tiistai 4. helmikuuta 2014

hunningolla, rempassa ja alakoulussa

Mä oon taas ihan hunningolla... se on tää remppa tai mikä remontti tää edes on, muutaman seinän maalaus, ja ystävänpäivä, ja ne ystävänpäiväbileet eri kouluissa jotka mä oon jossakin tilapäisessä mielenhäiriössä luvannut kaapia kasaan. Päivät siis menee... liian nopeesti. Ne menee vaaleanpunaisia sydämiä ja kortteja ja sisustussysteemeitä katsellessa ja ostellessa. Sit on torstaina ne M:n koulun ”tiedemessut” ja se M:n projektikin pitäis tehdä... bussipysäkillä opin todeksi sen mitä oli arvellutkin, viisivuotiaan tiedeprojekti edellyttää ennen kaikkea työtä laspsen vanhemmalta – siis multa. Otan siis näppiksen eteeni ja lähden kirjoittamaan hypoteesia, ihan vaan aikaa säästääkseni. Lupaan ottaa kuvan kun saan sen valmiiksi.

Mietin miltä mun elämä näyttää parin vuoden kuluttua? Käynkö alakoulua yhtäaikaa kolmen lapsen kanssa? Olenko kahdesti Kindergarten-luokalla ja yhdesti tokalla luokalla? Teenkö kolme tiedeprojektia? Mulla on joku etäinen mielikuva siitä ettei mun vanhemmat liittyneet mun koulunkäyntiin oikeastaan millään tavalla... Miten tämän päivän Suomessa? Käykö vanhemmat koulua lastensa kanssa? Täällä se tuntuu olevan oletusarvo, ja onhan tutkitustikin todistettua että lapset pärjää koulussa paremmin ja saa parempia arvosanoja, jos niiden vanhemmat avustaa luokkahuoneessa tai osallistuu muuten opinahjon toimintaan.


Jokainen päivä me tehdään M:n kanssa yhdessä läksyjä. Se lukee mulle, me pelataan sanapeliä. Matikan ja fonetiikan se hoitaa ilman apua, mutta kyllä silloinkin pitää olla vähintäänkin hollilla ja pitää huolta että se tekee ne hommansa... kerran viikossa on isompi projekti josta M toki itse kantaa vastuun, mutta toteutukseen tarvitaan yhteistyötä.

viikon kirjaintehtävä


vähän yllättävää - ei oikeastaan - mutta O halus nää vaaleanpunaiset ja M ja K valkkas supersankarit... mun tehtävä on valvoa että ne kirjoittaa nimensä niihin kortteihin... M kolmetoistakertaa (yks opelle), K kuusitoista ja O kaksitoista.




All American virasto... oikeesti, ne näyttää aina tältä

mä oon virallinen!



14 kommenttia:

  1. No minä ainakin käyn kahta ekaa luokkaa parhaillaan :) Huo-kaus. Jos noita ois vaan yks tai jos oisivat eri luokka-asteilla, niin juttu vois olla toinen, mutta kun kaks tekee samoja läksyjä yhtä aikaa niin meno on jotain niin päätöntä. Toinen pulisee ja tarttee koko ajan vahvistusta "joo, jatka vaan" "joo, on oikein" ja toista häiritseeeee toisen äänet. Kuitenkin yhtä aikaa pitää edetä, eli toinen odottaa toista. Mulle oli yllätys se, että läksyjä tulee äidinkielestä ja matikasta joka päivä - oon lukenut niin paljon sitä Pisa-tuubaa et luulin, et niitä olis paljon vähemmän.

    Eihän määrä tietty mikään suuri ole, jos vaikka vertaan meidän entiseen asuinmaahan, jossa ekaluokkalaiset tekee läksyjä kaksi tuntia päivässä ja niil on 6 tunnin päivä (meillä 20 tuntia/vko). Mä luulen et Suomessa voi vetää aika lailla nollaosallistumisella lasten koulun, mut onneks voi tehdä toisinkin. Mä piinaan opettajaa jatkuvasti kyselyillä wilmassa (kun se kerran on, niin otan tehot irti...on kyllä ollut ihan asiaakin), saatan ja haen noi joka päivä ja ainakin pari krt viikossa vien sisään asti, jolloin tulee muutama sana vaihdettua opettajan kans. Pari kertaa on saanut mennä tutustumaan luokan toimintaan, olen käyttänyt tilaisuudet mutta olen kyllä tainnut olla ainoa tai lähes ainoa...Kaipaisin toisenlaista menoa, enemmän yhteyttä kodin ja koulun välille, koska välillä tuntuu et oon ainoa friikki. Mut silti olen päättänyt, että vedän omalla tavallani, koska siellä toisessa maassa totuin aktiivisuuteen ja uskon, että se on tosi hyvä juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oikeesti kauhulla odotan aikaa kun jannut on koulussa... sit niitä on kolme, yksi yhdellä luokka-asteella ja kaksi sillä toisella, ja ne kaksi kuitenkin eri luokissa ja opettajilla... huokaus...

      Poista
  2. Esikoisen kanssa aikoinaan kun hän aloitti koulun USAssa (oltuaan ensin Suomessa 1-2 luokat) olin todella yllättynyt siitä kuinka paljon odottettiin vanhempien aktiivista läsnäoloa koulussa vapaaehtoisena opettajan avustajana, rahankeruussa (vaikka käytiin julkisesti rahoitettua koulua) ja vähintään iltaisin ja viikonloppuisin eri projekteissa kuten tuo science fair. Suomessa vanhemmat osallistui yhden tai kahden juhlan järjestämiseen vuodessa, ja oltiin reissuvihon kautta yhteydessä opettajiin (ennen Wilmaa).

    USAssa vanhemmat herkemmin vaativat eri asioita koululta tai opettajilta, Suomessa luotetaan koulun auktoriteettiin päätöksissä. Esim. tutuksi on tullut se että vanhempi pyytää että lapsi siirretään toisen opettajan luokkaan jos jostain syystä kemiat eivät toimi opettajan kanssa, eri kouluun pois homekoulusta, ja opetussuunnitelmasta voi tulla paljon palautetta opettajille. Poikani kaverin äiti tuli ylä-asteeen ruokalaan lounaalla, ihan vain tsekkailemaan kenen kanssa he hengailevat. Jos on tyytymätön ja on varaa, lapset siirretään viime kädessä yksityiskouluun, varsinkin yläasteella jolloin moni alkaa pelkäämään "huonoja vaikutteita".

    Ja kyllä, työssäkäyvänä äitinä pitää valmistautua riittämättömyyden ja syyllisyyden tunteeseen joka ei vähene lapsien kasvaessa. Tämä on Suomen näköpiiristä vaikea ymmärtää, siellä ollaan hyvässä lykyssä kotona se 3 vuotta kunnes kotihoidontuki loppuu ja yhteiskunta ottaa lapsen hoivaan, täällä on oikeasti monta syytä olla kotona koko lasten lapsuuden ajan, ellei sitten ole pakko (tai liian kova uravaihe) mennä töihin lapsen ollessa 6-12 viikkoinen.

    VastaaPoista
  3. Se onkin jännä, että niin monen mielestä Suomen systeemi on toi. En tiedä, vuodet Kreikassa (jossa eskariluokka oli tyhjä, kun kouluvuosi alkoi: me vanhemmat hommattiin sinne kaikki huonekaluista ja leluista alkaen, vähän väliä piti viedä kaikkea vessapaperista alkaen ja jossa koulu oli auki jokaisena vuoden päivänä lasten ja perheiden tulla ja olla vapaasti) on vaikuttaneet muhun niin paljon, että mä teen kaikkea tota teidän ja itse mainitsemaani, vaikka ollaan ihan Suomessa. Ehkä se riippuu koulusta ja opettajastakin - onneksi meille on sattunut sellainen, jolle yliaktiivinen äiti ei aiheuta ahdistusta :)

    VastaaPoista
  4. Mun olis varmaan vaikeeta dumpata näitä koulun harteille. Vaikeeta koska mä oon just se mutsi joka hengailee siellä ruokalassa - nyt jo - ihan vaan nähdäkseen et onko se yksin, onko sillä kavereita, kiusataanko sitä... Osallistun ja teen mielelläni ja jatkossakin on ajatuksena tehdä töitä sen verran ettei lapset kärsi mun työnteosta.

    Sitä en voi olla miettimättä että miten käy niitten lasten joiden vanhemmilla ei ole kykyä, halua tai mahdollisuutta osallistua ja olla mukana...

    VastaaPoista
  5. Yhden entisen ja kahden nykyisen koululaisen äitinä voisin sanoa, että kyllä Suomessa tosiaankin yleensä lähdetään siitä, että koululaiset pystyvät hoitamaan itse koulunsa koulun tarjoaman tuen avulla eivätkä esimerkiksi läksyt ole sellaisia, etteikö normaali lapsi selviäisi niistä ilman vanhempien apua. Vanhempien tehtäväksi jää lähinnä varmistaa, että lapsi tekee läksynsä ja lähtee ajoissa kouluun. Yksi syy taustalla on varmaan se, että Suomessa äidit yleensä käyvät töissä, ja harvalla lapsella on sellaista vanhempaa, joka voisi tulla kouluun auttamaan koulupäivän ajaksi. Jonkun yksittäisen juhlan järjestämisessä voidaan toki pyytää vanhempien apua ja alaluokilla opettaja joskus kysyi, voisiko joko vanhemmista tulla lisävalvojaksi, kun lähdettiin retkelle teatteriin tai johonkin muualle koulun ulkopuolella.
    Monet erityislasten vanhemmat ovat kuitenkin kertoneet, että he joutuvat iltaisin käyttämään huomattavasti aikaa lasten auttamiseen kotitehtävissä, koska muuten lapsi ei pärjää. Lisäksi on sitten niitä vähän laiskempia oppilaita (usein poikia), jotka eivät viitsi tehdä läksyjään, jos vanhempi ei valvo vieressä, että ne tulevat tehdyksi.

    Kepa

    VastaaPoista
  6. Mä oon iloinen, kun pystyn olemaan se äiti, joka esim. saattaa lapset kouluun ja koulusta joka päivä. Kyllähän noi ekaluokkalaiset selviäis matkansa itsekin, mutta musta on vaan kiva ja hyvä jakaa tämä ainakin näin pikkukoululaisten kanssa. Samalla on tullut nähtyä yhtä ja toista, ratkottua aika monta kiistatilannetta ja katkaistua kiusaamisia, siis muiden kuin omien ipanoiden. Mä olen onnellinen, jos ja kun olen jo monta kertaa ollut tilanteessa, jossa kiusaaminen ei edes pääse alkamaan, kun tyypit näkee et mä astelen vastaan :)
    Kun ei oo tähän Suomen systeemiin kasvanut (vanhempana, ite lapsena kyllä), on helppo nähdä sen ongelmat.

    VastaaPoista
  7. Mä kysyin mun mieheltä, että oliko sen äiti mukana esim. luokassa. Ei kuulemma ollut, eikä ollut muidenkaan vanhemmat. Tietysti hän auttoi koulutehtävissä ja kävi esityksissä jne. Anoppi on ollut aina kotiäiti ja touhunnut kaikenlaisia vapaaehtoisjuttuja. Tulikin mieleeni, että olisiko tämä äitien osallistuminen uudempi juttu. Osa tätä kilpailuhenkisyyttä: kenen äiti saa parhaat pojot opettajan silmissä. Mun mielestä on hyvä osallistua lasten koulutyöhön, mutta en mä ymmärrä mitä äidit siellä luokassa tekee. Siellä on opettaja palkattu sitä varten. Itse olen todennäköisesti töissä kun tytöt ovat koulussa ja uskon että heistä tulee vähintään yhtä fiksuja kuin muut, vaikken siellä koulussa ehtisi päivystäänkään. En muuten itsekään muista high schoolissa kenenkään vanhempien osalistuneen sen enempää kuin Suomessakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä koulunkäynti tosiaan on muuttunut, en tiedä... mun kokemus rajoittuu näihin muutamiin vuosiin omien lasten kanssa, ja sitä ennen ystävien seuraamiseen.

      Se mitä ne äidit siellä luokassa sitten tekee; meillä ainakin kuvataideopetus, ja iso osa science opetuksesta on näitten vapaaehtoisten vanhempien käsissä. Molempiin edellämainittuihin on oma opetussuunnitelmansa jota ne vapaaehtoiset sitten noudattaa. Itse en pysty sitoutumaan näin isoon vapaaehtoistehtävään ja käynkin lähinnä luokassa tarkistamassa läksyjä (lukemista), jotta sen open aika vapautuu muuhun opetustyöhön.

      Oma lukunsa sitten on vanhempainyhdistys, joka vastaa varainkeruusta. PTSA kun rahoittaa meillä esimerkiksi valtavan määrän oppimateriaaleja, ja ilman PTSA:ta meillä ei esimerkiksi järjestettäisi retkiä yhtään mihinkään.

      En usko että tällä on mitään tekemistä lapsen älykkyyden kanssa, vaan systeemi nyt toimii erilailla ja onhan se kai väistämättä selvää että jos koulun henkilökunta tietää miltä sen M:n mutsi näyttää ja että se on kiinnostunut ja osallistuu, on sillä vaikutus moneen asiaan. Tavoitteena ei tosiaankaan ole kerätä pojoja opettajan silmissä, enneminkin osallistua ja olla kiinnostunut. Koulukiusaamisen riskiä kun on omiaan vähentämään jo se, että lapsen koulutoverit tuntevat myös lapsen vanhemmat.

      Katsot Anna asiaa suomalaisesta näkövinkkelistä, mikä on ymmärrettävää kun sulla ei ole yhtään kouluikäistä lasta ja olet vasta muuttanut tänne. Koulukokemuksesi Yhdysvalloista on High Schoolista, eikä sen ikäisillä lapsilla vanhemmat enää osallistu koulunkäyntiin.

      Poista
  8. En tiedä minäkään omasta kokemuksesta onko asiat muuttuneet vuosien saatossa, muuten kuin miehen verratessa omaa lapsuuttaan nyt meidän lapsien kouluun. Hänenkään mukaan vanhemmat eivät olleet ennen näin aktiivisia koulussa ja nyt on meneillään tämä helikopteri-vanhemmuus. Ehkä siihen aikaan vapaahtoistoiminta ei ollut yhtä järjestäytynyttä kuin nyt, kun tosiaan voi ruksata rasti ruutuun mihin luokkiin tai tehtäviin halua tulla mukaan auttamaan eikä moni asia tapahtuisi koulussa ilman vanhempia.

    Mutta se mitä mieheni sanoi oli että hänenkin aikanaan huomasi tehtävistä milloin vanhemmat olivat olleet mukana auttamassa, ja isommissa projekteissa sitä kyllä odotettiin. Eli se kyllä eriarvoistaa täällä selvästi lapsia kuinka paljon vanhemmat ovat kyvykkäitä/on aikaa olla mukana koulutehtävissä.

    VastaaPoista
  9. En sanoisi, että katson tätä asiaa pelkästään Suomalaisesta näkövinkkelistä. Vaikka juuri ollaankin tänne muutettu, olen kuitenkin ollut yhdessä tuon Jenkkimiehen kanssa 10 vuotta ja tutustunut täkäläiseen elämänmenoon hänen ja hänen perheensä kautta. Mä lähinnä halusin kritisoida sitä, että onko järkeä että äitien oletetaan istuvan luokassa auttamassa oppilaita. Mä tykkään, että koulu ja koti tekee yhteistyötä ja ymmärrän varainkeruut sun muut. Mainitsit, että osa äideistä jopa opettaa opetussuunnitelman mukaisesti. Se ei kyllä mene omaan järkeen ollenkaan. Miten joku randomi ihminen voi ottaa vastuulleen opetuksen, senhän vuoksi opettajat ovat käyneet itse kouluja. Mä myös kyseenalaistan äitien tarkoitusperiä istua siellä luokassa. Onko se sitä, että halutaan ihan oikeasti auttaa vai onko se pier pressure.

    Nuo science projectit ovat sitten oma juttunsa. Onko siinäkään järkeä, että vanhemmat tekevät lapsen projektin? Joku voisi perustella tätä yhdessä tekemisellä, mutta voihan sitä yhdessä tehdä paljon muutakin. Mieheni kertoi hyvän esimerkin siitä kun hän oli 4 luokalla. Jokaisen oli pitänyt tehdä joku projekti ja kaksi oppilasta oli ilmiselvästi saanut paljon avustusta vanhemmiltaan. Opettaja ei valinnut edellämainittuja voittajaksi ja sen toisen lapsen isä tuli kouluun kertomaan vihaisena mitä mieltä oli asiasta.

    Meillä koulutie täällä USA:ssa alkaa vasta syksyllä 2015 ja jään jo nyt odottamaan mitä tuleman pitää. Maassa tehdään maan tavalla, mutta luulen että tulen silti vähän kritisoimaan toimintaa. Kyllä niistä kunnon ihmisiä tulee, vaikka vanhemmat ei ehtisi ihan kaikessa hyöriä mukana. Tuo Melinan mainitsema helikopteri vanhemmuus on hyvä vertaus nykytilaan.

    VastaaPoista
  10. Tuolla yllä kysyit näin "Sitä en voi olla miettimättä että miten käy niitten lasten joiden vanhemmilla ei ole kykyä, halua tai mahdollisuutta osallistua ja olla mukana". Alussa myös mainitsit, että et muista omien vanhempiesi juuri osallistuneen. No, siinäpä vastaus. Ihan normaali, fiksu aikuinen sinusta on silti kasvanut. (Eriasia sitten sellaiset vanhemmat jotka eivät pidä huolta lapsistaan, niitä tästä maasta löytyy surullisen paljon).

    VastaaPoista
  11. Anna R:lle vastaisin, että sehän on niin yksilöllisitä kuka pärjää hyvin koulussa ilman kyvykkäitä vanhempia ja heidän tukeaan.

    Yksis nyt on niin älykäs ja tunnollinen luonteeltaan, joten ei ihme, että hän pärjäsi hyvin joipa ilman tukea. samoin oli minun laitani. Olen tunnollinen ja älykäs ja keskiarvot hipoi kymppiä ilman mitään apuja.

    Mutta , jos joko älykkyys tai tunnollisuus puuttuu yhtälöstä, niin moni lapsi on ongelmissa ilam vanhempiensa taitavaa tukea.

    Omat lapseni ovat älykkäitä, mutta eivät taipuvaisia tunnollisuuteen vaan laiskuuteen. Tukemalla ja valvomalla heidän koulunkäyntiään, he ovat saaneet kuitenkin huipputuloksia.

    Sekä omalla luokallani aikoinaan että esikoiseni luokalla taas oli ja on esimerkkejä erittäin tunnollisista, mutta älyltään heikkotasoisista/keskinkertaisista oppilaista. Nämä tapaukset lukevat koealueenkin jopa 3-5 kertaa läpi, mutta vitosia tai kutosia satelee. Tälläiset tarvitsevat paljon apua vanhemmiltaan ja ehkä tukiopetustakin tms.

    Sitten on keskittymishäiriöisiä, lukihäiriöisiä, hienomotoriikkaongelmaisia ym, jotka kaikki varmasti tarvitsevat vanhempiensa erityistä huomiota ja tukea. aina diagnooseja ja tukea, ei olla edes tajuttu hakea.

    Lapset ovat yksilöitä ja monet näistä yksilöistä tarvitsevat vanhempiensa osallistumista koulunkäyntinsä tukemiseen pärjätäkseen mukavasti elämässä ja saadakseen elämänpolulleen hyvät mahdollisuudet ja näkymät.

    Ei meitä tunnollisia älykköjä (kuten Yksis ja mä) joka oksalla kasva. Lähes kaikki muut tarvitsevat vanhempiensa osallistumista ja ainakin hyötyvät siitä suuresti.

    Terveisin Tukija

    VastaaPoista
  12. Mä en ole missään vaiheessa sanonut, että lapset eivät tarvi vanhempiensa tukea ja avustusta koulunkäynnissä. Itse aion istua iltaisin auttamassa heitä läksyjenteossa ja auttaa löytämänä heille ominaisia tapoja oppia. Mä kritisoin sitä, että oletetaan että äidit istuvat siellä luokassa auttamassa oppilaita. On paljon sellaisia äitejä, jotka eivät pysty siellä olemaan - esimerkiksi työssäkäyvät tai suurperheelliset. Mä olen sitä mieltä, että vähemmälläkin aikuisen osallistumisella niistä lapsista tulee silti normaaleja.

    VastaaPoista

Kokeillaan miten tää kommentointi sujuu näin... Kerro mitä mietit. Jos et halua rekisteröityä, olet tervetullut laittamaan mulle sähköpostia tahdonasiat@gmail.com, tai kommentoimaan Facebookin kautta.