aina on jotakin - aina

Päivät menee edelleen jotenkin pikakelauksella... niin nopeesti ettei ehdi edes ajatella. Tänään olin ihan vakaasti suunnitellut sellaista muikean hidasta aamupäivää ja ehkä vielä hitaampaa iltapäivää, vaan toisin kävi. Mä lähdin liikenteeseen vähän puoliyhdeksän jälkeen ja palasin kotiin joskus ennen puolta kahta, vain lähteäkseni tuntia myöhemmin seuraavalle kierrokselle. Illalla me lähdettiin vielä sinne koulun tiedemessuille...

Aamu meni ajaessa ja lastenlääkärissä ja kaupassa ja toisessa kaupassa ja rautakaupassa ja... Hyvä että mentiin – siis sinne lastenlääkäriin - se oli taas joku meidän äitien sisäänrakennettu yhdeksännen varpaan kynnenkulman aavistus... se että nyt olis hyvä mennä lääkäriin.

M on valitellut vatsaansa muutaman viikon – joo onhan se aika kauan – ja me ollaan puhuttu sen mukaisesti jännittämisestä ja peloista ja stressistä, ja noin ylipäätään kaikesta mikä saattaa aiheuttaa vatsakipua. Muutaman päivän oon varmistanut että käyhän se vessassa, siis numerokakkosella, ja yhtä pontevasti se on sanonut et joo, joo. Mä heräsin siihen lääkäriajatukseen kun se kaatoi kulhoonsa uutta rakkauttaan, muroja, ja reippaan lorauksen maitoa päälle. Yhtäkkiä mun aivoissa tapahtuu laskutoimitus, maito ja vatsakipu on yhtäsuuri kuin laktoosi-intoleranssi. Muroja kun on vedetty maidon kanssa se sama muutama viikko, joka aamu. Aiemmin M:n maidonjuonti oli lähinnä satunnaista.

Siellä me siis ollaan, lääkärissä. Mä istun ja M vastaa lääkärin kysymyksiin. Välillä M katsoo muhun kuin tarkistaakseen onko sen vastaus oikea, ja mä sanon sille että se on ainoa joka tietää miltä siitä itsestään tuntuu. Sit lääkäri tutkii, koputtaa, painelee ja kuuntelee, ja M vaikeroi tuskissaan. Lääkäri miettii hetken ja sanoo et sen kokemuksen mukaan vähintään 80% lasten vatsakivuista on psykosomaattisia ja liittyy koulustressiin tai muuhun jännittämiseen, se sanoo et sit on ne loput lapset, ne joilla ihan oikeasti on somaattinen vika, vatsa kipeä. Mun laskutoimitusta se pitää ihan järkeenkäypänä mutta silti se haluaa lähettää M:n röntgeniin...

Kymmenisen minuuttia myöhemmin me katsellaan sitä kuvaa. Lääkäri sanoo et hyvä et tultiin tänään, ensi viikolla olis edessä ollut sairaalareissu, näen sen itsekin. Varsinaisesti kyse ei ole ummetuksesta, ja sit taas on. Kuitenkin se käy kakalla. Mä en tiedä mikä se on suomeksi, mun kielellä sillä on ”stage C fecal impaction”, ongelma joka D kirjaimen kohdalla alkaa olla hengenvaarallinen. Nyt vaan paksusuoli on ohutsuoleen asti täynnä ulostetta. Reseptinä kaikki maitotuotteet, maitojohdannaiset ja edes lehmän suuntaan katsoneet pois. Varsinaiseksi lääkkeeksi kaksi eri laksatiivia. Jos homma ei maanantaihin mennessä ole kohentunut tai kivut yltyy, tulee kuumetta, tai se alkaa oksentamaan mennään suoraan sairaalaan, kulkematta lähtöruudun kautta. Jos tilanne helpottaa – niin kuin toivotaan, kädet ristissä – saa ensi viikolla alkaa kokeilemaan laktoosittomia maitotuotteita varovaisesti ja valmiina pakittamaan takaisin totaalimaidottomuuteen.

Loppuaamu meni sit ruokakaupoissa keräten kärryyn maidotonta leipää, maidottomia muroja, maidottomia... maidotonta maitoa, jugurttia, jäätelöä, margariinia... Kysyin mikä kuulostaa parhaalta manteli, hasselpähkinä, riisi vai kookosmaito - soijan ohitin estrogeenin takia – ja loppuvalinta oli kookos.

M vierotti itse itsensä rinnalta kymmenen kuukauden ikäisenä. Se ei halunnut mitään äidinmaidonvastikkeita ja me siirryttiin lopulta suoraan lehmänmaitoon. Se vierotti itse itsensä maitotuotteista, ja kahden vuoden iässä sen maitotuotteen rajoittui satunnaiseen juustoon ja jugurttiin. Vähän ennen lopullista maidonjuonnon lopettamista me oltiin vastaavan ongelman kanssa lastensairaalassa reilu vuorokausi. Historia toistaa siis itseään ja vaikka mä oon aina ajatellut ettei M:lla ole autisteille niin kovin tyypillisiä suolistovaivoja, niin ehkä mä nyt oon viimein valmis pyörtämään mietteeni ja myönnän että myös meillä on näitä ongelmia.

Sen verran kipeä se on että otti tän ruokavaliomuutoksen ilolla vastaan ja kantoi koulusta saadut suklaatkin kotiin, ja pojille – kun niissä kuitenkin on sitä maitoa. Mulle suurin ylläri oli se, että maitojohdannaisia löytyy myös ihan tavallisista tikkareista. Mä toivon että se pystyy jatkossa juomaan laktoositonta maitoa ja syömään jäätelönsä sen pilkkojan kanssa. Mä toivon että se voi syödä juustoa ja jugurttia. Mä toivon että se voi syödä kypsennetyä maitoa – lettuja, pullaa, leipää, keksejä... Muuten voi edessä olla vielä monta itkua, ja pahimmassa tapauksessa uusi kierros syömishäiriöelämää. Heinäkuusta helmikuuhun M on kerännyt nyt 5,5 iloista kiloa, yhtään ei edelleenkään olis varaa menettää.

Tiedemessuihin, pakkaseen ja kaikkeen muuhunkin palaan myöhemmin...  

ennen lääkäriä, kun vielä sai...