Siirry pääsisältöön

maistuisko kaseiini?

Siitä saakka kun M sai diagnoosinsa ja me hypättiin tähän autisminkirjon maailmaan, siihen missä puhutaan sen seitsemästä erilaisesta terapiasta ja ruokavaliohoidosta ja… Niin, siitä saakka mä oon suhtautunut tähän ruokavalioajatteluun vähän olkaani kohauttaen. Me käytiin läpi se vaihe, jossa luovuttiin miltei kaikista maitotuotteista, yritettiin vaihtaa korvaaviin tuotteisiin ja tehtiin tässä aiheessa totaalinen mahalasku – M ei halunnut enää kumpaakaan – ja maitotuotteet poistui vähin äänin meidän elämästä. Yliolkainen suhtautuminen autismin ja ruuan yhteyteen oli helppoa, syötiinhän meillä jo valmiiksi puhdasta luomuruokaa, valtaosa näistä ”vältettävistä” oli meillä jo valmiiksi vältettyjä, eikä tarvinnut ryhtyä karsimaan sokerijohdannaisia, väriaineita, lisäaineita, lannoitteita ja myrkkyjä... nehän oli jo karsittu.


Ajatus gluteiinin poistamisesta meidän elämästä tuntui, ja tuntuu edelleen, totaalisen mahdottomalta. Maitotuotteiden karsimisesta ei koitunut mitään hyvää, ja M:n jo valmiiksi suppea ruokavalio supistui entisestään. Suurella vaivalla sinne kammettiin jugurtti ja juusto takaisin, ja oli aika kun lapsi pysyi hengissä näiden kahden voimalla. Maitoa meillä ei edelleenkään kaadettu muualle kuin mun kahviin ja satunnaisesti kaakaoon.

Mä olin jotenkin ajatellut että ryhdyn tähän ruokavaliopelleilyyn vasta jos joku lääketieteellinen taho kehoittaa, tai jos jostakin saadaan sellaisia tutkimustuloksia ettei tartte empiä... olin ajatellut – ja ajattelen edelleenkin – että se ”mitä jos ja joku jossakin on joskus”, ei nyt vaan oo riittävä syy lähteä välttämään yhtään mitään. Ihan samalla tapaa söin chilit ja sipulit imettäessäni.  

Loppusyksystä maito hiipi takaisin M:n elämään, siis se ihan tavallinen maito, se mitä kaadetaan purkista lasiin. Alkuun sitä meni ehkä kertaalleen viikossa, sitten kerran päivässä ja lopulta se tilas lasin maitoa itselleen ravintolassakin ja aamuisin kaatoi muroihinsa maitoa. Siinä rinnalla mä oon seurannut M:aa ja miettinyt että ollaankohan me tultu ikään jossa M:n erilaisuus korostuu ja siksi on helpompaa taas nähdä ne pienet erot, ne vivahteet. Onko koulunkäynti niin haastavaa sosiaalisesti että meillä sen takia on kotona pieni raivota, se joka kiehnää itseään huonekaluihin, repii sormensa ja huulensa verille hermostuksissaan...

Ihan samalla tavalla kuin olen jättänyt uskomatta ruokavalion ja autismin yhteyteen, olen tiennyt että ihan tutkitustikin autismilla on yhteys suoliston toimintahäiriöihin. Autisminkirjon diagnoosin saaneilla lapsilla on yli 3,5 kertainen todennäköisyys kärsiä kroonisesta ummetuksesta tai ripulista. Jopa 85%:lla autistisista lapsista on ruuansulatuselimistön ongelmia. Oon kuitenkin jotenkin onnistunut ajattelemaan että ne on ne muut – ei me. Ei meillä oo mitään suolisto-ongelmia, vaikka onhan toi syönyt probioottivalmistetta käytännöässä syntymästään, ja onhan se ollut sairaalassakin salaperäisten vatsakipujen takia... mutta ei, ei meillä mitään suolisto-ongelmia ole. Kunnes... kunnes me menään lääkäriin ja diagnoosi on fecal impaction. Kunnes mä kerron sen diagnoosin sen Psykiatrille, joka suhtautuu asiaan ihan arkipäiväisenä juttuna. Kunnes M on nyt sen lääkärikeikan jälkeen jatkuvalla lääkityksellä tähänkin asiaan – toistaiseksi. Kunnes.


Yhtäkkiä mun aivot taas yhdistelee asioita keskenään, enkä mä osaa olla miettimättä kuinka suuri merkitys maidolla on tähän akuuttiin suolisto-ongelmaan. Onko se edes mikään akuutti ongelma, vai onko se ollut olemass ihan alusta asti? Mikä yhteys sillä, ettei se aiemmin juonut lainkaan maitoa on siihen että me ollaan tässä tilanteessa just nyt. Mikä yhteys on lisääntyneellä maidonjuomisella käyttäytymiseen ja toimintamalleihin? Onko sillä? Maidolla? Oikeesti? En mä tiedä onko, mutta ekaa kertaa kysymys on herännyt... Onko sillä yhteys? Ajan kauppaan halki maidonvalkeiden hankien ostamaan lisää – kookosmaitoa. 

valinnanvaraa on ihan tossa kotikaupasakin... riisimaito, soijamaito, kookosmaito, hamppumaito, mantelimaito, hasselpähkinämaito...

korvapuustit kookosmaidosta

Kommentit

  1. Tsemppiä teille maidottomaan ruokavalioon! Itselläni on myös maidoton ja toivoisin kovin asuvani ihan jossain muualla kuin Suomessa maidon luvatussa maassa. Ihan käsittämättömän hyvä tarjonta teidän lähikaupassa, meillä löytyy just ja just kauramaito, soijamaito ja mantelimaito ja ihan se pari purkkia hyllyssä. Ja ne teilläpäin olevat maidottomat jäätelöt... Niitä on ikävä. :)

    VastaaPoista
  2. Meidän autismin kirjon diagnoosin saaneella esikoisella oli tosi paha lähtötilanne. Hän oli yliherkkä alussa lähes kaikelle. Maidolle, ns,kotim, viljoille, tattarille, naudan lihalle, kananmunille, monille lisäaineille, suurimmalle osalle hedelmiä ja kasviksia jne. Lähes kaikella se oli yliherkkä siis. Noin vuoden ikäisenä se pystyi syömään noin kymmentä ruoka-ainetta: sian -ja poronlihaa, mustikoita, vadelmia, kukka-ja parsakaalia kypsennettyinä, riisiä, maissia ja joitain kasviöljyjä. Lähes kaikesta muusta tuli joka hirveitä vatsaoireita tai/ ja hirveetä ihottumaa ja kutinaa. Klassisen homeopaattisen rakennehoidon avulla esikoinen parani pikku hiljaa tosi hyvään kuntoon niin yliherkkyyksistä kuin autismin oirekentästäkin. Muillekin lapsille tuli aluksi laajat yliherkkyydet ja myös neurologisia diagnooseja . Heilläkin kaikki lieveni ja vielä paljon nopeammin kuin esikoisella juurikin klassisen, tasokkaan homeopatian avulla. Olin tarkka ruokavaliossa (vaikka kaikki, mikä ei sopinut ei näkynyt muuta kuin altistus-eliminaatiotyylillä) , mutta tärkein parantava asia oli kyllä ehdottomasti klassinen yhden vaikuttavan aineen homeopatia.

    Suosittelisin harkitsemaan tasokkaaseen klassiseen homeopaattiin yhteydenottoa. Kokonaisvaltaisessa homeopaattisessa hoidossa elimistö saa sopivan impulssin alkaa itse parantaa itseään ja vieläpä siinä järjestyksessä, mikä on elimistön kokonaistilanteelle suotuisinta.

    Tsemppiä ja kaikkea hyvää teille haastavassa tilanteessa.

    Terveisin Missu

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän