairaanhoitajaohjelmaan ennen kuin aikaisintaan syksyllä 2016.
- Soita tähän numeroon, tälle ihmiselle ja varaa aika työhaastatteluun.
- Kiitos, kiitos, kiitos!
- Hae työpaikkaa nro. 20683. Se on osa-aikainen kirurgisen osaston iltavuoropositio.
- Kiitos, kiitos, kiitos!

Muutamaa tuntia myöhemmin olen hakenut kyseistä työpaikkaa ja saanut ajan työhaastatteluun - huomiseksi aamuksi.


Osa musta on seitsemännessä taivaassa. Toinenpuoli taas paniikkikohtauksen ja hyperventilaation välimaastossa... Apua...  Mun harjoitteluohjaaja oli kirurgisten osastojen ylipiällysmies. Se sairaanhoitajien sairaanhoitaja, se joka valvoo kaikkia ja kaikkea. Tää homma olis sen tiimissä, yhdellä sen vetämistä osastoista. Voin toki olla väärässäkin, mutta luulen että jos nyt en ihan totaalisesti mene kipsiin huomisessa haastattelussa on mulla edessä töiden aloittaminen lähiaikoina. Ihanaa, huimaa, ihanhuimaa... ja samalla hirveetä kauheeta kamalaa... miten kaikki järjestyy? Kuka hoitaa kolmikon? Mitä tästä tulee? Mitä pitää olla mukana työhaastattelussa? Miten sinne pukeudutaan? Mitä sanotaan? Miltä pitää näyttää? Enhän mä edes osaa mitään, ja senkin vähän mitä osasin oon jo varmaan unohtanut ja... A-P-U-A.




Tunnisteet:

Kommentit

  1. sanna27. helmikuuta 2014 klo 12.19

    Tsemppiä muru, ne haluaa sut ihan varmasti!

    VastaaPoista
  2. Nina27. helmikuuta 2014 klo 13.19

    You'll do great!!! Good luck - can't wait to hear the news!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

koulushoppailua amerikan malliin (osa 1)

Silloin joskus kauan aikaa sitten… siis oikeesti kauan aikaa sitten olin aloittelemassa abivuotta Helsingissä. Kukaan ei puhunut mistään muusta kuin kirjoituksista ja ehkä yliopistosta. Siinä opinahjossa jota minä kävin oli silloin 80-luvun loppupuolella olemassa tasan yksi yliopisto. Ihan jokainen meistä oli jatkamassa opintojaan Helsingin Yliopistossa, sitten kun sinne joskus pääsisi. Ainakin siltä se silloin tuntui. Todellisuudessa moni jatkoi lukiosta Helsingin Yliopistoon, muutama piti välivuoden tai kaksi. Joku luki ensin itsensä yo-merkonomiksi, muutama haki lastentarhanopettajaopistoon ja kai kaksi uskalsi lähteä pois Helsingistä. He lähtivät Mikkeliin opiskelemaan MBA-tutkintoa.  Tänä syksynä oma tyttäreni aloittaa täällä viimeistä vuottaan high schoolissa. Oikeasti hän opiskelee pian jo toista vuotta collegessa ja tulee valmistumaan lukiosta kädessään myös Associates Degree. Associate's Degree on Yhdysvalloissa tarjottava kaksivuotinen korkeakoulututkinto, jota suoritetaa...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Oodi Julkiselle Opetukselle

Mikä jakaa ihmisiä enemmän kuin näkemys koulusta ja koulutuksesta? Täällä tiikeriäitien ja helikopterivanhempien luvatussa ihmemaassa, on tällainen suomalainen vanhempi, jonka mielestä lapset saa opiskella just mitä lystäävät (ainakin melkein) vähän kummajainen. Ei pelkästään kummajainen toisten vanhempien mielestä, vaan myös lasten ja nuorten silmissä. Outo on sellainen äiti, jonka lapsi voi ihan rauhassa valita valinnaisensa itse, opiskelkoon vaan teatterilavastusta tai keittämisen kemiaa. Kaikkea kannattaa kokeilla! Suomalaisen koulujärjestelmän kasvattina en koskaan oikeastaan edes harkinnut yksityiskoulua meidän lapsukaisille. Päinvastoin, huokaisin helpotuksesta kun kaksi kolmesta pääsi jopa kunnalliseen, ilmaiseen eskariin ja vain yhden eskarista jouduttiin maksamaan. Samoihin aikoihin opin myös ettei yksityiskouluilla ole täällä velvollisuutta järjestää erityisopetusta ja siksi moni yksityiskoulu viisaasti valitsee oppilaikseen ne joilla ei ole erityisen tuen tarvetta. Erikseen...
Lähetä kommentti
Lue lisää

kuin Harry Potterissa

- Kävitkö kotona viikonloppuna? - Kävin, tulin eilen illalla takaisin. - Miltä sodan runtelemassa Portlandissa näytti? - Oli pelottavaa! Naapurissa oli vuohijoogaa ja donitsi kauppaan oli törkeä jono.  Naurua, mutta naurun takana asuu myös huoli.  - Joko kuulit mitä ”SE” sanoi tänään? - En lue enää uutisia, tulen liian vihaiseksi… tai surulliseksi. - En minäkään. Tai, eilen luin ja itkin. Päätin taas olla lukematta. - Joko otit Covid rokotteen? - Joo. Otin. Ostin samalla Tylenolia (parasetamolia) tukeakseni omaa sisäistä autistiani.  Seurue remahtaa nauruun opettajainhuoneessa ja tunnelma kevenee taas. Keskustelu siirtyy vesisateeseen ja syksyyn ja kissoihin.  Minä luen edelleen uutisia, luen niitä useammasta lähteestä, täältä ja Euroopasta. Luen liberaaleja ja konservatiivisia uutisia. Usein pudistelen päätäni ja huokaan, mietin että miten oikeasti voi olla näin hullua tässä maassa. Virnistän kun rauhanpalkinto menee sivu suun. Tuuletan opettajakolleegoiden kanssa, ...
Lähetä kommentti
Lue lisää