maistuisko kaseiini?

Siitä saakka kun M sai diagnoosinsa ja me hypättiin tähän autisminkirjon maailmaan, siihen missä puhutaan sen seitsemästä erilaisesta terapiasta ja ruokavaliohoidosta ja… Niin, siitä saakka mä oon suhtautunut tähän ruokavalioajatteluun vähän olkaani kohauttaen. Me käytiin läpi se vaihe, jossa luovuttiin miltei kaikista maitotuotteista, yritettiin vaihtaa korvaaviin tuotteisiin ja tehtiin tässä aiheessa totaalinen mahalasku – M ei halunnut enää kumpaakaan – ja maitotuotteet poistui vähin äänin meidän elämästä. Yliolkainen suhtautuminen autismin ja ruuan yhteyteen oli helppoa, syötiinhän meillä jo valmiiksi puhdasta luomuruokaa, valtaosa näistä ”vältettävistä” oli meillä jo valmiiksi vältettyjä, eikä tarvinnut ryhtyä karsimaan sokerijohdannaisia, väriaineita, lisäaineita, lannoitteita ja myrkkyjä... nehän oli jo karsittu.

Ajatus gluteiinin poistamisesta meidän elämästä tuntui, ja tuntuu edelleen, totaalisen mahdottomalta. Maitotuotteiden karsimisesta ei koitunut mitään hyvää, ja M:n jo valmiiksi suppea ruokavalio supistui entisestään. Suurella vaivalla sinne kammettiin jugurtti ja juusto takaisin, ja oli aika kun lapsi pysyi hengissä näiden kahden voimalla. Maitoa meillä ei edelleenkään kaadettu muualle kuin mun kahviin ja satunnaisesti kaakaoon.

Mä olin jotenkin ajatellut että ryhdyn tähän ruokavaliopelleilyyn vasta jos joku lääketieteellinen taho kehoittaa, tai jos jostakin saadaan sellaisia tutkimustuloksia ettei tartte empiä... olin ajatellut – ja ajattelen edelleenkin – että se ”mitä jos ja joku jossakin on joskus”, ei nyt vaan oo riittävä syy lähteä välttämään yhtään mitään. Ihan samalla tapaa söin chilit ja sipulit imettäessäni.  

Loppusyksystä maito hiipi takaisin M:n elämään, siis se ihan tavallinen maito, se mitä kaadetaan purkista lasiin. Alkuun sitä meni ehkä kertaalleen viikossa, sitten kerran päivässä ja lopulta se tilas lasin maitoa itselleen ravintolassakin ja aamuisin kaatoi muroihinsa maitoa. Siinä rinnalla mä oon seurannut M:aa ja miettinyt että ollaankohan me tultu ikään jossa M:n erilaisuus korostuu ja siksi on helpompaa taas nähdä ne pienet erot, ne vivahteet. Onko koulunkäynti niin haastavaa sosiaalisesti että meillä sen takia on kotona pieni raivota, se joka kiehnää itseään huonekaluihin, repii sormensa ja huulensa verille hermostuksissaan...

Ihan samalla tavalla kuin olen jättänyt uskomatta ruokavalion ja autismin yhteyteen, olen tiennyt että ihan tutkitustikin autismilla on yhteys suoliston toimintahäiriöihin. Autisminkirjon diagnoosin saaneilla lapsilla on yli 3,5 kertainen todennäköisyys kärsiä kroonisesta ummetuksesta tai ripulista. Jopa 85%:lla autistisista lapsista on ruuansulatuselimistön ongelmia. Oon kuitenkin jotenkin onnistunut ajattelemaan että ne on ne muut – ei me. Ei meillä oo mitään suolisto-ongelmia, vaikka onhan toi syönyt probioottivalmistetta käytännöässä syntymästään, ja onhan se ollut sairaalassakin salaperäisten vatsakipujen takia... mutta ei, ei meillä mitään suolisto-ongelmia ole. Kunnes... kunnes me menään lääkäriin ja diagnoosi on fecal impaction. Kunnes mä kerron sen diagnoosin sen Psykiatrille, joka suhtautuu asiaan ihan arkipäiväisenä juttuna. Kunnes M on nyt sen lääkärikeikan jälkeen jatkuvalla lääkityksellä tähänkin asiaan – toistaiseksi. Kunnes.

Yhtäkkiä mun aivot taas yhdistelee asioita keskenään, enkä mä osaa olla miettimättä kuinka suuri merkitys maidolla on tähän akuuttiin suolisto-ongelmaan. Onko se edes mikään akuutti ongelma, vai onko se ollut olemass ihan alusta asti? Mikä yhteys sillä, ettei se aiemmin juonut lainkaan maitoa on siihen että me ollaan tässä tilanteessa just nyt. Mikä yhteys on lisääntyneellä maidonjuomisella käyttäytymiseen ja toimintamalleihin? Onko sillä? Maidolla? Oikeesti? En mä tiedä onko, mutta ekaa kertaa kysymys on herännyt... Onko sillä yhteys? Ajan kauppaan halki maidonvalkeiden hankien ostamaan lisää – kookosmaitoa. 

valinnanvaraa on ihan tossa kotikaupasakin... riisimaito, soijamaito, kookosmaito, hamppumaito, mantelimaito, hasselpähkinämaito...

korvapuustit kookosmaidosta